Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sotaharjoituksia häiritsevien lennokkien kieltämiseksi puuhataan lakia – Ministeri Niinistö: “Ihan pelkistä harrastelijatason välineistä ei kyse”

Puolustusvoimien harjoitusten ja varuskuntien liepeillä lentäneistä tunnistamattomista lennokeista on Helsingin Sanomien mukaan tehty kymmeniä havaintoja. Puolustusministeri Jussi Niinistön (ps.) mukaan puolustushallinnossa on havahduttu ongelmaan jo joitakin aikoja sitten ja siihen puuttumiseksi puuhataan lakimuutoksia.

– Olen asettanut tätä varten työryhmän. Pyrimme saamaan lainsäädännön ja tekniikan sille tasolle, että saamme tämän laittoman lennokkitoiminnan Puolustusvoimien harjoitusalueella estettyä. Konkreettisia lakiehdotuksia saadaan Puolustusvoimien osalta toivottavasti jo syksyllä.

Niinistön mukaan tunnistamattomat lennokit eivät ole olleet halvimmasta päästä.

– On ollut viitteitä, että ihan pelkistä harrastelijatason välineistä ei ole ollut kyse. Toisaalta tekniikka kehittyy koko ajan ja halpenee.

Merellisessä yhteistoimintaharjoituksessa on ollut lennokkitoimintaa, jota ei ole pystytty tunnistamaan.

Onko epäilyjä ulkovaltojen osallistumisesta?

– Tästä on ollut kansainvälisiä epäilyjä esimerkiksi Baltops-harjoituksessa. Merellisessä yhteistoimintaharjoituksessa on ollut lennokkitoimintaa, jota ei ole pystytty tunnistamaan.

Suomessa lennätettyjä tunnistamattomia lennokkeja on Niinistön mukaan yritetty tunnistaa, mutta lennättäjien yhyttäminen on osoittautunut hankalaksi.

Alakorkeuksilla on vaaramomentteja sotilasilmailun kannalta.

– Kyllä sitä yritetään selvittää. Näissähän on systeemit, että vaikka yhteys katkeaisi, niin se lennokki palaa määriteltyyn pisteeseen ja henkilö, joka sitä on lennättänyt on jo kaukana siinä vaiheessa. Tämä ei ole ihan yksinkertaista.

Lennokit ovat Niinistön mukaan sotaharjoituksissa myös vaaraksi.

– Alakorkeuksilla on vaaramomentteja sotilasilmailun kannalta. Siviili-ilmailun kanssa joitakin ongelmia on jo tullut julkisuuteen.

Samantyyppistä lennokkotoimintaa rajoittavaa lainsäädäntöä pohditaan parhaillaan myös monissa muissa maissa. Alun perin lakihanke lähti Suomessa liikkeelle puolustushallinnosta, mutta liikenne- ja viestintiministeriön ja sisäministeriön tarpeet ovat hidastaneet sitä.

Tässä voidaan Puolustusvoimien osalta edetä ripeämminkin.

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) kertoi aiemmin Demokraatille, että hän on käynnistämässä lainsäädäntöhanketta lennokkien lennätyksen sääntelemiseksi.

– Lainsäädäntötyössä pitää ottaa huomioon myös siviiliyhteiskunta, sen takia tässä edetään nyt rauhallisemmin. Siinä missä Puolustusvoimat näkee tunnistamattoman lennokkitoiminnan uhkana, niin esimerkiksi liikenne- ja viestintäministeriössä halutaan nähdä tässä myös kaupallista potentiaalia, joten tämäntyyppisiä intressejä täytyy sovittaa yhteen ja sopia yhteisistä pelisäännöistä.

– Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kun tämä Puolustusvoimien osalta on selkeämpää kuin muun yhteiskunnan osalta niin tässä voidaan Puolustusvoimien osalta edetä ripeämminkin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE