Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sote-luonnoksen vuoto esillä eduskunnassa – puolueiden johto kokoontuu keskustelemaan aiheesta puhemies Risikon johdolla

Puhemies Paula Risikko keskustelee iltapäivällä puolueiden puheenjohtajien ja eduskuntaryhmien puheenjohtajien kanssa siitä, miten perustuslakivaliokunnan sote-luonnoksen vuodon kaltaiset tapaukset voitaisiin vastedes estää.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tarkoitus on pohtia, pitääkö esimerkiksi eduskunnan työjärjestystä muuttaa niin, että kynnystä asiakirjan salaiseksi julkistamisesta madallettaisiin.

Nykyisin valiokuntien asiakirjat ovat pääasiassa ei-julkisia niin kauan kuin asian käsittely on kesken.

Rikosoikeudellinen prosessi vuodosta on mahdollista aloittaa vain silloin, kun kysymys on salassa pidettävästä asiakirjasta.

Varsinaista lausuntoa soten valinnanvapaudesta odotetaan yhä.

Perustuslakivaliokunta käsittelee parhaillaan hallituksen esitystä soten-uudistuksen valinnanvapaudesta. Perustuslakivaliokunnan sote-lausuntoluonnos vuodettiin viime viikon torstaina Ilta-Sanomille.

Vuoto on tiettävästi ensimmäinen perustuslakivaliokunnan historiassa. Suullisesti valiokunnan asioita on vuodettu julkisuuteen ennenkin, asiakirjoja ei.

Lisää aiheesta

Valiokunnan varsinaista lausuntoa soten valinnanvapaudesta odotetaan yhä. Lausunnon arvioitiin valmistuvan jo viime viikolla, mutta torstaina perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie (vas.) kertoi medialle, ettei lausuntoa saada valmiiksi.

Lapintie arvioi, että lausunto valmistuu tällä viikolla. Valiokunta kokoontuu käsittelemään lausuntoa tiistaina klo 10.

Perustuslakivaliokunnan ja sen jälkeen valmistuvan sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausunnot ovat vaa’ankieliasemassa hallituksen sote- ja maakuntauudistuksen etenemisessä. Hallituksen uudistukset lykkääntyivät esimerkiksi viime kesänä vuodella eteenpäin, kun ne törmäsivät perustuslakivaliokuntaan.

Pääministeri Juha Sipilä on todennut muun muassa, että eduskunta ei lähde viettämään kesälomaa ennen lakipakettien hyväksymistä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE