Tähtien sota ei ole vain elokuva vaan myös kirjavaa oheiskrääsää markkinoille puskeva koneisto. Sitä vain sivusta seuraaville tai ilmiön kokonaan sivuuttaneille voi olla yllätys, että saagan luoja George Lucas ohjasi alkuperäisen trilogian elokuvista vain ensimmäisen. Yleisesti arvostetuin lienee Irwin Kershnerin ohjaama Imperiumin vastaisku (1980), jonka lopetus lukeutuu elokuvahistorian tunnetuimpiin.

2000-luvun taitteen molemmin puolin ilmestyneissä jatko- (tai esi)osissa Lucas palasi puikkoihin lumoutuneena kehittyneiden digitaalisten tehosteiden mahdollisuuksista eikä huomannut kiinnittää huomiota käsikirjoituksiinsa. Vasta kolmesta elokuvasta viimeinen, synkkäsävyinen Sithin kosto (2005) kehittelee teemoja pintaa syvemmin.

Vanhat tähdet lauteilla

Paha vaanii.

Hermoheikolle epäonnistumisen riski kävisi sietämättömäksi, sillä kuinka ikinä vastata tolkuttomiin odotuksiin, jotka haluavat verrata aivan toisenlaisen maailman aikaan ilmestyvää uutuutta alkuperäisen trilogian nyt jo nostalgisiin uniin. Työtä helpottaa vanhan ketun Lawrence Kasdanin paluu käsikirjoitusryhmään.

Osien ehkä turhaakin vertailua on silti vaikea välttää, kun seikkailufantasia juoksuttaa valkokankaalle vuosikymmenten tauon jälkeen Harrison Fordin Han Solon, Mark Hamillin Luke Skywalkerin ja Carrie Fisherin Prinsessa Leian kaltaisia populaariviihteen ikoneita. Nuoruus on muisto vain, kun kuutta-, seitsemää- ja kahdeksaakymmentä käyvät tähdet astuvat rooleihinsa kukin omalla painoarvollaan.

The Force Awakens sijoittuu siis ajallisesti originaalin Star Warsin tapahtumien jälkeiseen aikaan, eli se jatkaa Jedin paluuseen (1983) päättynyttä tarinaa. Tällaisten juonellaan iskevien tai sillä pettävien tapauselokuvien kohdalla myös arvostelijalta toivotaan tavallista suurempaa pidättyvyyttä, ettei epähuomiossakaan mene paljastaneeksi liikaa.

John Boyega on Finn ja Daisy Ridley on Rey.

Kenellekään ei silti voi tulla yllätyksenä, että tarina jatkuu hyvän ja pahan ikiaikaista taistelua kuvaavana avaruussaagana. Eniten elokuvalle haluaa antaa tunnustusta teoksen ilmeen ja hengen palauttamisesta Lucasin alkuperäisiin aivoituksiin. Myöhempien osien puiseva dialogi loistaa miltei kokonaan poissaolollaan. Huumoria tuovat etenkin ikääntyneen Han Solon sutkautukset sekä lämpöä pallomaisen ja hiukan osattomalta näyttävän pienen robotin, droidin läsnäolo.

Brittinäyttelijä Daisy Ridleyn toiminnallinen mutta ilmeikäs Rey tarjoaa ripauksen modernia naishahmoa klassiseen tarinaan vallan viettelevyydestä, pahan perinnöstä ja oikean eteen annettavista uhrauksista.

Värien maailma

Abrams ja kuvaajansa Dan Mindel visualisoivat kertomusta paitsi avaruuden ikkunan mustalla myös Arabian Lawrencen (1962) mieleen tuovilla, kellertävänsinertävää valoa hehkuvilla hiekka-aavikkomaisemilla, vehreillä kukkuloilla ja lumisilla vuorenhuipuilla. 3-deenä iholle tulevaa hävittäjäsurffailua ja totisempia lähikamppailuja sisältävät taistelujaksot meinaavat välillä käydä puuduttavammiksi, vaikka valomiekat hohtavatkin kauniisti Kill Billistä muistuttavassa lumisateessa.

Lumiset metsämaisemat tarjoavat visuaalista vaihtelua.

Näin myöhäissynnynnäiseksi ja sikäli myös tarpeettomaksi jatko-osaksi elokuva on ilman muuta odottamaani parempi. Sen sentimentaalisempien jaksojen onnistuneisuudesta voi varmasti olla monta mieltä, mutta ainakaan teos ei jää vellomaan nostalgiassa. Uudet sankarit piirtyvät esiin ellei nyt entisten veroisina niin ainakin paikkansa täyttäen, mistä Lucasin vuosituhannen vaihteessa ohjaamien jatko-osien henkilökaartia ei todellakaan pääse kehaisemaan.

Star Wars – The Force Awakens on lupaava avaus jo sarjan kolmannelle trilogialle. Vaikeaksi usein osoittautuvassa keskiosassa ohjaksiin astuu tieteistrilleri Looperista (2012) tunnettu Rian Johnson, joka myös käsikirjoittaa elokuvan.