Sosialidemokratian suuri tehtävä: Toteuttaessamme oikeudenmukaisuutta joudumme usein sanomaan myös ”ei” ahneimpien saalistajien esityksille

SDP:n arvot vapaus, solidaarisuus ja tasa-arvo ovat edelleen kestäviä, kirjoittaa Armas Lahoniitty kolumnissaan. – Niiden toteuttaminen tämän päivän ja tulevaisuuden yhteiskunnassa on sosialidemokratian suuri tehtävä. On luotava näkemys pitkän aikavälin linjauksesta, mutta myös jokaisessa eduskunnan ja kunnanvaltuuston päätöksessä on punnittava toteutuvatko nämä arvot ihmisen – yksilön – kannalta parhaalla ja kestävällä tavalla.

Suunnannäyttäjä

Sosialidemokraattinen puolue Suomessa perustettiin 1899 Turussa. Puolue sai lentävän lähdön poliittisessa vaikuttamisessa kun se osallistui 1907 ensimmäisiin yksikamarisen eduskunnan vaaleihin ja siitä tuli ylivoimaisesti suurin eduskuntaryhmä. Vuonna 1916 pidetyissä vaaleissa puolue sai enemmistön parlamentissa. SDP:llä oli merkittävä vaikutus demokraattiseen muutokseen ja vielä ennen kansalaissotaa säädettiin lait kahdeksan tunnin työpäivästä ja yleisestä ja yhtäläisestä äänioikeudesta kunnallisissa vaaleissa. Täytäntöönpano siirtyi sisällissodan jälkeiseen aikaan samoin kuin torpparilaitoksen lakkauttaminen.

Sotien välinen aika oli porvarillisten puolueiden ja osin äärioikeiston valtakautta. SDP joutui tosissaan puolustamaan demokratiaa. Mutta silloinkin yhteiskunnallista edistystä saatiin aikaan, mm. oppivelvollisuuslaki ja ensimmäiset sosiaali- ja eläkelait.

Demokratian vahvistaminen ja hyvinvointiyhteiskunta

Sotien jälkeisenä aikana aina 2000-luvun alkuun sosialidemokraateilla oli vahva vaikutus koko yhteiskunnan kehitykseen. Kansanvaltainen poliittinen järjestelmä lujittui. Yhteistyö poliittisen keskustan ja koko vasemmiston välillä toimi vuosikymmeniä. Palkansaajat järjestäytyivät entistä laajemmin ja olivat mukana vaikuttamassa kehityksen suuntaan. Tänä aikana suomalaiset nousivat kansainvälisen mittapuun mukaan vauraiden hyvinvointiyhteiskuntien ja vakaiden valtioiden joukkoon. Suomi on kaksituhattaluvulle tultaessa kehittänyt toistasataa sosiaalista innovaatiota joita tohtori Ilkka Taipale on ansiokkaasti markkinoinut ympäri maailmaa.

Suomesta tuli myös teknologisen kehityksen, koulutuksen ja tasa-arvon mallimaa maailmalle vaikka ongelmia edelleen oli ja on. Samaan aikaan pystyimme osallistumaan kansainväliseen kehitykseen ja aktiiviseen toimintaan mm. YK:ssa, Pohjoismaisessa yhteistoiminnassa ja Euroopan yhdentymisessä. Taloudellinen kehitys loi vaurautta koko maalle ja tuloeroja kavennettiin.

Globalisaatio ja oikeiston nousu

Maailma ympärillämme muuttuu koko ajan, se on aina muuttunut. Globalisaation, digitalisaation ja robotisaation sanotaan muuttavan merkittävästi elämäämme. Eri maat ja kansallisuudet ovat entistä enemmän kytköksissä toisiinsa. Ihmiset tulevat yhä enemmän liikkumaan maasta toiseen. Tämä tapahtuu sekä työn ja hyvinvoinnin perässä että myös vakavien kriisien aiheuttamina. Työelämä muuttuu pätkätöiksi ja ammatit vaihtuvat useaan kertaan. Globalisaation myötä suuryritysten valta on voimakkaasti lisääntynyt. Finanssijättien vaikutus ulottuu nyt kansallisen lainsäädännön ulkopuolelle ja omaisuus keskittyy harvoille ihmisille miljardien eläessä köyhyydessä.

Viimeaikaisten ilmiöiden mukaan demokratiakin on uhattuna, jopa monessa ns. länsimaassa. Me pidämme demokratiaa koko yhteiskuntajärjestelmän perustana. Demokratiaa uhkaavat aseelliset konfliktit ja äärioikeiston nousu. Yhtä paljon sitä uhkaa globaalien suuryritysten valta ohi demokraattisten järjestelmien. Pääomien keskittyminen harvojen käsiin lisää köyhyyttä ja totalitääristen hallintojen valtaa. On muistettava, että ”yksi henkilö yksi ääni” periaate on demokratian ydin. Monella ihmisellä ainoa mahdollisuus vaikuttaa kehitykseen on tuo yksi ääni. Siksi sen yli ei voida antaa minkään organisaation tai taloudellisen vallan mennä globalisaationkaan nimissä.

Arvot kaiken lähtökohta

Monet ovat SDP:n viimeaikaisten kannatuspudotusten jälkeen vaatineet suuren linjan selkeyttämistä. Voin yhtyä siihen vaatimukseen. SDP:n arvot vapaus, solidaarisuus ja tasa-arvo ovat edelleen kestäviä. Niiden toteuttaminen tämän päivän ja tulevaisuuden yhteiskunnassa on sosialidemokratian suuri tehtävä. On luotava näkemys pitkän aikavälin linjauksesta, mutta myös jokaisessa eduskunnan ja kunnanvaltuuston päätöksessä on punnittava toteutuvatko nämä arvot ihmisen – yksilön – kannalta parhaalla ja kestävällä tavalla. Globalisaatio ja digitalisaatio eivät ole meidän vihollisiamme, mutta niiden väärä toteuttaminen ja etujen kasaaminen vain harvoille ja vahvimmille on vastoin aatettamme. Tärkein eriarvoistumisen estämisen väline on verotusjärjestelmä ja kansainvälisen finanssijärjestelmän avoimuus. Sitä tulee kehittää niin, että digitalisaation, globalisaation ja robotisaation hyödyt käytetään kaikkien hyväksi ja estetään varallisuuden keskittyminen. Suomen on kaikkialla oltava veropakoilua ja varallisuuden pimittämisyrityksiä vastaan.

Toteuttaessamme oikeudenmukaisuutta joudumme usein sanomaan myös ”ei” ahneimpien saalistajien esityksille. Taloustieteilijä Thomas Pikettyn tilastot osoittavat että tuloerot ovat lähteneet kasvuun sen jälkeen kun Margaret Thatcher ja Ronald Reagan nousivat valtaan ja uusliberalismi sai monen maan politiikassa yliotteen.

Suomessa ratkaisevan sysäyksen tähän antoi verojärjestelmän muutos siten että pääomatulot ja ansiotulot muutettiin erikseen verotettavaksi. Yhdeksänkymmentäluvulla omaksuttiin Suomessakin monia uusliberalistien talouspoliittisia oppeja.

Ay-liike on kumppani

Ay-liike on juuriltaan sama kuin sosialidemokratia. Se syntyi olosuhteiden pakosta puolustamaan palkansaajia, torjumaan köyhyyttä ja toteuttamaan oikeudenmukaisuutta työelämässä. Jokaiselle pitää turvata ihmisarvoinen elämä. Suomen oikeisto ja työnantajajärjestöt ovat yhtyneet uusliberalistien vaatimuksiin heikentää työntekijäpuolen neuvotteluasetelmaa. Tätä merkitsee EK:n sanoutuminen irti sopimuspolitiikasta, ja työehtosopimusten yleissitovuuden romuttamisvaatimukset. Tässä on kunnostautunut erityisesti Suomen Yrittäjät. Heidän pitäisi kyllä pienyrittäjien etujärjestönä ymmärtää mihin tämä johtaa. Se muutos jättäisi yksityiset työntekijät työantajien armoille.

Siksi en ymmärrä sitä että monet pienipalkkaisetkin ihmiset tukevat tällaisia hankkeita. Palkansaajien yhteistyö ja yhteenliittyminen on välttämätöntä sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Tämä on tulevaisuuden työelämän muutokset huomioiden huomenna vielä tärkeämpää. Ay-liikkeen pitää erityisesti panostaa kehityksen tutkimiseen, seuraamiseen ja omaan osaamiseensa työpaikkatasolla. Kansainvälistä yhteistyötä tarvitaan entistä enemmän työntekijöiden riiston ja epäreilun kilpailun estämiseksi. Meidän on Suomessakin pystyttävä käyttämään hyväksemme globalisaation ja kansainvälisen avautumisen mahdollisuuksia mutta samalla estämään väärinkäytökset .

Oikeudenmukaisuus

Sosialidemokratian suuri tehtävä on edelleen pyrkiä luomaan jokaiselle suomalaiselle, eurooppalaiselle ja maailmankansalaiselle hyvän elämän edellytykset. Jokaisella ihmisellä on jakamaton ihmisarvo ja se on kaiken perusta. Ensi kädessä meidän täytyy noudattaa tätä politiikkaa Suomessa, mutta se ei riitä. On oltava tiivisti mukana sekä eurooppalaisessa että globaalissa kamppailussa oikeudenmukaisen maailman puolesta. Tälle pohjalle rakentuu SDPn tulevaisuus.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kestääkö sosialidemokraateilla kantti, kysyy Tytti Tuppurainen, jonka mielestä vaaran vuodet eivät ole ohi

Kuva: Nora Vilva

Euroopan unionin vaaran vuodet eivät ole ohi. Viime kevään Ranskan presidentinvaaleista alkaneen innostuksen oheen on kertynyt uusia huolia. Mahdollisuuksien ikkuna integraation tiivistämiselle on edelleen auki, ja useita aloitteita yhteistyön lisäämiselle on jo käsittelyssä. Esimerkiksi Suomelle tärkeä turvallisuus- ja puolustusyhteistyö on konkretisoitumassa.

Paljon riippuu nyt Saksasta, ja erityisesti Saksan sosialidemokraateista. Mikäli SPD torjuu jäsenäänestyksessä suuren koalition muodostamisen, alkaa uusi epävarmuuden aika, mikä voi pysäyttää yhdentymiskehityksen vuosiksi.

Vakaa Saksa on Euroopalle välttämättömyys. Vakaa Eurooppa taas on Suomelle ja maailmalle välttämättömyys. Yhdysvaltain irtautuminen globaalista yhteistyöhön ja liberaaleihin arvoihin perustuvasta maailmanjärjestyksestä jättää valtatyhjiön, jota pyrkivät täyttämään yhtäältä nouseva Kiina ja toisaalta hiipumista vastaan kamppaileva Venäjä. Mikäli edessä on suurvaltapolitiikan maailma, on pieni Suomi muiden vietävänä.

On paljolti sosialidemokraattien varassa kestääkö vanha manner ääriliikkeiden paineen.

Toimintakykyinen EU tarvitaan huolehtimaan ihmisoikeuksiin, demokratiaan ja oikeusvaltioon perustuvien arvojen elinvoimasta totalitarismin ja kansallissosialismin taas voimistuessa.

On paljolti sosialidemokraattien varassa kestääkö vanha manner ääriliikkeiden paineen. Italiassa hallitusvastuussa olevien Matteo Renzin demokraattien kannatus on maalisvaaleissa koetuksella. Talous on kasvussa, mutta kansanäänestys perustuslain muuttamisesta oli tappio demareille. Nyt uusfasistit ja populistinen viiden tähden liike ovat mielipidemittausten kärjessä. Iso-Britanniassa työväenpuolue voisi halutessaan kääntää Brexit-keskustelun kurssin takaisin kohti jäsenyyttä, mutta puoluejohto on laiminlyönyt tilaisuutensa.

Jos lähdetään huutokauppaan populistien kanssa, menetetään mahdollisuudet luoda sosialidemokraattinen uusi normaali.

Mutta pahinta on muukalaisvihamielisten populistien politiikan ottaminen omaksi. Näin on käynyt Tanskan demareille, joiden tuore maahanmuuttopoliittinen ohjelma ei sisällöltään poikkea äärioikeiston ajattelusta: maahanmuuttoa rajattaisiin ns. ei-länsimaalaisilta eikä turvapaikkaa voisi enää hakea Tanskassa. Sosialidemokratia kadottaa sielunsa, mikäli se luopuu ihmisoikeuksien puolustamisesta. Tanskan sosialidemokraatit ovat kaltevalla tiellä, eikä heille voi toivoa menestystä.

Sosialidemokraateilla on laaja kansainvälinen verkosto ja yhteinen eurooppalainen puolue. Vastustuskykyä ääriaineksille on kehitettävä yhdessä. Järki ja maltti mielessä sosialidemokratia voi turvata vakautta kautta Euroopan. Mutta jos lähdetään huutokauppaan populistien kanssa, menetetään mahdollisuudet luoda sosialidemokraattinen uusi normaali. EU:n tulevaisuus käy epävarmaksi. Keskinäisriippuvuuden maailmassa yhden maan asiat vaikuttavat kaikkiin, eikä Suomikaan voi ajatella olevansa tapahtumista irrallaan.

Keskustelua aiheesta

Sipilän nuorisovihamielinen hallitus on jättämässä nuoret ilman kasvun hedelmiä – tässä kolme keinoa parempaan tulevaisuuteen

Kuva: Jukka-Pekka Flander

Talouskasvuun ja työllisyyden kehittymiseen on meidän kaikkien oltava tietysti tyytyväisiä. Työllisyysaste on korkeammalla kuin 27 vuoteen. Kymmenen vuotta kestänyt taantuma on taittunut ja tulevaisuus näyttää yleisellä tasolla valoisammalta.

Kun näihin työllisyyslukuihin paneutuu tarkemmin, huomaa muutaman asian. Nuorten työllisyys laahaa, vaikka muilla ikäryhmillä menee parempaan päin. Osa-aikatyöt yleistyvät ja erityisesti nuorten osalta. Sen lisäksi nuorten palkkataso on junnannut kymmenen vuotta pahasti, kun muilla ikäluokilla palkat ovat nousseet huomattavasti enemmän, kuten Teemu Muhonen (IS 22.2.2018) osoittaa.

Tietysti on iloittava siitä, että ikääntyneempien ihmisten työllisyys paranee. Samalla on mielestäni kohtuullinen vaatimus, että nuoren sukupolven tulevaisuudesta kannetaan huolta. Nuorilla on edessä pitkä työura ja rahoitettavana hyvinvointivaltion tärkeät palvelut, sosiaaliturva ja koulutus. Se on jo itsessään haasteellista, koska ikäluokat pienenevät, mutta vaikea talouskehitys ja asema yhteiskunnassa lisäävät vaikeuskerrointa. Selvää on tietenkin, että se on kunnia-asia hoitaa.

Ensiksi on panostettava nuorisotakuuseen ja kehitettävä sitä edellistä paremmaksi.

Sitä ei kuitenkaan helpota se, että Sipilän nuorisovihamielinen hallitus on tehnyt kauden aikana suuria leikkauksia, jotka kohdistuvat nuoriin. Opintotukileikkaukset, nuorisotakuun tuhoaminen, suuret leikkaukset tutkimukseen, tuotekehitykseen, korkeakoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen heikentävät tulevaisuuden näkymiä.

Sipilä, Orpo ja kumppanit jättävät seuraavalle hallitukselle ison savotan, jos mielimme parantaa nuorten heikentynyttä asemaa ja palauttaa uskoa tulevaisuuteen. Aivan ensiksi on panostettava nuorisotakuuseen ja kehitettävä sitä edellistä paremmaksi. SDP on valmistellut kansanedustaja Lauri Ihalaisen johdolla erinomaisen kokonaisuuden, joka on valmis käyttöön sellaisenaan.

Jos haluamme aktivoida ihmisiä, tarvitsemme aidosti aktiivista työvoimapolitiikkaa.

Toisena isona kysymyksenä tulee olemaan sosiaaliturvan uudistaminen. Nykyinen byrokraattinen sosiaaliturva kaipaa perusteellisen uudistuksen, joka automatisoi järjestelmiä, tekee siitä ymmärrettävän ihmisille ja kuitenkin kannustaa aktiivisuuteen. Ei siten, että leikataan työttömiltä, vaan kannustamalla lisäporkkanalla. Siihen Demarinuoret on esittänyt malliksi Yleisturvaa ja teimme asiasta aloitteen puoluekokoukselle, joka myös hyväksyttiin. Nyt puolueen valmistelutyö on etenemässä hyvää vauhtia.

Kolmantena asiana olisi syytä panostaa työllisyyspalveluihin. Keskustelu aktiivimallista osoitti karulla tavalla millaisia ongelmia meidän nykyisissä työllisyyspalveluissa on. TE-keskus rajusti aliresursoitu ja muissa Pohjoismaissa käytetään niin työllisyyspalveluihin kuin palkkatukiinkin merkittävästi enemmän resursseja. Jos haluamme aktivoida ihmisiä, tarvitsemme aidosti aktiivista työvoimapolitiikkaa.

Nämä isot uudistukset tulevat varmasti jäämään seuraavan hallituksen työlistalle. Kuten riita perhevapaauudistuksesta ja sen kaatuminen osoittavat, Sipilän hallituksen eväät alkaa olla syöty.

Keskustelua aiheesta

”Iskulause ’porvari nukkuu huonosti’ saattoi sisältää suuremman totuuden” – Louekoski näkee vertailukohtia tähän päivään

Kuva: Kari Hulkko

Viime joulukuussa julkistettiin Turun yliopistossa tohtori Ville Okkosen väitöskirja aiheesta ”Peruskoulua vastaan – yksityiskoulut ja yhteiskuntajärjestys 1966–1975”. Väittelijä käy tutkimuksessaan hyvin perusteellisella ja mielenkiintoisella tavalla läpi sitä ideologista kamppailua, jota poliittinen oikeisto piti välttämättömänä vanhojen etuoikeuksien puolustamiseksi. Oli torjuttava Suomen muuttuminen sosialistiseksi.

Oikeiston mielestä tarvittiin ryhtiliike, ettei eräänä demokraattisen kehityksen arvoalueena oleva koululaitos joutuisi antautumaan tasapuolisen koulunkäynnin mahdollisuutta vaativien edessä. Tätä taistelua varten oli koottava voimat ja järjestäydyttävä.

Oli koottava varoja ja perustettava yhteisöjä puolustustaisteluun. Sellainen oli muun muassa Vapaan koulutuksen tukisäätiö (VKTS), joka Okkosen mukaan voidaan rinnastaa jo vuonna 1952 perustettuun ja talouselämän rahoittamaan ja porvarilehdistön laajasti tukeman Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki (SYT) -nimiseen järjestöön.

Myöhemmin 1970-luvulla samaa perinnettä jatkoi Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA sille tyypillisin pehmeämmin ja diplomaattisemmin keinoin.

Järjestöjen tavoitteena oli ei-sosialistisen yhteiskunnan rakentaminen ja vasemmistovaaran torjuminen.

Vasemmiston voiman vahvistuttua 1960- ja 70- luvuilla sai peruskoulun vastustaminen muotoja, joita jälkikäteen on suorastaan vaikea ymmärtää. Jopa eduskuntakeskustelujen kielenkäyttö peruskoulun tuomien uhkien kuvailussa saa aineistoon tutustuvan tuntemaan myötähäpeää puhujia kohtaan.

Tuskin EK sääntömuutoksellaan on halunnut luopua vaikutusvallastaan työmarkkinoilla.

Vasemmistonuorison piirissä ollut suosittu iskulause ”porvari nukkuu huonosti” saattoi sisältää suuremman totuuden kuin hokemaa toistelleet ymmärsivätkään.

Lyhyesti sanottuna 1960- ja 70-luvuilla käytiin ankaraa ideologista kamppailua, suorastaan hegemonia-taistelua, suomalaisen yhteiskunnan suunnasta. Tämän päivän politiikasta voisi hakea vertailukohtia 50 vuotta sitten tapahtuneeseen, vaikkapa työmarkkinoilta. Yhtä rajua sanailua ei sentään esiinny, mutta monia sellaisia piirteitä on ilmassa, jotka osoittavat eräänlaisen hegemoniakilpailun olevan menossa.

EK muutti sääntöjään, ettei sen ole mahdollista olla mukana tekemässä tulosopimuksia. Samalla muuttui myös SAK:n ja muidenkin palkansaajien keskusjärjestöjen asema. Ne eivät ole enää sopimusten osapuolia. Tämä rooli siirtyi liitoille samalla, kun työnantajat ajavat yhä vahvemmin sopimusten tekemistä paikallisella tasolla.

Tuskin EK sääntömuutoksellaan on halunnut luopua vaikutusvallastaan työmarkkinoilla. Se on vain omaksunut välillisen vaikuttamisen keinon.

EK laskenee, että sen tahto ja vaikutusvalta toteutuvat riittävästi oman viiteryhmän kiinteästä yhteistyöstä ilman keskusjärjestöjen muodollisia sopimuksiakin. EK:n vaikutusvalta ulottuu hyvin pitkälle myös paikalliseen sopimiseen, jossa lähtökohtaisesti työnantaja on aina niskan päällä.

Paikallinen sopiminen ei taida myöskään työnantajalle olla ihan helppo asia.

Palkansaajapuolella muutoksen vaikutukset eivät ole läheskään yhtä mutkattomia. Yhteisen vaikutusvallan säilyttämiseksi on ryhdytty kokoamaan suurliittoja, joiden jäsenkunnat ovat kuitenkin varsin heterogeenisia. Yhteisten tavoitteiden ajaminen näyttää vaikeutuvan varsinkin, kun vastapuoli voi laajassa mitassa turvautua porvarihallituksen tukeen.

Hegemoniataisteluun viittaavat myös ne puheenvuorot, joissa työtaistelutoimia enenevässä määrin leimataan poliittisiksi operaatioiksi.

Paikallinen sopiminen ei taida myöskään työnantajalle – vahvasta lähtöasetelmasta huolimatta – olla ihan helppo asia. Sitä osoittaa pankkialaa parhaillaan tulehduttava neuvottelu viikonloppujen aukioloajoista. Paikallisia ja pankkikohtaisia sopimuksia ei tunnu syntyvän kovin helposti eikä halvalla.

Vastakkain on muitakin arvoja kuin viikonlopputyöstä maksettava rahallinen korvaus. Miten perheestä huolehditaan, jos edes viikonloppua ei siihen voi varata?

Tarvittaisiinko sittenkin laajempaa sopimista?

Keskustelua aiheesta

Olympialaiset tuo hauskoja muistoja mieleen: ”Ihan hyviä ketsupilla” – vastasi Toni Nieminen ranskalaistoimittajan kysymykseen

Citius, altius, fortius. Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin. Olympialaiset on elämää suurempi näytelmä. Se ylittää rajoja. Tärkeintä ei ole voitto vaan osanotto. Suosii suomalaisia. Vaikkakin elämme voittoja ikävöiden. Sentit ja sekunnit ovat vain osa olympiahenkeä. Mitkä spektaakkelit ovatkaan kisojen avajaiset ja päättäjäiset. Urheilu yhdistää ja pyrkii tarjoamaan sovinnon kättä toinen toisillemme

Urheilu on politiikkaa. Kuten nyt Korean niemimaalla. Kahtia jaettu kansa löi kättä toisilleen urheilun avulla. Suurenmoista. Kisojen rakentaminen on vaatinut kansalaisilta paljon. On onnistuttu. Eri maiden kulttuurit ovat kohdanneet. Kisojen rakentaminen on vaatinut kansalaisilta paljon. On onnistuttu. Eri maiden kulttuurit ovat kohdanneet.

Eipä silti, urheilu on monille totista vääntöä, kansallisuuskysymys pulpahtaa usein pinnalle ja yksilöillä kiehahtaa joskus totiseksi torvensoitoksi. Mutta sehän on vain elämää, ymmärrettävää menoa.

Suomen urheilu ontuu ja ontuu pahastikin.

Korean kisoja on vielä jäljellä tämä viikko. Puolitoista viikkoa on jo eletty. Suomella on kolme pronssia. Krista Pärmäkoski on tuonut niistä kaksi ja Enni Rukajärvi yhden. Siis naisemme. Upeaa. Muilla ei suksi ole sujunut toivotusti.

Pohjolan kaksi naapuriamme Ruotsi ja Norja ovat sensijaan olleet mahtimaita. Suomen urheilu ontuu ja ontuu pahastikin. Syitä etsitään, tehdään jotain tai ei osata tehdä tuloksellisia ratkaisuja. Nykypäättäjät eivät ymmärrä vetäytyä ja tunnustaa osaamattomuuttaan.

Korean talvikisojen mitaliemme määrän kartuttamistoive elää, mutta mitä huominen tuokaan tullessaan? Mika Poutala (tänään 500 metrillä neljänneksi jäänyt) on sprintterinä maailman huipputasolla. Krista Pärmäkoskella on jäljellä yksi lempilajeistaan. Iivo Niskanen on arvoitus viidelläkympillä, mutta molemmilla lätkäporukoillamme on yhä saumansa mitalitasolle. Myöskään yhdistetyn Eero Hirvosta eikä Ilkka Herolaa sovi unohtaa.

Yleisradio on kuunnellut kansan ääntä ja satsannut kisojen katsottavuuteen mallikkaasti. Tarjontaa tulee monilta kanavilta niin tässä ja nyt kuin arkistojen aarteita penkoenkin. YLE ansaitsee suuret kiitokset asiantuntemuksella tekemästään tarjonnastaan.

Hauskaa oli myös kuulla, mitä kaksinkertainen 16-vuotias mäen kultamitalisti Toni Nieminen vastasi 1992 ranskalaistoimittajan kysymykseen, mitä hän pitää ranskalaisista (tarkoitti ihmisiä):

– Ihan hyviä ketsupilla.

HIFKssa ymmärretään, että urheilu on yhteiskunnallista toimintaa.

Täällä Suomessa Helsingin IFK on esimerkin näyttäjä, miten ymmärretään seuran mahdollisuudet ja halu toimia yhteiskunnan toimintojen rakentajana laajemminkin. Seura on aloitteellinen monipuolisten rakennusten aikaansaamisessa. Myös sen järjestämissä urheilukilpailuissa muistetaan sotiemme veteraaneja, vammaisia ja oman seuran menneitä urheilusankareita.

HIFKssa ymmärretään, että urheilu on yhteiskunnallista toimintaa avarassa mielessä.

Tämä tie on hyvä esimerkki siitä, miten itse urheilulajia markkinoidaan. Lätkä on myös oivaltanut sirpaloida ottelunsa televisioon lähes jokaiselle päivälle, joten se on aina katsottavissa.

Keskustelua aiheesta

Tuoko varhaiskasvatus apua lukutaidottomuuteen?

Hallitus on antamassa esitystä varhaiskasvatuksen laadun nostamiseksi. Ajatus on kannatettava.

Laatua nostetaan kiristämällä lastentarhanopettajien pätevyysvaatimuksia. Tulevaisuudessa opettajaksi kelpaa vain kasvatustieteiden kandidaatti. Tällä hetkellä lastentarhanopettajilla voi olla myös sosionomin tutkinto.

Tarkoitus on, että vuonna 2030 henkilökunnasta 2/3 on suorittanut korkeakoulututkinnon ja 1/3 ammatillisen lastenhoitajan tutkinnon. Tällä hetkellä yliopistokoulutuksen saaneista lastentarhanopettajista on pulaa. Ala on huonosti palkattu, maisterit hakeutuvat muualle. Toivoa sopii, että varhaiskasvatukseen suunnattu sosionomitutkinto on tulevaisuudessa yhtä suosittu kuin nyt, vaikka nimike ei enää olekaan lastentarhanopettaja. Jollei näin ole, olemme hyvistä suunnitelmista huolimatta pulassa. Päiväkodeissa pelätään, että uutta yliopistokoulutettua maisterisväkeä ei ennätetä saada eläkkeelle lähtevien nykyisten lastentarhanopettajien tilalle.

Ei riitä, että osa pärjää hyvin.

Ministeri Sanni Grahn-Laasonen rinnastaa varhaiskasvatuksen uudistuksen aikanaan tehtyyn koulutusjärjestelmän uudistukseen, jossa opettajaseminaarit vaihdettiin yliopistoihin. Muutos oli aikoinaan hyvä, mutta taso horjuu nyt. Toivoa sopii, että varhaiskasvatuksen uudistus parantaisi lasten mahdollisuuksia peruskoulussa ja vähentäisi tulevaisuudessa koulupudokkuutta.

Vuosituhannen alussa 0,29 prosenttia oppilaista ei saanut lainkaan peruskoulun päästötodistusta. Nyt luku on noussut 0,54 prosenttiin. Lisäksi liian monen peruskoulunsa päättävän luku- ja kirjoitustaito on alle arvostelun. Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila on todennut, että joka kahdeksas peruskoulun loppuvaiheessa oleva poika ei osaa lukea niin hyvin, että menestyisi jatko-opinnoissa tai työelämässä.

Pelkään pahoin, että meneillään oleva ammatillisen koulutuksen reformi ei heidän tilannettaan paranna. Reformissa vähennetään lähiopetusta kouluissa ja siirretään opetusvastuuta työpaikoille. Ei riitä, että osa pärjää hyvin.

Varhaiskasvatuksen laadun nostaminen helpottaa varmasti heikoimpien tietä tulevaisuudessa, mutta tulokset näkyvät vasta 20 vuoden kuluttua. Tämäkin sillä varauksella, että varhaiskasvatuksen eriasteisiin koulutuksiin saadaan nopeasti tarpeeksi opiskelijoita.

On hyvä muistaa, että tulevaisuus on nyt, ei 20 vuoden päästä.

Jutun kirjoittaja on korjattu klo 13:46.

Keskustelua aiheesta