Kolumni

Satu Taavitsainen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Sotaveteraani Hannes Hynönenkin tiesi, mitä nuoret tarvitsevat: ”Jos joutuu joutilaana olemaan, tulee kaikki muu ilkeys mieleen”

Nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli syyskuussa 42 300! Suuri luku kertoo suomalaisen yhteiskunnan ja politiikan rakenteellisesta välinpitämättömyydestä nuoria kohtaan. Erityisesti nuorten työllisyys on suhdanneherkkää ja työttömyysriski suurempi kuin aikuisväestöllä. Talouden puristuksessa yritykset lopettavat rekrytoinnit ja vähentävät määräaikaisia työntekijöitä ja sijaisia, mikä vaikuttaa erityisesti nuoriin. Nuoret itse pitävät ensimmäisen työpaikan saamista kaikkein vaikeimpana, sillä työnantajat haluavat ottaa töihin niitä, joilla on jo työkokemusta.

Kaupungit ja kunnat ovat suuressa roolissa kesätyöntekijöiden palkkaajina. Nuorisolain mukaan nuorisotyö ja nuorisopolitiikka kuuluvat kunnan tehtäviin. Toivon, että valtuustot lisäävät talousarvioihinsa vuodelle 2017 määrärahoja 15-25 -vuotiaiden nuorten palkkaamiseksi kesätöihin. Erityisesti ensi vuosi on henkisesti tärkeä vuosi, kun juhlimme 100-vuotiasta Suomea. Juuri ensi vuonna nuoret tarvitsevat superannoksen positiivista erityiskohtelua.

Päättäjien tulee ymmärtää, että pelkät huolestuneet puheet eivät auta nuoria. Sanan pitää muuttua lihaksi, rahaksi. Rakenteellinen välinpitämättömyys syvenee, jos toimitaan vain talouden ehdoilla ja liike-elämän logiikan pohjalta.

Nämä Hanneksen osuvat sanat haluan oman kotikaupunkini muistavan.

Nuoret kokevat työpaikan saamisen olevan kulttuurisesti hyväksyttävän elämän ehto ja työllistyminen on saavutus kohti aikuisuutta ja itsenäistymistä. Nuorten elämä on tässä ja nyt. Heitä ei voi vaatia odottamaan viittä vuotta aikojen parantumista.

Jokaisella suomalaisella on perustuslaillinen oikeus työhön. Tämä edellyttää julkiselta vallalta toimenpiteitä ihan joka tasolla. Kuntien ja kaupunkien on oltava aktiivisia, sillä ne tarvitsevat nuorten rohkeutta, näkemyksellisyyttä ja uudistusvoimaa.

Kunnissa on paljon erilaisia tehtäviä, joihin kesätyöntekijöitä tarvitaan. On puistojen ja alueiden hoitoon liittyvää ulkona tapahtuvaa työtä ja ihmisten kanssa tehtävää työtä päiväkodeissa, vanhusten ja vammaisten palveluasunnoissa sekä vaikka mitä muuta järkevää tekemistä. Nuoret toivovat kesätyöpaikoilta palkan lisäksi perehdyttämistä ja ohjausta. Työyhteisöjen vastuulla on näyttää nuorille esimerkkiä, kuinka tehdään töitä ahkerasti ja palkkansa eteen. Nuorilta ei saa karista usko työelämän pelisääntöihin ja johdonmukaisuuteen.

Maankuulu, edesmennyt mikkeliläinen sotaveteraani Hannes Hynönen sanoi viisaasti: ”Ihmisellä pitää olla työ. Jos joutuu joutilaana olemaan, tulee kaikki muu ilkeys mieleen. Siinä menee ihmisnuoret harhaan ja erehtyy tekemään virheitä, joita eivät muuten tekisi.”

Nämä Hanneksen osuvat sanat haluan oman kotikaupunkini muistavan. Nuorten työ nuorentaa Mikkelin!

Satu Taavitsainen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Kolumni

Katja Taimela

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Satelliittipaikannus vie keskustelua liikenneväyläyhtiöstä harhaan

Useat hallituspuolueiden edustajat ja kansalaiset ovat kritisoineet voimakkaasti satelliittipaikannukseen perustuvaa valvontaa, kun liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner toi joulun aikaan uudelleen julkisuuteen ehdotuksensa väyläverkon yhtiöittämisestä. Monet ovat aivan perustellusti huolissaan yksityisyydensuojasta ja pakkovalvonnasta.

Keskustelu kuitenkin peittää alleen väyläyhtiöajatuksen suuremmat ongelmat. Ministerin ehdotuksen mukaan väyläverkon yhtiöittämisellä ja kaupallisten maksuoperaattoreiden mukaantulolla ratkaistaisiin väylärahoituksen ongelmat. Liikenteen verotusta purettaisiin kerättyjen liikennemaksujen verran ilman lisäkuluja kansalaisille.

Väyläyhtiön on tarkoitus kiertää valtion tiukka budjettikehys, jonka puitteissa ei ole näköpiirissä liikkumavaraa helpoin ratkaisuin, jotka mahdollistaisivat panostamisen liikenneverkkoon.

Suomen väyläverkko on luonnostaan monopoli.

Yhtiöittäminen valtion 100% omistamaksi väyläyhtiöksi ei lisää tienpitoon ja investointiin käytettävissä olevia varoja senttiäkään. Vaikka yhtiö onnistuisi keräämään markkinaehtoista lainaa tai ulkopuolisia sijoituksia, niistä syntyisi päälle lisäkustannuksia katettavaksi korkoina ja tuotto-odotuksina.

Varmaa sen sijaan on, että liikennehankkeiden ohjaus ja kustannusten valvonta karkaisivat eduskunnalta uuden yhtiön hallintoon. Olemme nähneet jo liian monta julkista yhtiötä, joiden käyttämät julkiset varat ovat kadonneet osakeyhtiölain suojaamiksi liikesalaisuuksiksi, kun asiat ovat menneet pieleen. Tästä tuoreimpana esimerkkinä Länsimetro.

Suomen väyläverkko on luonnostaan monopoli. Turusta Helsinkiin johtaa vain yksi moottoritie. Myös maksajina toimivat mallista riippumatta aina samat veronmaksajat. Perustettava väyläyhtiö tarvitsee vähintään yhtä paljon tuloja kuin valtio nyt sijoittaa, noin 1,7 miljardia euroa vuosittain. Kilpailu tämän käyttöoikeuden myymisestä ei tuo säästöjä, se korkeintaan rajoittaa operaattoreiden ahneutta.

Norminpurkuun panostava Sipilän hallitus aikoo tuoda verotuksen tilalle kokonaan uuden yksityisen portaan, jonka kulut ja voitot veronmaksajat kuittaavat. Samalla maksamme uudet valvontajärjestelmät, perustuivat ne sitten satelliittipaikannukseen tai tarraan tuulilasissa. Ei ihme, että hallituspuolueissa korostetaan, etteivät ole sitoutuneet kuin 19.1. julkaistavaan selvitykseen.

Katja Taimela

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Kolumni

Pekka Tuuri

Kirjoittaja on SDP:n Uudenmaan piirin järjestötoimitsija

Enemmän Yleä Uudellemaalle

Asuessani Vaasassa pääsin kokemaan, millaista on elää Yleisradion aitojen maakuntauutisten kuuluvuusalueella. Autossa kuuntelin usein Yle Pohjanmaata. Paikallisuutisissa käsiteltiin laajasti Vaasan ja Seinäjoen seudun uutisia. Paikallisia poliitikkoja ja urheilijoita haastateltiin radiossa.

Yle Suomen kanavilta tulee paikallisuutiset päiväsaikaan tunnin välein koko maassa. Tätä kirjoittaessa Yle Pohjanmaan nettisivuilta oli juttuja esimerkiksi Vöyrin Halpa-Hallin sulkemisesta, uudesta palvelukodista Vaasassa ja kutsuliikenteen jatkumisesta Seinäjoelta Vaasan lentoasemalle. Tämän lisäksi alueella on tietenkin vahvat maakuntalehdet Pohjalainen ja Ilkka.

Uudellamaalla paikallisradion nimi on Yle Helsinki. Siellä soi trendikäs musiikki ja juontajat yrittävät olla todella ”cool”. Keskusteluaiheet painottuvat lifestyleen ja arkipäivän ilmiöihin. Ei pelasteta kissoja puista tai muutakaan paikallisradiolle ominaista. Alueuutiset tulevat myös tv:stä ja radiosta päivittäin, mutta niissä käsitellään lähinnä Helsingin asioita ja rientoja.

Miksi emme saa paikallisuutisia myös muualta kuin Helsingistä?

Ylen uutisvahti on mainio mobiilisovellus. Otin sen pari vuotta sitten käyttöön ja laitoin kaikista politiikka- ja SDP-uutisista muistutukset päälle. Yle tekee valtavasti juttuja maakunnissa pikkukuntien valtuustojen kokouksista. Tuntui oudolta, koska en ollut ikinä nähnyt Uudellamaalla yhtäkään Ylen aluetoimittajaa.

Valitin asiasta tutun tutulle, joka työskentelee Yle Helsingissä. Hän sanoi, että Yle Helsinki ei ole mikään aluetoimitus, koska se on pääkaupungin radio. Sanoin hänelle, että samoja yleveroja me täällä muuallakin Uudellamaalla maksamme. Miksi emme saa paikallisuutisia myös muualta kuin Helsingistä?

Yle lanseerasi uusien nettisivujensa myötä myös mahdollisuuden seurata uutisia omalta alueelta. Testasin toimintoa. Näin monta uutisista löytyy eri Uudenmaan kunnista. Kaikki Uudenmaan yli 20 000 asukkaan paikkakunnan maininnat Ylen verkkosivuilla 2017:

Helsinki yli 60 kertaa

Vantaa 14

Espoo 10

Porvoo 9

Lohja 1

Hyvinkää 0

Nurmijärvi 1

Järvenpää 1

Kirkkonummi 0

Tuusula 0

Kerava 0

Vihti 1

Raasepori 0

Mäntsälä 1

Suurin osa edellisistä uutisista liittyivät paikallisen sääaseman lähettämään lämpötilalukemaan. Täten ne eivät olleet mitenkään aitoja paikallisuutisia Helsingin uutisia lukuun ottamatta.

Edellä olevat paikkakunnat kuuluvat Suomen 40 suurimman kunnan joukkoon. Monella pienemmällä paikkakunnalla on jopa oma Ylen toimitus. Uusimaa saa nauttia Ylestä liian vähän.

Pekka Tuuri

Kirjoittaja on SDP:n Uudenmaan piirin järjestötoimitsija

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Pentti Salmi

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija.

”Perspakittaminen päin puolustajaa yleistynyt” — Pentti Salmi: Parketilla ei tarvita puskutraktoreita

Koris on aina ollut hyökkääjää suosiva pallopeli. Puolustajan oikeudet ovat olleet korin lähellä melko vähäiset, nykyjään valitettavasti suorastaan minimaaliset. Pahin epäkohta on ilman muuta se, kun sentterit lanaavat korin tuntumaan ja ajavat puolustavan pelaajan maanrakoon.

Onhan niitä puskutraktoreita korisparketeilla nähty ajan saatossa ennenkin. Jo 60-luvulla bulgarialainen, 201-senttinen Ilja Mirtshev antoi esimakua siitä, kuinka vastustaja pusketaan kumoon, vaikka tämä olisi tilanteessa kuinka oikein sääntöjen mukaisesti sijoittautunutkin.

Kun pelin fyysisyyden jatkuvasti kasvaessa kenttään piirrettiin korin alle ns. törmäysvapaa alue, niin puskutraktoreita alkoi ilmaantua yhä lisää, koska sillä tontilla saa pallollinen hyökkääjä mellastaa melko surutta.

Olka- ja kyynärpäällä kolauttaminen tai yleistynyt perspakittaminen päin puolustajaa eivät muka olekaan hyökkääjän virheitä.

Nyt on kuitenkin käynyt meidän kotoisissa sarjoissamme niin, että erotuomarit sallivat hyökkääjän suorastaan poraavan reikää sääntöjen mukaan sijoittuvaan puolustajaan törmäyskaaren ulkopuolellakin. Tuo tilan raivaaminen kaaren ulkopuolella menee tuomarikunnalta valitettavasti läpi kuin tyhjää vain. Olka- ja kyynärpäällä kolauttaminen tai yleistynyt perspakittaminen päin puolustajaa eivät muka olekaan hyökkääjän virheitä.

Liigan yksi ahkerimmista puskijoista törmäysalueen ulkopuolisessa tilanraivaamisessa on KTP:n Sherman Gay. Ja kappas vaan, hän saa erotuomareilta silti palkintona ylivoimaisesti eniten vapaaheittoja koko sarjassa. Gay on heittänyt 6,9 vaparia per matsi, kun yksikään toinen pelaaja ei ole päässyt edes viiteen vapaaheittoon ottelua kohden. Osa vapareista on ihan ok, koska mies on pelote korin alla, mutta osa tulee myös löysin perustein.

Ainakaan kotoinen korisliigamme ei kaipaa tilaa raivaavia puskutraktoreita peliparketeille. Sen sijaan näytöt taidon lisäyksestä eivät olisi yhtään pahitteeksi.

Virheratkaisuja tulee väistämättä, mutta niiden minimoimiseen silti on pyrittävä.

Tiedän omasta kokemuksestani, ettei erotuomaritoiminta ole niitä maailman helpoimpia juttuja. Virheratkaisuja tulee väistämättä, mutta niiden minimoimiseen silti on pyrittävä. Kaiken tämän jälkeen voidaan kuitenkin todeta, että nämä ovat pelin sisällä suuria asioita, mutta pelkkiä tuloksia seuraavalle yleisölle pikkujuttuja.

Pelin suurista asioista puhuttaessa kirjattiin liigan keskiviikkokierroksella superyllätys, kun siipirikkoinen Kouvot upotti viime aikoina lentoon nousseen Salon Vilppaan. Miten se sitten oli mahdollista?

Ei siihen tarvittu kuin Kouvojen valmentajan Pieti Poikolan taktinen veto: paikkapuolustus. Tätä puolustusmuotoahan käytetään Suomessa nykyisin jopa turhan säästeliäästi, mutta nyt se puri murhaavasti. Tietysti voittoon tarvittiin puolustuksen lisäksi Kouvojen kova heittopelikin, kolmoset 16/32, pääpommittajina Osku Heinonen ja Rakeem Buckles.

Vilppaalle Kouvolan Mansikka-aho on muuten pelikenttänä varsinainen sudenkuoppa. Vuodesta 2005 alkaen se on käynyt siellä 16 liigaottelua ja voittanut niistä ainoastaan yhden!

Pentti Salmi

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija.

Kolumni

Lauri Ihalainen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja, talousvaliokunnan sd-vastaava

Mitkä ovat hallituksen energia- ja ilmastostrategian jatkoaskeleet?

Ilmastonmuutokseen epäjohdonmukaisesti suhtautuvan Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi on saanut monet pelkäämään Pariisissa viime vuonna sovitun ilmastosopimuksen puolesta. Epävarmuuksista huolimatta Pariisin ilmastosopimus astui kaikessa hiljaisuudessa voimaan, kun riittävä allekirjoittajamaiden enemmistö ratifioi sen loppusyksystä.

On selvää, että Suomen energia- ja ilmastopolitiikkaa ohjaavat jatkossakin globaalit ja EU-tason velvoitteet sekä omat kotimaiset tavoitteemme.

Suomen hallitus julkisti kansallisen energia- ja ilmastopoliittisen strategian marraskuun lopulla. Hallitusta on kiitettävä siitä, että se ottaa Suomen maailmalle antamat velvoitteet tosissaan – päästöjä on tarkoitus leikata 40 prosenttia ja kivihiilen käytöstä halutaan luopua energiakäytössä kokonaan.

Hallituksen tavoitteista kunnianhimoisin on kuitenkin tavoite puolittaa kotimainen öljynkäyttö vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteet ovat linjaltaan kannatettavia, mutta hallituksen ehdottamiin ratkaisuihin liittyy Suomen ja suomalaisten kannalta epävarmuustekijöitä.

Liikenteen fossiilienergiaa aiotaan korvata ennen kaikkea puupohjaisilla biopolttoaineilla. Vaikka Suomen energiajärjestelmä tukeutuu jatkossakin vahvasti metsien hyötykäyttöön, on epävarmaa, kuinka paljon voimme tukeutua tulevaisuudessa metsäenergian lisääntyvään käyttöön.

Vaikka metsät ovat uusiutuva luonnonvara, ne eivät ole rajattomia.

EU:n komissio antoi viime kesänä ehdotukset, jolla määritellään niin sanottujen hiilinielujen laskentasääntöjä. Suomen on oltava poikkeuksellisen aktiivinen EU- neuvotteluissa, jotta ratkaisut tukevat Suomen tulevaisuutta. Mikäli komission ehdotus pysyy ennallaan, Suomen mahdollisuudet vähentää päästöjä metsäenergialla voivat heikentyä oleellisesti.

Toinen metsävarantoihimme liittyvä epävarmuustekijä on hieman yllättäen puun riittävyys. Vaikka metsät ovat uusiutuva luonnonvara, ne eivät ole rajattomia. Suomalaista metsäteollisuutta vuosia vaivannut epävarmuus on korvautunut muutamassa vuodessa vahvalla tulevaisuudenuskolla – erityisesti sellun kysyntä on vahvistunut maailmalla.

Esimerkiksi Metsä Groupin Äänekosken investointi lisää puun käyttöä noin viisi miljoonaa kuutiota. Uusia biotuotelaitoksia on suunnitteilla mm. Kuopioon ja Kemijärvelle. Kun yhtälöön lisätään lukuisat kaavaillut biopolttoainejalostamot, alamme kolkutella metsien kestävän hyödyntämisen ylärajaa.

Suomalainen laadukkaan hidaskasvuinen puu – erityisesti kuitu- ja tukkipuu – pitää jalostaa vientituotteeksi eikä polttoon. On pidettävä huolta, että hallituksen energiastrategia ei vaaranna teollisuuden riittävän puunsaantia, kun biojalostamoiden puustamaksukykyä tuetaan investointituilla sekä biopolttoaineiden sekoitusvelvotteilla.

On myös tärkeää selvittää kuinka paljon hallituksen tavoite lisätä biopolttoaineiden osuutta 30 prosenttiin bensiinissä ja dieselissä nostaa kuluttajien ja elinkeinoelämän polttoaineista maksamaa hintaa. Teknologiateollisuuden alustavien laskelmien mukaan hinnat voivat nousta bensapumpulla jopa useita kymmeniä senttejä litralta. Se vähentää samalla myös verotulojen määrää, kun biopolttoaineita verotetaan öljypohjaisia polttoaineita kevyemmin.

Suomi ei saa jäädä jälkeen liikenteen sähköistämisessä.

Samalla on tärkeä katsoa mitä muualla maailmassa tapahtuu. Tiukentuvan ilmastopolitiikan, nopeasti kehittyvän teknologian sekä diesel-autojen päästöskandaalin vauhdittamana suurin osa maailman autovalmistajista on ilmoittanut valtavista lisäpanostuksista sähköautojen kehitykseen ja valmistukseen. Monet maat ja kaupungit kaavailevat jopa polttomoottoriautojen myynnin kieltämistä seuraavan 20 vuoden aikana.

Korkean energiasisällön polttonesteitä tarvitaan tosin jatkossakin – varsinkin laiva- ja lentoliikenteessä. Mutta silti on syytä kysyä, onko Suomi pidemmällä aikavälillä valitsemassa puupohjaisilla biopolttoaineilla liian yksipuolisen liikenteen päästöjenvähentämisen, kun jopa autonvalmistajat puhuvat polttomoottorin jälkeisestä ajasta.

Kevään kehysriihessä olisi hyvä laittaa vauhtia sähköisen liikenteen kehittämisohjelman avulla. Suomi ei saa jäädä jälkeen liikenteen sähköistämisessä.

Kun uutta energia- ja ilmastostrategiaa lähdetään viemään käytäntöön, olisi tärkeää arvioida ensin strategian toimeenpanon biopolttoaineiden tukitoimien suorat ja epäsuorat kansantaloudelliset vaikutukset.

On varmistettava, ettei suomalaista ainespuuta ohjata biopolttoaineiden raaka-aineeksi. Olisi perusteltua arvioida niin Suomessa kuin EU-tasolla, mitkä ovat pidemmän aikavälin näkymät biopolttoainemarkkinoissa, kun sähkö- ja kaasuautomarkkinat kehittyvät voimallisesti.

Lauri Ihalainen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja, talousvaliokunnan sd-vastaava

Kolumni

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Loppiaisviikonvaihde kirkasti MM-odotuksia, vaikka entinen paraatilajimme mataa montussa

Loppiaisviikonvaihde kirkasti hieman helmikuun Lahden MM-hiihtopovauksia. Suomalaisittain Krista Pärmäkosken paremmuus on selvä, mutta takaa nousevat niin Kerttu Niskanen kuin Anne Kyllönenkin menestysodotuksien listalle.

Mieshiihdon yksinäinen susi on Matti Heikkinen, joka Tour de Skissä saavutti kaikkien aikojen parhaan suomalaistuloksen viidennellä sijallaan.

Norjan hiihto on doping- ja astmakohujen jälkeen vaipunut muiden tasolle. Martin Johnsrud Sundby sinnittelee kyllä huipulla, mutta ylivoimaa tasollisesti kärjessä ei enää ole. Joukosta on kadonnut muiden muassa Petter Northug.

Venäjän Sergei Ustjugov on noussut kuumaksi nimeksi.

Norjan naishiihdossa Marit Björgen käväisi kerran kärjessä, mutta on sitten ollut poissa. Heidi Weng on nyky-ykkönen.

Naishiihdossa on myös pantava merkille se, että Aino-Kaisa Saarinen, USA:n Kikkan Randall ja Maarit Björgen synnyttivät kukin vauvat maailmaan kesällä, mutta ovat jo nyt mukana latutaistoissa.

Menestykselle on kuitenkin luonto sanellut osansa.

Aivan uusiin fääreihin on pullahtanut Suomen yhdistetyn hiihto. Lahden mc-osakilpailuissa Eero Hirvonen, Ilkka Herola, Leevi Mutru ja Hannu Manninen kohauttivat. Kunhan lentäjä Manninen saa vielä tuulta omien siipiensä alle, niin liito pitenee. Sitä odotetaan ja kaivataan. Hiihtopuolihan sujuu kuin 6 vuotta sitten.

Entinen paraatilajimme mäkihyppy mataa montussa, vaikka siellä on jo uusi nimikin Antti Aalto.

0 0 0.

Yle-urheilulla on katsojia valistava tapa käyttää isoissa urheilutapahtumissa alan asiantuntijaa selostajan tukena. Jo 1990-luvulla uinnissa oli Kari Ormo, joka lateli ennakkoon melkeinpä kymmenysosan tarkkuudella uimarin tuloksen jo ennen starttia.

Ormo toimi Suomen Uimaliiton päävalmentajana, joka yhdessä Viron Rein Haljandin kanssa toi Suomen altaisiin vedenalaisen tekniikan yksityiskohtiin kiinnittävän kuvauksen. Ormo kouluttautui valmentajaksi Pajulahden urheiluopistossa.

Hänen ensimmäinen valmennettavansa oli hiihtosuunnistaja Pekka Pökälä. Sitten hän siirtyi Helsingin Työväen Uimarien ja TUK:n ja siitä edelleen TUL:n ja Uimaliiton päävalmentajiksi. Tulosta syntyi. Suomen uinti kukoisti.

Ormon saama julkisuus ja huippu-uinnin suosion lisääminen kansan tietoon ei miellyttänyt kaikkia. Kateus Ormoa kohtaan valtasi joidenkin mielet. Varsinkin Ormon saaman ylenpalttisen julkisuuden vuoksi.

Niinpä suomalaiskansalliseen tapaan hänet lempattiin uinnin päävalamentajan tehtävistä pellolle. Sen jälkeen Suomen uinti hiipuikin.

0 0 0

Nyt tv-katsojat ovat noin kymmenisen vuotta saaneet nauttia yleisurheilun Mika Lehtimäen mittavasta asiantuntemuksesta. Ei kuitenkaan enää jatkossa.

Lehtimäki on olympiakomitean korkeapalkkainen työntekijä. Miksi hänen työsuhteensa Yleen katkeaa, on herättänyt hieman samanlaisia taka-ajatuksia kuin Ormon tapaus uinnissa. Toivottavasti näin ei ole, mutta suomalaisille tv-katsojille Lehtimäen asiantuntemuksen poistumunen tv-ruudusta on tappio.

Suomen urheilussa on vene keinunut myös jalkapallossa ja jääkiekossa. Hans Backe ja Jukka Rautakorpi vaihdettiin huonojen työnäytteitensä vuoksi uusiin kasvoihin. Nämä vaihdokset olivat perusteltuja ja odotettuja.

0 0 0

Suomen jääkiekko, lajiemme lippulaiva, sai kovan kolauksen Kanadassa. Vuoden 2016 nuoret maailmanmestarit joutuivat eloonjäämiskamppailuun Latvian kanssa. Valmentajavaihdoksen jälkeen pelastimme kyllä nahkamme, mutta pohdittavaa tuli paljon. Aivan kuten Hans Backen jälkeen jalkapallossa Markku Kanervalle.

Kun Kaisa Mäkäräinen ottaa kiväärinsä esille ja ryhtyy ampumaan, tv-katsojalla kihelmöi. Kaisa on näet loistava hiihtäjä, mutta ampuu sattumanvaraisesti. Jännitys on huipussaan ja katsojan mieli joko pilvissä tai aivan liian usein masentuneena maassa.

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Keskustelua aiheesta