Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SOSTElta karu muistutus hallitukselle: “Eriarvoisuuden torjuntaan käytetyt varat on aiemmin säästetty perusturvan indeksijäädytyksillä”

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) hallituksen kehysriihen loppuinfossa.
Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen julkaisema kehysriihineuvotteluiden lopputuloksen sisältää SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n mukaan monia positiivisia päätöksiä.

Eriarvoisuuden torjumisen osalta vähimmäispäivärahan kuukausitasoon esitetään 80,50 euron korotusta ja takuueläkkeen nostamiseen esitetään kymmenen miljoonan euron lisärahoitusta.

– Vähimmäispäivärahan ja takuueläkkeen korotukset ovat hyviä täsmätoimia, jotka kohdentuvat haavoittuvimmassa asemassa oleville ihmisille yhteiskunnassa. Tästä hallitus ansaitsee kiitokset. Valitettavaa on se, että kyseessä on kuitenkin pelkkä varojen uudelleenkohdennus. Eriarvoisuuden torjuntaan käytetyt varat on aiemmin säästetty perusturvan indeksijäädytyksillä, SOSTEn pääsihteeri Vertti Kiukas kuitenkin mjuistuttaa.

Terveyden tasa-arvon osalta kehyksessä kohdennetaan enimmäislääkekustannukset määrittelevän lääkekaton alentamiseen viisi miljoonaa euroa. Päätös on SOSTEn mukaan tervetullut.

– Lääke- ja matkakorvauksista säästettiin vuonna 2016 25 miljoonaa euroa ja vuonna 2017 134 miljoonaa euroa. Tätä taustaa vasten nyt tehty viiden miljoonan euron panostus terveyden tasa-arvoon tuntuu harmillisen heiveröiseltä. Oikeatkaan politiikkatoimet eivät auta ilman riittävää rahoitusta, pääsihteeri Kiukas kuitenkin jatkaa.

ELY-keskusten resurssien vahvistaminen ja osatyökyisten työmarkkina-aseman tukeminen nähdään SOSTEssa askelina oikeaan suuntaan.

– Erityisesti osatyökykyisten kautta työmarkkinoille on mahdollista saada runsaasti lisää osaajia. Osatyökykyisten työllistymisessä järjestöillä on keskeinen rooli. Osaltaan oikea järjestöjä tukeva päätös on se, että jatkossa aktiivimallin mukaiseksi työvoimapalveluksi katsotaan osallistuminen kansalaisjärjestön järjestämään työllistymistä edistävään valmennukseen, Vertti Kiukas sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE