Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Päätoimittajalta

Sosialidemokratian hautajaiset peruttiin taas

Lehtikuva
Päätoimittajalta

Rane Aunimo

Demokraatin toimituspäällikkö.

Joillekin sosialidemokratian kuolemaa toistakymmentä vuotta julistaneille oikeistovihreille tai ihan vain oikeistolaisille Saksan parlamenttivaalien tulos lienee jonkin sortin järkytys. Eihän tässä näin pitänyt käydä – taas kerran.

Rane Aunimo

Demokraatti

Jännitysnäytelmäksi osoittautuneiden vaalien voittajaksi ja suurimmaksi puolueeksi nousi kuin nousikin värittömäksi virkamieheksi haukutun Olaf Scholzin johtamat sosialidemokraatit, SPD, 25,7 prosentin ääniosuudella. Voiton myötä SPD:n osuus äänistä kasvoi 5,2 prosenttiyksiköllä edellisvaaleista samaan aikaan kun pääkilpailija kristillisdemokraatit, CDU/CSU, vajosi yhteensä 9 prosenttiyksikön murskatappioon ja historiallisen huonoon 24,1 prosentin tulokseen. Pääsyyksi on tarjottu kansleriehdokas Armin Laschetin mokailua. Hallitusta lähtee muodostamaan nyt SPD ja Angela Merkelin seuraajaksi pyrkivä Scholz.

Aikamoista.

Vielä keväällä Suomenkin vihreät olivat sosiaalisessa mediassa tohkeissaan. Näytti hetken siltä, että vihreiden kansleriehdokas Annalena Baerbock voi nostaa puolueen vallan kammarin keskiöön ja jopa liittokansleripuolueeksi. Sitten alkoivat Baerbockin vaikeudet. Selvä vaalivoitto toki tuli ja vahva asema hallitusneuvotteluihin, mutta tulos oli silti puolueelle pettymys odotuksiin nähden: eroa SPD:hen jäi yli 10 prosenttiyksikköä.

Se mitä tällä kertaa Saksassa todistettiin, ei ole enää mikään uusi ilmiö Euroopassa: vuosikausia kuulutettuja sosialidemokratian hautajaisia perutaan nyt urakalla ympäri vanhaa mannerta. Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja pian todennäköisesti Norjassa on sosialidemokraattinen pääministeri. Nyt Euroopan johtomaa Saksa on saamassa demarikanslerin. Aikamoista.

Monessa maassa 2000-luku on koetellut perinteisiä kansanliikepuolueita. On tullut populistisia haastajia oikealle ja vasemmalle. Perinteisten puolueiden kannatusosuudet ovat olleet maasta riippumatta laskemaan päin etenkin historiallisessa kontekstissa, kun pelimerkkejä on jaettu vaaleissa uudestaan. Silti niin Saksan kuin Suomenkin esimerkit osoittavat, että sosialidemokratia voi edelleen puhutella, eikä aate ole hiipumassa pois. Saksassa sosialidemokraattien kannatus nousi, ei laskenut.

Liike elää ajassa ja sopeutuu, joskus vaikeammin joskus helpommin. Saksassa poliittisen kartan päädyt, äärioikeistolainen AfD ja vasemmistolaidan Die Linke, kokivat vaalitappion. Tietynlaisen turvallisuuden ja maltillisen uudistumisen linja voitti.

Lisää aiheesta

Hallitusneuvotteluista odotetaan Saksassa vaikeita, puhutaan jopa kuukausista. Scholz letkautti eilen uskovansa, että hallitus on kasassa ennen joulua.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE