Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Sosialistit vaativat Rajoyn hallitusta palaamaan neuvottelupöytään – “Katalonia on osa Espanjaa”

Katalonian alueen johtajan Carles Puigdemontin mukaan Katalonia on "voittanut oikeuden itsenäisyyteen" sunnuntain kansanäänestyksen myötä.

Espanjan Sosialistipuolueen (PSOE) puoluetoimisto on toimittanut julkisuuteen Katalonian PSOE:n puheenjohtajan Miquel Icetan kirjeen, joka edustaa sekä PSOE:n että Katalonian PSOE:n kantaa kiristyneeseen tilanteeseen Kataloniassa.

Sosialistit uudistavat perinteisen kantansa, että Katalonia on osa Espanjaa. Kansanäänestyksen järjestäminen muusta on puolueen mielestä laittomalla pohjalla.

Sosialistit kuitenkin kehottavat ja vaativat pääministeri Mariano Rajoyn (PP) hallituksen palaamista neuvottelujen ja sopimusten tielle Katalonian hallinnon kanssa, mitä PSOE on aina korostanut.

Prosessin poliittiseksi avaimeksi eli uuden hallintomallin luomiseksi sosialistit näkevät perustuslain uudistamisen ja kansanäänestyksen järjestämisen uudesta perustuslaista. Lopputulemana olisi Espanjan liittovaltion luominen sen tuomine muutoksineen myös Katalonian asemassa.

Katalonian alueparlamentti päätti yksipuolisesti järjestää 1. lokakuuta kansanäänestyksen itsenäisyydestä.

Äänestyspäivästä tuli verinen, kun Espanjan keskushallinnon ohjeistama mellakkapoliisi pyrki voimatoimin estämään äänestämisen sunnuntaina.

Asiantuntija: “Katalonia tunnepolitiikan pauloissa”

Lisää aiheesta

– Tilanne on ajautumassa vaaralliseen umpikujaan, kun kansa jakautuu kansallisten tunteiden ja toiveiden kuohuessa, Barcelonassa asuva Espanjan tuntija, toimittaja-yrittäjä Hannu Arvio kirjoittaa Kalevi Sorsa -säätiön sivulla. Teksti on julkaistu 27.9., ennen Katalonian itsenäistymisäänestystä.

Arvion mukaan Espanjan valtapuolueista ainoastaan vasemman laidan Podemos ymmärtää jossain määrin Katalonian aluehallituksen politiikkaa. Muut ovat ryhmittyneet laillisuuslinjalle hallitsevan kansanpuolueen Partido Popularin taakse.

Itsenäisyyden kannatus on viime aikoina ollut mielipidemittauksissa hiukan päälle 40 prosenttia, jos vaihtoehtoina ovat itsenäisyys tai nykytila.

– Tuki laskee 30 prosenttiin, jos vastaajille annetaan myös välimaastoon sijoittuvia vaihtoehtoja, Arvio huomauttaa.

Hannu Arvion mukaan Katalonian hallitus tavoitteli kansansa avulla propagandavoittoa Espanjasta – “ja siinä se on jo osittain onnistunut”.

Eilisen jälkeen itsenäisyyden kannatusprosentit voivat nousta, ja varmaan jonkin verran nousevatkin.

Itsenäisyysliike sai Madridin keskushallinnolta sunnuntaina enemmän vetoapua kuin se uskalsi ikinä toivoa. Tunnereaktio Espanjan poliisin ylimitoitettuihin, koviin otteisiin on ymmärrettävä.

Keskushallitus hölmöili, poliisi riehui äänestyspaikoilla. Veriset uutiskuvat ja somevideot äänestyksen estämisestä järkyttivät kautta Euroopan. Jokainen pampunisku oli kuin syöttö kansallistunteellista retoriikkaa viljelevän Katalonian presidentin Carles Puigdemontin lapaan.

Propangandavoitostaan huolimatta Katalonian aluehallitus on vaikeassa tilanteessa.

– Espanja ei anna periksi, vaan vaatii palaamista kaidalle polulle. Selkä on seinää vasten, Arvio kirjoittaa.

Muutama päivä ennen Katalonian äänestystä hän povasi osuvasti:

– Ilmapiiri kiristyy, sosiaalinen media lyö tulta ja kansa jakautuu.

Juuri näin kävi.

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Teemu Tammikko ei usko, että Katalonialla on kovin realistiset suunnitelmat tulevan varalle. Luvassa ei ainakaan ole laajaa kansainvälistä tunnustusta eikä EU:n tukea, tutkija kommentoi tänään STT:lle.

Tammikon mukaan Katalonian itsenäistymisäänestys oli puutteellinen, eikä se anna vahvaa mandaattia itsenäistymishankkeelle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE