Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Mielipiteet

Sosiaaliturvan kokonaisuudistus SDP:n kärkitavoitteeksi

Suomalaisen sosiaaliturvajärjestelmän jälkeenjääneisyys on jo laajasti tunnustettu. Järjestelmä on pirstaleinen, sisältää monia kannustinloukkuja ja ottaa huonosti huomioon työelämässä tapahtuneet muutokset. Eteenpäinkatsovana liikkeenä SDP:n tulisi ottaa vuoden 2019 eduskuntavaaleissa kärkitavoitteekseen sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen tekeminen.

Sosiaaliturvan kokonaisuudistus on valtaisa projekti, jonka läpivieminen tulee viemään useita vuosia. Nykyisen hallituksen järjestämä perustulokokeilu osoittaa, kuinka lähtökuopissa sosiaaliturvan uudistaminen on. Nyt kokeiltavassa mallissa ei huomioida verotusta ja se on sopimaton sovellettavaksi koko väestölle.

Keskeistä uudessa sosiaaliturvassa on palveluiden ja tukien nykyistä läheisempi yhteys.

Oma sisäinen työmme sosiaaliturvan uudistamiseksi on jo käynnissä. Demarinuorten Yleisturva on onnistunut kääntämään yleistä keskustelua pelkästä perustulosta kohti kokonaisvaltaisempaa uudistusta, jossa tehdään laajasti digitalisaatiota hyödyntävä ja käyttäjälle yksinkertainen, työhön kannustava järjestelmä. Yleisturva on otettu myös SDP:n valmistelutyön pohjaksi.

Keskeistä uudessa sosiaaliturvassa on palveluiden ja tukien nykyistä läheisempi yhteys. Sosiaaliturvan uudistaminen tulee tarkoittamaan väistämättä myös verotuksen muuttamista. Kannustinloukkujen vähentämiseenkään ei ole helppoja ratkaisuja. Kyse on sosiaaliturvan tason, työn verotuksen ja palkkojen suhteesta. Toisaalta esimerkiksi tulorekisterin käyttöönotto ja automatisaation hyödyntäminen mahdollistavat nykyistä reaaliaikaisemman järjestelmän rakentamisen.

Jos SDP päättää jo nyt hyvissä ajoin ottaa sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen seuraavaksi suureksi tavoitteekseen, pystymme profiloitumaan vuoden 2019 vaaleissa puolueeksi, joka pääministeripuolueeksi kohotessaan ei vain puolusta suomalaista sosiaaliturvaa, vaan myös kehittää sitä nykyistä paremmaksi. Tämän takia toivon puoluekokouksen ottavan selkeästi kantaa sosiaaliturvan uudistamisen puolesta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE