tyovaenkirjallisuuspaiva
kaisaniemi

Kolumni

Satu Taavitsainen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Sotaveteraani Hannes Hynönenkin tiesi, mitä nuoret tarvitsevat: ”Jos joutuu joutilaana olemaan, tulee kaikki muu ilkeys mieleen”

Nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli syyskuussa 42 300! Suuri luku kertoo suomalaisen yhteiskunnan ja politiikan rakenteellisesta välinpitämättömyydestä nuoria kohtaan. Erityisesti nuorten työllisyys on suhdanneherkkää ja työttömyysriski suurempi kuin aikuisväestöllä. Talouden puristuksessa yritykset lopettavat rekrytoinnit ja vähentävät määräaikaisia työntekijöitä ja sijaisia, mikä vaikuttaa erityisesti nuoriin. Nuoret itse pitävät ensimmäisen työpaikan saamista kaikkein vaikeimpana, sillä työnantajat haluavat ottaa töihin niitä, joilla on jo työkokemusta.

Kaupungit ja kunnat ovat suuressa roolissa kesätyöntekijöiden palkkaajina. Nuorisolain mukaan nuorisotyö ja nuorisopolitiikka kuuluvat kunnan tehtäviin. Toivon, että valtuustot lisäävät talousarvioihinsa vuodelle 2017 määrärahoja 15-25 -vuotiaiden nuorten palkkaamiseksi kesätöihin. Erityisesti ensi vuosi on henkisesti tärkeä vuosi, kun juhlimme 100-vuotiasta Suomea. Juuri ensi vuonna nuoret tarvitsevat superannoksen positiivista erityiskohtelua.

Päättäjien tulee ymmärtää, että pelkät huolestuneet puheet eivät auta nuoria. Sanan pitää muuttua lihaksi, rahaksi. Rakenteellinen välinpitämättömyys syvenee, jos toimitaan vain talouden ehdoilla ja liike-elämän logiikan pohjalta.

Nämä Hanneksen osuvat sanat haluan oman kotikaupunkini muistavan.

Nuoret kokevat työpaikan saamisen olevan kulttuurisesti hyväksyttävän elämän ehto ja työllistyminen on saavutus kohti aikuisuutta ja itsenäistymistä. Nuorten elämä on tässä ja nyt. Heitä ei voi vaatia odottamaan viittä vuotta aikojen parantumista.

Jokaisella suomalaisella on perustuslaillinen oikeus työhön. Tämä edellyttää julkiselta vallalta toimenpiteitä ihan joka tasolla. Kuntien ja kaupunkien on oltava aktiivisia, sillä ne tarvitsevat nuorten rohkeutta, näkemyksellisyyttä ja uudistusvoimaa.

Kunnissa on paljon erilaisia tehtäviä, joihin kesätyöntekijöitä tarvitaan. On puistojen ja alueiden hoitoon liittyvää ulkona tapahtuvaa työtä ja ihmisten kanssa tehtävää työtä päiväkodeissa, vanhusten ja vammaisten palveluasunnoissa sekä vaikka mitä muuta järkevää tekemistä. Nuoret toivovat kesätyöpaikoilta palkan lisäksi perehdyttämistä ja ohjausta. Työyhteisöjen vastuulla on näyttää nuorille esimerkkiä, kuinka tehdään töitä ahkerasti ja palkkansa eteen. Nuorilta ei saa karista usko työelämän pelisääntöihin ja johdonmukaisuuteen.

Maankuulu, edesmennyt mikkeliläinen sotaveteraani Hannes Hynönen sanoi viisaasti: ”Ihmisellä pitää olla työ. Jos joutuu joutilaana olemaan, tulee kaikki muu ilkeys mieleen. Siinä menee ihmisnuoret harhaan ja erehtyy tekemään virheitä, joita eivät muuten tekisi.”

Nämä Hanneksen osuvat sanat haluan oman kotikaupunkini muistavan. Nuorten työ nuorentaa Mikkelin!

Kolumni

Joona Räsänen

Kirjoittaja on kansanedustaja

Hallituksella ei ole varaa jäädä lepäämään laakereilleen – ”Parantunut tilanne ei voi näkyä vain johtajien ja omistajien taskuissa”

Suomen taloudessa on pitkästä aikaa havaittavissa hyviä merkkejä. Pääministeri Sipilän hallitus seilaa elokuun budjettiriiheensä nyt talouden myötätuulessa, jota selittävät ennen kaikkea viennin ja investointien elpyminen viimeisen puolen vuoden aikana. Taloutemme saa nyt mukavasti vetoapua maailmalta.

Vaikka talouden yleinen tilanne näyttää paremmalta kuin pitkään aikaan, hallituksella ei ole varaa jäädä lepäämään laakereilleen. Pitkällä aikavälillä Suomen taloutta vaivanneet haasteet ovat edelleen olemassa: valtiontalouden tulot ja menot ovat epätasapainossa, velkaantuminen jatkuu ja rakenteelliset uudistukset antavat odottaa toteuttamistaan.

Hallituksen budjettiriiheltä vaaditaankin nyt tekoja tämän positiivisen tilanteen vauhdittamiseksi ja työllisyyden sekä talouskasvun tukemiseksi. Valtionvarain­ministerin budjettiesitys ei tähän riitä.

Parantunut tilanne ei voi näkyä vain johtajien ja omistajien taskuissa.

Kaivattuja toimia ovat esimerkiksi tasa-arvoa lisäävän ja työllisyyttä tukevan perhevapaauudistuksen käynnistäminen, yritystukimiljardien remontti tukemaan enemmän elinkeinorakenteemme uudistumista sekä oppivelvollisuuden pidentäminen. Samalla hallitus voisi kiirehtiä sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen valmistelua.

Hallituspuolueiden edustajat ovat monesta näistäkin aiheista käyttäneet puheenvuoroja, mutta nyt on tekojen aika. Talouden positiivinen kehitys ei saa haudata alleen tarpeellisten rakenteellisten uudistusten tekemistä.

Syksyn palkkaneuvottelut takaavat osaltaan myös sen, että talouden toimintaympäristö säilyy edelleen jännitteisenä. Vastuullisilta työmarkkinaosapuolilta sopii odottaa ratkaisuja, jotka tukevat Suomen positiivista kehitystä. Palkankorotustoiveet sekä vaatimukset lomarahaleikkauksen perumisesta ymmärtää, sillä on selvää, että parantunut tilanne ei voi näkyä vain johtajien ja omistajien taskuissa.

Puolueiden ei kuitenkaan kannata omin toimin olla ainakaan vaikeuttamassa ratkaisujen syntymistä. Meiltä löytyy nimittäin ihan tarpeeksi esimerkkejä siitä, mihin poliittisten päättäjien puuttuminen palkanmuodostukseen on johtanut.

Joona Räsänen

Kirjoittaja on kansanedustaja

Kolumni

Asko Mäki

Perussuomalaiset on huono vaihtoehto, mutta yhdessä asiassa Jussi Halla-aho on toivottavasti oikeassa

Demokraatti julkaisi 10.8.2017 Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon kolumnin Opposition ääni -palstalla. Julkaiseminen herätti lehden lukijoissa ihmetystä ja pahennustakin. Minustakin Halla-ahon kirjoituksen julkaiseminen tässä lehdessä oli tarpeetonta. Halla-ahon näkemyksiä täytyy nyt kuitenkin kommentoida.

Halla-aho esittää PS:n populistisena puolueena, jonka vastakohta on elitismi. Suomessa ei kuitenkaan ole yhtä yhtenäistä vallanpitäjien ryhmää, eliittiä. Yhteiskunnan eri aloilla on erillisiä eliittejä.

Puolueita johtavat eliitit, kuten vaikka ammattiliittojakin. Kansanedustajat, ministerit ja EU-edustajat ovat politiikan ehdotonta eliittiä. Halla-ahokin on siis eliittiä. Näitä eliittiryhmiä yhdistää kuitenkin se, että niihin kuuluvat on valittu enemmän tai vähemmän demokraattisesti. Suurinta valtaa käyttävä talouselämän johtajien eliitti on sen sijaan valikoitunut omistuksen ja usein perimisen kautta.

Halla-ahon näkemys suomalaisesta yhteiskunnasta on siis vähintäänkin harhaanjohtava.

Vastenmielistä fanatismia Suomessa edustavat ennen kaikkea Jussi Halla-aho ja monet PS:n jäsenet ja kannattajat, ei vain maahanmuuttokriittisyydessään, vaan jopa maahanmuuttajien vastaisuudessaan.

Euroopan unionista (EU) Halla-aho maalaa mörköä, joka estää suomalaisia tekemästä etujensa mukaista politiikkaa. Tosiasiassa EU on yhteistoimintajärjestelmä, jonka linjauksia suomalaiset ovat vahvasti muiden jäsenmaiden edustajien kanssa tekemässä.

EU:ssa mukana oleminen hyödyttää suomalaisia – työntekijöitä, eläkeläisiä, opiskelijoita, pienituloisia – monin verroin enemmän kuin sen puitteissa tehdyt sovitteluratkaisut etujamme rajaavat. Ja monet asiat ratkaisemme edelleen ihan omin nokkinemme, hyvin tai huonosti, mutta ilman EU:ia.

Maahanmuutosta Halla-aho esittää jopa valheellisia väitteitä. Suurin osa Suomeen tulijoista haluaa päästä mukaan suomalaiseen työelämään ja osallistua yhteiskuntamme rakentamiseen edellytystensä mukaan. Valtaosa maahanmuuttajista on tavallisia ihmisiä, jotka haluavat itselleen ja perheelleen hyvän elämän, kuten kaikki ihmiset. Rikollisuus ja uskonnollinen fanatismi ovat kaukana useimpien elämästä.

Vastenmielistä fanatismia Suomessa edustavat ennen kaikkea Jussi Halla-aho ja monet PS:n jäsenet ja kannattajat, ei vain maahanmuuttokriittisyydessään, vaan jopa maahanmuuttajien vastaisuudessaan.

Totta kai suhteellisen suureksi kasvanut maahanmuutto synnyttää ongelmiakin ja uusien suomalaisten sopeutuminen yhteiskuntaan vaatii tukea ja aikaa. Avoin ja myönteinen asennoituminen on tässäkin asiassa silti parempi vaihtoehto, kuin vääristely ja vihan lietsonta. Maahanmuutto on väestöltään vanhenevalle ja vielä melko sulkeutuneelle Suomelle ennen kaikkea mahdollisuus, ei uhka.

Yhdessä asiassa Halla-aho on toivottavasti oikeassa: PS on yksin suomalaisessa puoluekentässä. Se on vaihtoehto, mutta todella huono. Perussuomalaisten linjalla ei ratkaista yhtään suomalaisen yhteiskunnan todellisista ongelmista, joista pahin on suuri työttömyys. Mitä pienemmäksi PS:n kannatus supistuu, sitä parempi.

Asko Mäki
AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumn

Monika Fagerholm

Monika Fagerholm: Vi måste tala om mordet – för hennes, offrets skull

Det är faktiskt först när jag under de här tysta sommarveckorna via just djungeltelegrafen får höra hur brottet begicks, hur utstuderat våld det var frågan om som jag med hull och hår tycker mig inse att det verkligen spelar en roll hur vi berättar den här hemska historien, för oss själva, för varandra, skriver Monika Fagerholm.

Lue lisää

Monika Fagerholm

Monika Fagerholm. Foto: Christoffer Relander

Kolumni

Matti Linnanahde

Kirjoittaja on Demokraatin entinen pääkirjoitustoimittaja.

”Edessä voi olla myrskyisä syksy”, arvioi kokenut politiikan tarkkailija

Kulunut kesä on sujunut sisäpolitiikassa suhteellisen leppoisasti. Pienimuotoinen järistys koettiin kesäkuussa, kun perussuomalaiset jakautuivat puolueena ja eduskuntaryhmänä kahtia. Taistelu sieluista on jatkunut sen jälkeen piiri- ja kuntatasoilla.

Jussi Halla-ahon johtamat tynkäperussuomalaiset ryhtyivät nopeasti oppositiopuolueeksi ja Timo Soinin tosiasiassa ohjastamat loikkarit jatkavat kutistuneena hallituspuolueena. Oikeampi termi on kuitenkin takiaispuolue, joka kuvaa soinilaisten tarrautumista ministerinsalkkuihin.

Hallitus jatkoi perussuomalaisten hajoamisen jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunut, mikä herätti aivan aiheellisesti valtiosääntöoikeudellista keskustelua. Tyylikkäämpää olisi ollut muodostaa uusi hallitus, koska alkuperäisen poliittista pohjaa ei enää ollut olemassa.

Se, mikä suosii kokoomusta, tuntuu olevan myrkkyä keskustan kannattajakunnalle.

Hallitus on epäilemättä hoitanut rutiiniasiansa kesäkuukausina, mutta hyvin näyttää ministereille jääneen aikaa myös lomailuun. Valtion ensi vuoden budjettiesitys on valmistunut virkamiesvetoisesti ja poliittisia peukalonjälkiä siihen alkaa tulla vasta nyt elokuussa.

Kesän mittaan on julkistettu puolueiden kannatusmittauksia, mutta kun politiikka on ollut säästöliekillä, niihin kannattaa suhtautua varauksella. Jotain niistä pistää kuitenkin silmään.

Perussuomalaiset ovat vajonneet puolueen hajoamisen jälkeen kääpiöryhmäksi ja soinilaisesta siivestä on ainakin aluksi ollut vaikeuksia löytää edes mitattavaa tulosta. Suomalaiset eivät hevin silitä loikkareiden päitä.

Kokoomus on säilyttänyt johtavan aseman puolueen valtiovarainmisteriydestä huolimatta tai ehkä juuri siksi. Ajan henki on siivittänyt kokoomusta jo usean vuoden ajan. Valtiontalouden vaikeudet ovat suosineet puolueen lempiaiheita – julkisen sektorin kurittamista ja kaiken mahdollisen avaamista markkinaehtoiseksi. Niiden raameissa kokoomus voi esiintyä johdonmukaisena.

Mutta se, mikä suosii kokoomusta, tuntuu olevan myrkkyä keskustan kannattajakunnalle. Kannatus on ollut alavireistä, kun hallitus näyttää kokoomusvetoiselta, vaikka keskustalla on pääministerin paikka.

Vielä vaiheessa oleva maakuntauudistuskaan ei riitä kompensoimaan pelkoja, joita keskustaväki kokee, kun sosiaali- ja terveyspalveluja sekä muita keskeisiä toimintoja väännetään kokoomuksen johdolla markkinavetoisiksi. Luottamus keskustajohtoon on omien parissa koetuksella.

Suotta ei Helsingin Sanomien Marko Junkkari olekaan suositellut tarkkailemaan kokeneen ja puolueväen arvostaman kansanedustaja Seppo Kääriäisen reaktioita. Tämä Kirmanjärven oraakkeliksikin kutsuttu mies on keskustassa raskaan sarjan mielipidevaikuttaja.

Kun hallituksen puolella ei tapahdu juuri mitään, ei löydy luontevia tarttumapintoja.

Oppositiopuolueille kesä on aina ongelmallista aikaa. Kun hallituksen puolella ei tapahdu juuri mitään, ei löydy luontevia tarttumapintoja. Tilanne korjaantuu kyllä senkin edestä, kun politiikan syyskausi alkaa täysitehoisesti.

Pelkästään hallituksen ensi vuoden budjettiesitys antaa paljon aiheita ottaa kantaa ja esittää omia vaihtoehtoja. Sote-uudistukseen liittyvät lait ovat edelleenkin kaikkea muuta kuin läpihuutojuttu. Keskustelu rautatieliikenteen avaamisesta ulkomaisille kermankuorijoille on vasta alkanut ja kokonaiskuva maan tasapuolisesta liikennöinnistä on vielä hämärän peitossa.

Edessä voi olla myrskyisä syksy.

Matti Linnanahde

Kirjoittaja on Demokraatin entinen pääkirjoitustoimittaja.

Kolumni

Pentti Salmi

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija.

EM-koris lähenee, kohta polttaa – Pentti Salmi: Ensimmäinen korisjulkkiksemme pelasi ammatikseen baseballia

Kun Helsingissä pelattaviin koriksen EM-kisoihin on aikaa enää vajaat neljä viikkoa, niin Susijengin julkkispelaaja on ilman muuta Chicagon NBA-joukkueeseen tuhdin miljoonasopimuksen tehnyt Lauri Markkanen.

Mies on myös vastannut huutoon karenssista päästyään, sillä hän oli viime viikonlopun Pietarin turnauksessa suomalaisten kovinta kalustoa. Eikä ole mitään syytä epäillä, etteikö hän jatkaisi tällä viikolla Italiassa pelattavissa maaotteluissa samaa tahtia.

Jos on Markkanen nyt siis korisfanien huulille, niin kuka sitten onkaan ensimmäinen suomalainen tämän pelin julkkis?

1950-luvullahan heitä kansainvälisten pelien alkuaikoina jo syntyi. Silloin Spike Lindholm ja Piikki Suviranta näyttivät, mitä suomalaispelaajat voivat saada aikaan.

Mutta eivät he sittenkään vielä ensimmäisiä olleet. Jo vuonna 1926 kun Suomessa ei kunnolla edes tiedetty, millainen peli koripalloilu yleensä onkaan, suomalaisperäinen Lauri Myllykangas nousi koripalloilun kehdossa USA:ssa maankuuluksi.
Suomen Kuvalehti uutisoi näet 91 vuotta sitten kuvan kanssa Myllykankaasta näin:

”Fitchburgin korkeakoulun koripallojoukkueen kapteeni. Joukkue voitti Yhdysvaltojen mestaruuden koko maan kattavassa kilpailussa Chicagossa huhtik. 1-3 p:nä. Amerikan sanomalehdistössä on ylistävin sanoin puhuttu kapteeni Myllykankaan harvinaisesta taidosta johtaa koripallopeliä.”

EM-koris lähenee kohisten, kohta polttaa.

Myllykangas, joka syntyi suomalaisvanhempien lapsena elokuussa 1909 Fitchburgissa, oli todellinen palloilijalahjakkuus. Yliopistouransa päätyttyä Dartmouth Collegessa 1931 hän sitten siirtyi ammattilaiseksi, muttei suinkaan koripalloilussa vaan lajina oli baseball, pelaten kuusi kautta pääasiassa Montrealin riveissä.

Hän oli mitaltaan 180-senttinen, siis korismittoihin ehkä liian pieni, vaikka huipputaitava olikin. Myllykangas kuoli joulukuussa 1954, siis 45-vuotiaana.

Myllykankaan menestyksestä Chicagon lopputurnauksesta on siis pitkä matka Lauri Markkasen Chicagon pestiin, mutta onpa Chicago jo nähnyt tässä välissä toisenkin suomalaisen tahkovan Bullsin paidassa. Erik Murphy, nykyinen Susijengin ykkösnyrkin mies, kun veti NBA-pelejä siellä niin ikään.

Peli on tietysti Myllykankaan ajoista muuttunut, ja muuttuu edelleen. Varsinkin kansainvälinen pelitempo vaatii pelaajilta aivan toisenlaisia ulottuvuuksia kuin oma kotikutoinen sarjamme. Siksi esimerkiksi Susijengin tiivis kansainvälinen otteluohjelma ennen EM-kotikisoja on suorastaan välttämättömyys. Tällä viikolla vastassa on kahdesti Italia, kerran Turkki ja jatkossa vielä Tshekki sekä Venäjä.

Lopullinen kisajoukkuekin alkaa selvästi hahmottua. Takamiestontillahan suurin paine on ollut. Nyt Roope Ahonen näyttää polvivammansa takia olevan poissa laskuista. Taikuri Teemu Rannikko on jo sen sijaan sementoitu mukaan ja uskon, että Petteri Koponenkin on lopullisessa ryhmässä. Eri asia sitten on, miten pitkä pelaamattomuus vaikuttaa Petskun esityksiin, fyysisessä kunnossa ei liene huomauttamista.

EM-koris lähenee kohisten, kohta polttaa.

Pentti Salmi

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija.