Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

STM ja THL koronatilanteesta: ”Riski epidemian uudelleen kiihtymisestä erityisesti nuorten aikuisten keskuudessa on todellinen”

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Viikkoja jatkunut uusien koronavirustapausten väheneminen pysähtyi viime viikolla. Lisäksi perhepiirin ulkopuolisten sosiaalisten kontaktien osuus tartunnanlähteenä on merkittävä, sanovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja sosiaali- ja terveysministeriö (STM) tiedotteessa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Paikallisia tartuntaryppäitä on tullut esille eri puolilla maata muun muassa vapun yksityisten kokoontumisten seurauksena.

–  Riski epidemian uudelleen kiihtymisestä erityisesti nuorten aikuisten keskuudessa on todellinen, tiedotteessa todetaan.

Valtakunnallisesti tällä hetkellä todettujen tartuntojen määrä vastaa viime lokakuun tilannetta.

Viime viikolla tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin noin 1  500 uutta koronatapausta, mikä on yli 100 tapausta enemmän kuin edellisellä viikolla.

THL:n ja STM:n mukaan ihmiset ovat hakeutuneet koronatesteihin kiitettävästi. Viime viikolla testejä tehtiin yli 130  000, kun niitä edellisviikolla tehtiin noin 116  000.

Rokotukset edenneet työikäisiin

Koko maassa 70 vuotta täyttäneistä liki 90 prosenttia on saanut yhden koronarokoteannoksen ja kaikista yli 16-vuotiaista 35 prosenttia. Rokotuksissa on jo pääosin edetty riskiryhmistä työikäisiin. Arvioiden mukaan kaikki halukkaat 16 vuotta täyttäneet ovat saaneet ensimmäisen rokoteannoksen heinäkuun loppuun mennessä.

Covid-19-potilaiden aiheuttama sairaalahoidon kuormitus oli suurimmillaan maaliskuun lopulla ennen pääsiäistä. Tästä sairaalahoidon yhteenlaskettu potilasmäärä on vähentynyt yli 60 prosenttia.

Viime viikolla erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon osastoilla hoidettavien potilaiden määrä väheni edellisviikosta, mutta tehohoidon potilasmäärä on pysynyt suurin piirtein samana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE