Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sote- ja maakuntalait uuteen valmisteluun? – SDP:n Torsti haluaa suuret kaupungit mukaan

Pilvi Torsti.

SDP:n kansanedustaja Pilvi Torstin mukaan kokoomuksen avainministeri Paula Risikon julkisuudessa esitetyistä kommenteista voi päätellä, että hallituksen sote- ja maakuntalait menevät uuteen valmisteluun perustuslakivaliokunnan käsittelyn seurauksensa.

Torstin mukaan lakiesitysten ottaminen uudelleen valmisteltavaksi mahdollistaa sen valtavan kritiikin huomioimisen, jota ovat esittäneet niin asiantuntijat kuin maan kaikki suurimmat kaupungit.

– Mikäli hallituksen sote- ja maakuntalait täytyy valmistella uudelleen perustuslakivaliokunnan käsittelyn seurauksena, on uuteen valmisteluun otettava vahvasti mukaan suurten kaupunkien edustus. Nyt uudistusta on viety eteenpäin piittaamatta Suomen menestykselle keskeisten kaupunkien näkemyksistä. Hallitus voi korjata aiheuttamansa tilanteen, jossa kaupungit eivät ole todellisuudessa voineet vaikuttaa uudistukseen ja sen suuntaan, Torsti toteaa.

Lakiesitysten ottaminen uudelleen valmisteltavaksi mahdollistaa sen valtavan kritiikin huomioimisen, jota ovat esittäneet niin asiantuntijat kuin maan kaikki suurimmat kaupungit.

Torsti muistuttaa, että kolmannes Suomen väestöstä asuu kuudessa suurimmassa kaupungissa, joissa siten myös eriarvoisuus- ja köyhyyskysymykset ovat kaikkein syvimpiä.

– Nämä kaupungit pohtivat ja etsivät ratkaisuja soten kannalta keskeisiin kysymyksiin siis jo tälläkin hetkellä.

Siksi kaupunkeja kannattaisi Torstin mukaan kuunnella tarkasti ja hyödyntää niiden arkipäivän kokemusta ja osaamista valtakunnallisen sote-uudistuksen valmistelussa.

Lisää aiheesta

– Hyvä esimerkki tästä on Helsinki, joka on yhdistänyt sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut sekä omaa laajaa kokemusta siitä, miten asioita on saatu toimimaan ihmisten kannalta paremmin ja missä taas on epäonnistuttu. Hoitoon pääsyä on helpotettu ja esimerkiksi terveyskeskusjonot on saatu lyhentymään alle kahteen viikkoon, kun on aktiivisesti täytetty lääkärivirat ja kehitetty toimintatapoja.

Näitä näkökulmia olisi Torstin mielestä syytä ottaa huomioon kun sote-uudistusta ryhdytään ilmeisesti tarkastelemaan uudelleen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE