Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Steimeierista liittopresidentti – Sigmar Gabriel ulkoministeriksi

Saksassa Frank-Walter Steinmeier on valittu maan uudeksi liittopresidentiksi. Valinnan teki liittokokous, joka kokoontui ainoastaan presidentinvaalia varten.

Steinmeier sai 931 ääntä 1 239:stä hyväksytystä äänestä. Liittokansleri Angela Merkelin kristillisdemokraatit päätyivät tukemaan Steinmeieria, koska puolueella ei ollut omaa vahvaa ehdokasta tehtävään.

Valinnan tehneeseen liittokokoukseen kuului parlamentaarikkoja ja osavaltioiden edustajia mutta myös taiteilijoita, kirjailijoita ja Saksan miesten jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Joachim Löw.

Saksan ulkoministerinä toiminut Steinmeier luopui ministeritehtävästään tammikuussa ennen odotettua presidenttinimitystä. Ulkoministeriksi puolestaan nousi entinen varaliittokansleri Sigmar Gabriel.

Sosiaalidemokraatteihin lukeutuva Steinmeier on Saksan suosituimpia poliitikkoja. Presidentin tehtävä on pääosin seremoniallinen, ja maan todellinen johtaja on liittokansleri.

Hillitystä tyylistään tunnettu Steinmeier on sanonut pyrkivänsä toimimaan vastavoimana rajattoman yksinkertaistamisen trendille. Hän pitää lähestymistapaansa parhaana vastalääkkeenä populisteille.

Yhdysvaltain presidenttiä Donald Trumpia hän on kuitenkin luonnehtinut “vihan saarnamieheksi”.

Lisää aiheesta

61-vuotias Steinmeier korvaa liittopresidenttinä Joachim Gauckin, 77.

Sosiaalidemokraatit toivovat Steinmeierin valinnasta tukea tuleviin syyskuun liittopäivävaaleihin, joissa puolueen edustaja, Euroopan parlamentin entinen puheenjohtaja Martin Schulz haastaa Angela Merkelin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE