Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

STM esittää, että valtio osallistuisi ensi vuonnakin lomautusrahojen maksuun – poikkeusjärjestelyn jatkuminen vaatisi erillisen poliittisen päätöksen

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) esittää, että valtio osallistuisi myös ensi vuonna lomautuspäivärahojen maksuun.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ministeriö julkaisi tänään ehdotuksensa oman alansa talousarvioksi ensi vuodelle. Esitys on yli 720 miljoonaa euroa suurempi kuin valtiovarainministeriön (VM) vastaava. Leijonanosan erosta selittää 550 miljoonan euron suuruinen rahoitus, joka on ehdotettu lomautuspäivärahojen maksuun.

Kuluvana vuonna valtio osallistuu poikkeuksellisesti lomautuspäivärahojen maksuun. Asiaan varattiin vuoden neljännen lisätalousarvion yhteydessä 600 miljoonan euron rahoitus. STM:n esitys ensi vuodelle on siis lähes yhtä suuri kuin tälle vuodelle tehty poikkeusjärjestely.

– Esitys perustuu oletukselle, että lomautusjaksot jatkuvat tai tulee uusia, kertoo neuvotteleva virkamies Susanna Grimm-Vikman STM:stä.

Poikkeuksellisen maksujärjestelyn jatkuminen ensi vuodelle vaatisi erillisen poliittisen päätöksen. Grimm-Vikman arvioi, että tämä on syy, miksi VM ei ole huomioinut asiaa omassa ehdotuksessaan. Hän kertoo, että Työllisyysrahasto ja työmarkkinajärjestöt ehdottivat järjestelyn jatkumista vuonna 2021 samalla, kun esittivät rahoitusta tälle vuodelle.

– Lomautuspäivärahameno on ainakin tämän hetken arvion mukaan vielä ensi vuonna suuri, Grimm-Vikman sanoo STT:lle.

Esityksen kokoluokka perustuu arvioihin, joita ministeriössä on tehty Työllisyysrahaston ja työttömyyskassojen tilastojen, työttömyysennusteiden sekä työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) lomautusseurannan perusteella.

Lisää aiheesta

Uutta arviota odotetaan budjettiriiheen

STM:n esitys ei tarkoita, että järjestely siunattaisiin automaattisesti hallituksen budjettiriihessä kuukauden päästä. Grimm-Vikman myös huomauttaa, että tarvittavien lomautusmaksujen suuruus voisi olla ennakoitua pienempi.

Arvio 550 miljoonasta eurosta perustuu toukokuiseen lomautuspiikkiin, jonka jälkeen uusien lomautusten määrä on laskenut. Grimm-Vikmanin mukaan uusi arvio lomautettujen määrästä valmistuu budjettiriiheen mennessä.

– Kun nämä on niin suhdannesidonnaista, on vaikea ennakoida, kuinka suuri meno lopulta on. Työttömyysturvassa suhdannevaihtelu on aina todella suuri.

Mikäli valtio päättäisi osallistua ensi vuonnakin lomautusmaksujen hoitoon, se voisi tehdä päätöksen myös myöhemmin erillisen lisätalousarvion kautta, aivan kuten tänä vuonna.

Normaalisti lomautusajalta päivärahaa maksavat Työllisyysrahasto ja työttömyyskassat työnantajilta ja työntekijöiltä perittävien työttömyysvakuutusmaksujen tuotoista.

STM:n budjettiesitykseen kuuluu myös ehdotus siitä, että työttömyyskassojen omarahoitusosuutta alennettaisiin vuodelle 2021. Osuus on normaalisti 5,5 prosenttia, mutta tänä vuonna hallitus päätti sen alentamisesta 3,5 prosenttiin osana koronakriisin hoitoon liittyviä toimia. Toimenpiteen kustannus olisi STM:n esityksen mukaan 60 miljoonaa euroa, mutta sen tarve on Grimm-Vikmanin mukaan jo vähentynyt.

STT–Ilkka Hemmilä

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE