Häväistys oli täydellinen, matka sankarista kansanviholliseksi lyhyt. Tökeröksi ja sekasotkuiseksi oopperan arvostellut Stalin sai asennetukea poliittisesti ansioituneelta musiikinvihaajalta, Stalinin seuraajaksi ajatellulta Nikolai Ždanovilta.

Mistä tuollainen ajattelu ja toiminta johtui – ja johtuu? Pelko, pelko on hyökkäysten keskeinen syy. Sen voi helposti havaita maailman nykyilmapiiristä. Ei se ole poliittisesta suuntauksesta kiinni, se roikkuu ihmislajissa kuin räkä kiusatun lapsen ylähuulessa.

Šostakovitš ei tyytynyt vain tuomitsemaan päähenkilöään. Hän antaa Katerinalle arvoa ja kohdistaa katseen ympäristöön ja siellä häärääviin ihmishirviöihin. He ja aika ajavat Katerinan tuhoon. ”Kuolemme nauruun”, irstailevat miehet naisen kimpussa. Niinpä katsojankin myötätunto Katerinaa kohtaan herää, epäily ja ymmärrys työntävät helpon ratkaisun sivuun.

Musiikki kannattelee, tarina pitää

Šostakovitšin musiikissa aineksia on. Säveltäjän persoona näkyy ja kuuluu voimakkaana. Teoskin heittää ensisävelensä kuin ohilaukauksina, ”hei kuuletteko, nyt se alkaa”, tuntuu tekijä huikkaavan. Sitten tumman jäyhät sävyt ja siitä vauhtiin.

Terävä soitinnus on kuin leimasinvalikoima, jolla henkilöitä ja kohtauksia merkata. On pistelevää poliittisuutta, farssia ja satiiria, lämpöä ja upeata orkesterisointia. Kyse ei ole erikoisuudentavoittelusta, vaan keinojen yltäkylläisyydestä, asteikon todellisesta rikkaudesta.

Ooppera pitää pihdeissään kohtauksesta toiseen ja siitä taas pitää huolen rutinoituneen kapellimestari Oleg Caetanin luotsaama oopperaorkesteri. Yksi pääosa sekin.

Norjan kansallisoopperan ja Deutsche Oper Berlinin yhteistuotantona valmistetun oopperan ohjaustyöryhmä ohjaaja, lavastaja, valaisija, koreografi ja puvustaja ovat tehneet tummanpuhuvan toteutuksen, joka kestää. Jokainen piirre, kunkin anti kokonaisuuteen istuu tarinan juohevaan kuljetukseen, suuren kokemuksen rakentamiseen. Vaikka on turha erotella ja nostaa mitään elementtiä toista ylemmäs, mainitsen yhden, koreografian. Kansanaskeleet ja ihmisheimon karaktääriliikkeet ovat todella tanssia nekin! Luova oivallus, rohkeus ja kaikesta läpi paistava innostus hallitsee esitystä. Yksityiskohtia on hillityn runsaasti, ylilyöntejä ei yhtäkään. Luottamus itseen, tarinaan, musiikkiin ja esittäjiin on ollut rikkumaton.

Laulajissa ei hömppää vaan lujaa latausta

Katerinan esittäjä Svetlana Sozdatelevan sopraano on voimakas ja tummahko, roolihenkilön omia sanoja lainaten, ”pyöreä ja syvä kuin metsän musta järvi”. Turhanaikaisella hempeydellä keimailu ei kuulu tähän oopperaan. Sergeinä, Katerinan rakastettuna kiihdytti Aleksei Kosarev, vuolaan, timmin tenorin haltija.

Mika Pohjonen kauppias Zinovi Izmailovin osassa lauloi vapautuneesti, hyvä luonnekuva. Aleksandr Teligan Boris Izmailov oli lämmin ja sopivasti ratkeileva hahmo. Lisäksi runsaslukuisessa solistijoukossa oli erityisiä onnistujia ja huomiotaherättäviä ulostuloja, täysipainoista näyttämötyötä. Koda, kauniinvärinen saksanpaimenkoira, ei hötkyillyt. Vakuuttava vartijan työssään.

Oopperan kuoro hallitsi soinnikkaan instrumenttinsa aina kaatosateen kaltaiseen päällekarkaukseen saakka. Hieno joukkio, kunhan pysyttelee lavalla!

Matti Saurama