Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Ulkomaat

Sotatuntijan arvio: ”Ukrainan sotamenestys on ollut niin merkittävää, että heidän ei kannata missään nimessä jarrua painaa”

AFP / LEHTIKUVA

Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaan on elo-syyskuun vaihteesta lähtien ollut käynnissä uusi vaihe, jossa Ukraina on saavuttanut suuria onnistumisia.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Viime päivien tapahtumat osoittavat, että Ukraina on pystynyt edelleen pitämään aloitteen käsissään, sanoo Maanpuolustuskorkeakoulun apulaissotilasprofessori Antti Paronen STT:lle.

Syyskuun alussa Ukraina saavutti menestystä edeten nopeasti etenkin Harkovan alueella maan koillisosassa. Presidentti Volodymyr Zelenskyin mukaan Ukraina valtasi syyskuun kahden ensimmäisen viikon aikana takaisin useita tuhansia neliökilometrejä Venäjän miehittämää aluetta idässä ja etelässä.

Viime viikonloppuna Ukraina sai hallintaansa strategisesti tärkeän Lymanin kaupungin Itä-Ukrainassa Donetskin pohjoisosassa. Lisäksi alkuviikosta Venäjän rintama Hersonissa Dneprjoen pohjois- ja länsipuolella ”suorastaan romahti”, Paronen kuvailee.

-  Ukrainalaiset etenivät tuntuvia kilometrimääriä kohti Nova Kahovkan kaupunkia ja Dneprin ylimenopaikkoja, Paronen sanoo.

Hän pitää viime päivien saavutuksia Ukrainalle ehdottoman merkittävinä.

-  Ne osoittavat sen, että Ukrainalla on kyky ylläpitää tätä tempaamaansa aloitetta. Se ei ole mitenkään itsestäänselvää tällaisessa liikesodankäynnissä.

Ukraina ei ole helmikuussa alkaneen hyökkäyssodan aikana aiemmin saavuttanut vastaavanlaista menestystä Hersonin suunnalla.

JUURI Dneprjoen länsi- ja pohjoispuolinen Herson on Parosen mukaan sodan kulun kannalta kriittinen ja sen tilanteeseen kohdistuu suurta kiinnostusta. Alueen kautta Venäjä on pystynyt uhkaamaan Ukrainaa laajemmin niin Odessan suurkaupungin kuin sisämaan osalta.

-  Mikäli Ukraina kykenee sen takaisin valtaamaan, se on tosi iso voitto, Paronen toteaa.

Toistaiseksi ei ole merkkejä siitä, että Ukraina yrittäisi katkaista Venäjän saavuttamaa tärkeää maayhteyttä Krimille.

-  Sitä voitaneen odottaa jossain vaiheessa, mutta on aika vaikea arvioida, milloin sen aika voisi olla. Se on aika riippuvaista siitä, minkälaista taistelumenestystä erityisesti Itä-Ukrainassa saadaan, Paronen sanoo.

Itä-Ukrainassa voidaan Parosen mukaan nähdä lähiaikoina lisää Ukrainan etenemistä, jos Venäjä ei saa toimitettua sinne lisäjoukkoja.

Kesän aikana Venäjä siirsi aktiivisesti joukkojaan itäisestä Ukrainasta etelämmäs Donetskin ja Hersonin alueille, mikä kostautui Ukrainan saavuttaessa nopeita voittoja maan itäosassa syyskuussa.

Donbassin alueen valtaaminen ja venäläistäminen sekä maayhteyden luominen Krimille ovat olleet Venäjän julkilausuttuja tavoitteita jo sodan alkuvaiheesta lähtien, Paronen muistuttaa.

-  Näistä varmasti pidetään kiinni ihan viimeiseen saakka, Paronen arvioi.

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

VENÄJÄN julistama osittainen liikekannallepano on Parosen mukaan Venäjän kannalta auttamattomasti myöhässä. Sen vuoksi Itä-Ukrainassa ja Hersonin suunnalla olevia joukkoja ei ole pystytty korvaamaan tai täydentämään, ja osa yksiköistä on sotinut helmikuusta asti ilman kunnon lepoa ja huoltoa.

-  Tämä edesauttaa sitä, että kun Ukraina painaa hyökkäyksellään kovasti päälle, tapahtuu tällaisia totaalisia romahduksia.

Jotta Venäjä olisi saanut liikekannallepanosta parhaan hyödyn, se olisi pitänyt julistaa jo huhtikuussa, Paronen sanoo.

Liikekannallepano näkyy hänen arvionsa mukaan rintamalla merkittävässä määrin vasta vuodenvaihteen jälkeen.

-  Kestää kuukausia, ennen kuin aletaan nähdä tosiasiallista taisteluvoimaa korvaamassa väsyneitä yksiköitä tai täydentämässä niitä.

Ukrainassa on täysi liikekannallepano, minkä vuoksi Ukraina on pystynyt jossain määrin kierrättämään joukkojaan. Samalla täytyy kuitenkin muistaa, että Ukrainan joukot ovat tavallisia kansalaisia, joista kaikki eivät ole käyneet edes asepalvelusta, Paronen huomauttaa.

LÄHIKUUKUASINA Ukrainan sodalle ei ole odotettavissa loppua, Paronen sanoo.

-  Ukrainan sotamenestys on ollut niin merkittävää, että heidän ei kannata missään nimessä jarrua painaa.

Presidentti Zelenskyi on myös suoraan sanonut, että Venäjän laittomien alueliitosten myötä neuvottelut ovat pois pöydältä ainakin niin kauan kuin Vladimir Putin johtaa Venäjää.

Venäjälle neuvottelupöytään pyrkiminen taas olisi valtava arvovaltatappio varsinkin sen jälkeen, kun se on väittänyt liittäneensä itseensä osia Ukrainasta, Paronen sanoo.

-  Iso kysymys tässä tietysti on se, miten paljon länsi ja erityisesti Yhdysvallat haluavat tukea ja kuinka pitkään tuki Ukrainalle jatkuu, Paronen arvioi.

Tähän mennessä länsimaiden tuki ei ole näyttänyt horjuvan.

Ennen pitkää Ukrainaankin saapuu talvi, mikä hankaloittaa varsinkin liikkumista ja taistelemista päällystettyjen teiden ulkopuolella.

Ukrainan kannalta olisikin kiireellistä saavuttaa hyvät puolustusasetelmat ennen talven tuloa, jotta se olisi paremmissa asemissa keväällä, kun maa kuivuu ja taistelut oletettavasti taas kiihtyvät, Paronen arvioi.

Maiju Ylipiessa

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE