Ulkomaat
27.7.2017 08:57 ・ Päivitetty: 27.7.2017 08:57
Stefan Löfvenin ratkaisu kriisiin: Kaksi ministeriä joutuu lähtemään
Ruotsin sosialidemokraattinen pääministeri Stefan Löfven ilmoitti hetki sitten, että hallitus ei aio erota. Ministerivaihdoksia on kuitenkin tulossa. Infrastruktuuriministeri Anna Johansson ja sisäministeri Anders Ygeman joutuvat jättämään ministeripostinsa. Myrskyn silmään joutunut puolustusministeri Peter Hultqvist kuitenkin pitää paikkansa.
Poliittinen tilanne kuumeni eilen, kun neljä porvaripuoluetta esitti epäluottamuslausetta kolmelle ministerille ajoneuvohallinnon tietovuotokohun takia. Epäluottamuslausetta esitti pian myös ruotsidemokraatit. Näillä viidellä puolueella on enemmistö Ruotsin valtiopäivillä.
Ilmaistu epäluottamus kohdistui hallituksen keskeisiin ydinministereihin, Hultqvistiin, Ygemaniin sekä Johanssoniin, joka vastaa muun muassa liikenneasioista.
Vasemmistopuolue ei keskiviikkona yhtynyt porvarien ja ruotsidemokraattien linjaan epäluottamuksesta kolmea ministeriä kohtaan. Sen sijaan vasemmistopuolue esitti epäluottamusta ainoastaan infrastruktuuriministeri Johanssonille.
Kohu syntyi sen myötä, kun kävi ilmi, että ajoneuvohallinnon tietotekniikkapalvelujen taannoisen ulkoistuksen myötä hallinnon rekistereihin on ollut pääsy myös sellaisilla ulkomaisilla työntekijöillä, joiden taustoja ei ole tarkistettu turvallisuusnäkökohdat huomioiden.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
27.7.2017 05:37
Ruotsissa myrskyää – Feldt-Ranta seuraa tilannetta tiiviisti: ”Eroaako hallitus vai lähteekö vain pari ministeriä?”
Ulkomaat
26.7.2017 14:59
”Ministerit voivat erota” – Tietovuotokohu asettamassa hallitusta ahtaammalle Ruotsissa
Ulkomaat
26.7.2017 07:34
Ruotsin tietovuotokohu: oikeisto esittää epäluottamuslausetta kolmelle sd-ministerille
Ulkomaat
24.7.2017 13:21
”Tietovuoto on vakava ja saattanut kansalaisia vaaraan” – Ruotsin pääministeri kertoi tienneensä vuodosta jo tammikuussa