Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Sotesoppa puhuttaa ja huolestuttaa kemiläisiä

Miten käy Länsi-Pohjan sosiaali- ja terveyspalveluiden on kysymys jota kysytään kemiläisiltä kuntavaaliehdokkailta. Kuntalaisia huolestuttaa, mutta niin huolestuttaa myös sosiaali- ja terveyspalveluissa työskenteleviä demariehdokkaita.

Soteuudistusta on tehty pitkään, eikä sen tarpeellisuutta kukaan kiellä. – Mutta mistä tämä yltiöpäinen yksityistäminen tähän soteuudistukseen tuli, kysyvät lähihoitajat Ulla Alatalo, Jaana Kotkansalo ja Essi Pietilä sekä sairaanhoitaja Sari Auvinen.

Soteuudistuksessa maakunnan järjestämisvastuulle siirtyvät myös sosiaalipalveluihin kuuluvat työhönkuntoutuksen palvelut. Yksilövalmentajat Jukka Korhonen ja Tanja Metsävainio peräänkuuluttavat sitä, ettei työttömien palveluita saa unohtaa uudistuksen melskeissä. – Työllistäminen ja myös siihen kuuluvat työhönkuntoutuspalvelut olisi hyvä pitää kunnan tehtävinä, sanovat palveluohjaaja Maria Viinikka ja palvelukoordinaattori Tuomo Nettamo. Korhonen ja Metsävainio ovat samaa mieltä.

Soteasiat ovat myös ikäihmisten mielessä. – Lähipalveluiden puolesta pelätään, kertoo eläkkeellä oleva perhetyöntekijä ja kuntavaaliehdokas Ritva Aheinen. Myös valtuustoon uudelleen pyrkivät Jaakko Alamommo ja Raimo Holopainen allekirjoittavat ikäihmisten huolen.

SDP:n sote-linjasta, ei pakkoyhtiöittämiselle ja kyllä julkiselle palvelulle, on ollut helppo viestiä kuntalaisille. – On enemmän kuin tärkeää että nyt äänestetään joukolla, sillä nämä taitavat olla sote-vaalit. Nyt äänestetään siitä luotetaanko hallitukseen vai ei, pohtivat Aino Nuutinen ja Kimmo Peltonen.

Kemin demareiden listalla ensimmäistä kertaa valtuuston pyrkivä Kristiina Niskasta voi luonnehtia soteammattilaiseksi. Niskaselle kunnan sotepalvelut ovat tuttuja erityisesti vammaispalveluiden osalta. Kunnan palveluissa riittää toki kehittämistä. – Mutta miten palveluiden käy kun maakunta niitä järjestää. Siitä meillä ei ole mitään kokemusta, ja kysymyksiä on paljon, vastauksia vähän, sanoo Niskanen.

HH

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE