Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Ulkomaat

Stefan Löfvenin mielestä maltillinen kokoomus ja sen puheenjohtaja Ulf Kristersson ovat ojentaneet tahtipuikon ruotsidemokraateille

Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto

Ruotsissa poliittisen elämän perustuksia ravisteltiin keskiviikkona, kun maltillisen kokoomuksen puheenjohtaja Ulf Kristersson ja ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson istahtivat neuvottelupöydän ääreen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kristerssonin mukaan oli ”korkea aika” keskustella Åkessonin kanssa.

– Me keräämme laajaa enemmistöä muutosten taakse, jotka ovat Ruotsille välttämättömiä, mutta joita hallitus ei ratkaise, Kristersson sanoi.

Hänen mukaansa maan nykyinen sosiaalidemokraattien ja ympäristöpuolueen vähemmistöhallitus jättää suuria ongelmia ratkaisematta. Tällöin täytyy niiden, jotka haluavat ratkaista konkreettisia asiakysymyksiä, selvittää, voiko niitä ratkaista valtiopäivillä, Kristersson lisäsi.

Kristersson mainitsi, että tärkeä tapahtuma syksyllä oli se, että hallitus pyysi keskustelemaan jengirikollisuudesta, mutta jätti ruotsidemokraatit keskustelun ulkopuolelle.

– Silloin päätin, että me teemme kaiken voitavamme etsiäksemme mahdollisimman laajan tuen tarvittaville uudistuksille.

Kristerssonin mukaan hän keskusteli Åkessonin kanssa muun muassa jengirikollisuuteen liittyvien murhien rangaistuksista, ydinvoimasta ja maahanmuutosta.

Åkessonin mukaan kutsu keskiviikon neuvotteluihin tuli maltillisten Kristerssonilta.

– Meillä on sama lähtökohta kriminaalipolitiikassa, energiapolitiikassa eikä vähiten maahanmuuttopolitiikassa, jossa maltillinen kokoomus on lähentynyt meitä hyvin paljon. Näin ollen on luonnollista, että me keskustelemme keskenämme siitä, kuinka voimme tehdä käytännön yhteistyötä valtiopäivillä.

Oikeistokonservatiivista politiikkaa

Sosiaalidemokraattien puheenjohtaja, pääministeri Stefan Löfvenin mielestä maltillinen kokoomus ja Kristersson ovat ojentaneet tahtipuikon ruotsidemokraateille.

– Olemme nähneet (tilanteen) kehittyvän tähän suuntaan, tähän siniruskeaan (suuntaan), Löfven sanoi uutistoimisto TT:lle.

Kehitys ei ole hänen mukaansa hyväksi ruotsalaisen työntekijän kannalta.

– Tällöin voimistuu oikeistokonservatiivinen politiikka, eivätkä sitä halua ruotsalaiset työläiset eivätkä palkansaajat, Löfven sanoi.

Keskustan valtiopäiväryhmän puheenjohtajan Anders W. Jonssonin mukaan on hyvin huolestuttavaa, että yksi puoluejohtaja on rikkonut lupauksensa olla tekemättä yhteistyötä ruotsidemokraattien kanssa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Rane Aunimo

Päätoimittajalta
25.6.2020
Tapaus Mäenpää: Puheet on nyt pidetty, on aika painaa nappia – historia kyllä muistaa, kuinka kansanedustajat perjantaina äänestävät
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE