Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sote-kierroksesta kirjavaa satoa: Valinnanvapaus herättää yhä kysymyksiä

Lausuntokierros sote- ja maakuntalakipaketista päättyi tänään. Lausuntoja tuli noin 600, joissa annettiin niin risuja kuin ruusujakin. Erityisesti valinnanvapauden toteutus mietityttää.

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ehdottaa harkittavaksi maakuntaveron käyttöönottoa, joka hallituksen lakipaketista puuttuu.

– Näin maakunnat saisivat aidon itsehallinnon. Samalla kuntien talous tulisi turvata niin, että ne voivat tuottaa jäljelle jäävät palvelunsa ja maksaa henkilöstön palkat. Mikäli maakuntavero tulee, on pidettävä huoli siitä, ettei kansalaisten verotaakka kasva.

JHL tähdentää, että valtion ei pidä asettaa maakunnille yleistä ja laajaa velvollisuutta avata palveluja markkinoille.

Suomen Yrittäjät taas korostaa, että Suomi ei selviä ilman valinnanvapautta, joka sen mukaan on sote-uudistuksen tärkein muutosvoima.

Toimitusjohtaja Mikael Pentikäisen mielestä tavoitteena tulee olla enemmän terveyttä samalla rahalla.

– Nyt pitää tulla pois poteroista ja yhdessä tehdä rohkeat ratkaisut ja mennä eteenpäin.

Lisää aiheesta

Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy suosittelee, että sote-uudistuksessa edetään vaiheittain. Se muistuttaa, että elintärkeän uudistuksen aikataulu on erittäin tiukka.

– Lakiesitysten kokonaisuutta ja vaikutuksia on hankala arvioida, koska valinnanvapausmallista ei ole vielä riittävästi tietoa, liitto perustelee.

Sinänsä Tehy suhtautuu valinnanvapauden lisäämiseen varovaisen myönteisesti tietyin reunaehdoin.

– Kustannukset eivät saa kasvaa eivätkä terveyserot lisääntyä. Vaikutukset henkilöstöön on arvioitava ja alan vetovoimaisuus turvattava jatkossakin.

Tällä uudistuksella siirretään miljardeja veroeuroja rajojen ulkopuolelle joka vuosi.

Lähi- ja perushoitajaliiton Superin puheenjohtaja Silja Paavola vaatii, että pienipalkkaiset naiset eivät saa joutua sote-uudistuksen maksajiksi.

– Maakunta- ja sotelait yhdistettynä laajaan valinnanvapauteen lisäävät työttömiä hoito- ja hoitoalalla. Palvelutaso sote-sektorilla heikkenisi entisestään. Lisäksi yksityisellä sektorilla työsuhteiden ehdot ovat julkista sektoria heikommat.

Superin mielestä lakiesityksen käsittely on pysäytettävä eduskunnassa odottamaan lopullisia esityksiä valinnanvapauden toteuttamisesta.

– Tällä uudistuksella siirretään miljardeja euroja suomalaisia veroeuroja maamme rajojen ulkopuolelle joka ikinen vuosi, Paavola varoittaa.

Sote-uudistus on Superin mukaan välttämätöntä, mutta ei siten kuin hallitus ja virkamiehet ovat asiaa linjanneet. Liitto haluaa turvata hoito- ja hoiva-alan työpaikat sekä hyvät peruspalvelut kansalaisille.

– Palvelutuotannon pitäminen mahdollisimman suurina kokonaisuuksina ja julkisen sektorin tuottamana antaa parhaat edellytykset toteuttaa sote-uudistus ja saavuttaa tarvittavat säästöt.

Sote-lakipaketti saa kritiikkiä myös kuuden suurimman kaupungin johtajilta. Helsingin, Espoon, Vantaan, Tampereen, Turun ja Oulun kaupunginjohtajat arvostelevat hallituksen lähestymistapaa liian kapeaksi. Kannanotossa todetaan, ettei sote- ja maakuntauudistus huomioi julkista sektoria kokonaisuutena.

Kaupunginjohtajat pelkäävät, että laajat toimivallan siirrot maakunnille ja kuntien veropohjan kaventaminen pienentävät suurten kaupunkien ja kaupunkiseutujen mahdollisuuksia kehittää elinvoimaa ja investoida.

Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) uskoo, että oikein toteutettuna sote-paketti yhdenvertaistaisi sosiaali- ja terveyspalveluja ja hillitsisi menojen kasvua. EK löytää paketista myös korjattavaa. Esimerkiksi julkisen sektorin oman tuotannon yhtiöittämisvelvoite ei ole EK:n mielestä riittävän laaja ja selkeä.

Myöskään valinnanvapautta ei pidä sen mielestä kaventaa hallituksen alkuperäisistä linjauksista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE