Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Sri Lankan sunnuntaisissa iskuissa kuolleiden määrä on noussut 290 ihmiseen ja yli 500 on haavoittunut

Sri Lankan sunnuntaisissa iskuissa kuolleiden määrä on noussut 290 ihmiseen, kertoo poliisin tiedottaja. Lisäksi yli 500 ihmistä on haavoittunut.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Sri Lankassa tehtiin pääsiäissunnuntaina aamulla Suomen aikaa sarja iskuja. Kaikkiaan erityyppisiä räjähdyksiä oli kahdeksan.
Kuusi räjähdystä tapahtui Colombossa, yksi Batticaloassa ja yksi Negombossa.

Kuolonuhrien joukossa on myös ulkomaalaisia. Heidän joukossaan on ainakin Tanskan, Britannian, Yhdysvaltain, Portugalin, Kiinan, Turkin ja Japanin kansalaisia.

Sri Lankan pääministeri Ranil Wickremesinghe on kertonut, että kahdeksan ihmistä on otettu kiinni, sillä heidän epäillään liittyvän räjähdyssarjaan. Mikään ryhmittymä ei ole vielä ilmoittautunut pommi-iskujen tekijäksi, mutta pääministerin mukaan tutkijat selvittävät, onko hyökkääjillä ollut “ulkomaisia yhteyksiä”.

Tiedot kiinniotettujen määrästä ovat vaihdelleet. Uutistoimisto AFP:n tuoreimpien tietojen mukaan kiinniotettuja on 24.
Poliisi lisäksi kertoo, että myöhään sunnuntaina Colombon päälentokentän läheltä löydettiin pommi, jonka maan ilmailuviranomaiset tekivät vaarattomaksi. Pommi löydettiin tieltä, joka johtaa lentokentän pääterminaaliin.

Lentokenttä on auki, mutta matkustajia on pyydetty saapumaan paikalle neljä tuntia ennen lennon lähtöä koventuneiden turvatoimien takia.

Sri Lankassa oli eilen voimassa ulkonaliikkumiskielto, mutta se poistettiin tänä aamuna kello kuudelta paikallista aikaa.

Varoituksia mahdollisista iskuista

Uutistoimisto AFP:n näkemän asiakirjan mukaan Sri Lankan poliisipäällikkö antoi noin 10 päivää sitten maanlaajuisen varoituksen siitä, että suunnitteilla on itsemurhaiskuja useisiin kirkkoihin.

– Ulkomainen tiedustelupalvelu on kertonut, että NTJ-järjestö aikoo toteuttaa itsemurhaiskuja, jotka kohdistuvat merkittäviin kirkkoihin ja Intian lähetystöön, varoituksessa sanottiin.

NTJ on radikaali muslimiryhmä, jonka epäillään liittyneen buddhalaisiin patsaisiin kohdistuneeseen ilkivaltaan viime vuonna.
Pääministeri Wickremesinghe myönsi, että etukäteistietoa mahdollisista hyökkäyksistä oli olemassa.

– Meidän täytyy selvittää, miksi asiaankuuluviin varotoimiin ei ryhdytty, hän sanoi.

Tärkein tehtävä hänen mielestään on kuitenkin nyt saada terroristit kiinni.

– Meidän täytyy taata, ettei terrorismi nosta päätään Sri Lankassa, Wickremesinghe painotti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE