Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

STM ohjeisti kuntia laittomasti maassa oleskelevien kiireellisestä sosiaali- ja terveydenhuollosta

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on antanut kunnille suositukset laittomasti maassa oleskelevien kiireellisestä sosiaali- ja terveydenhuollosta.

Suosituksissa ohjeistetaan muun muassa yösijan järjestämisestä hätämajoituksena. Tilapäisen asumisen järjestämistä saattaa tarvita myös ilman oleskeluoikeutta Suomessa oleva ihminen. Tällöin huolenpitoon voi kuulua myös ruoasta, vaatteista ja välttämättömistä lääkkeistä huolehtiminen.

Turvapaikanhakijan oleskelu Suomessa muuttuu laittomaksi, kun kielteinen turvapaikkapäätös on tullut lainvoimaiseksi tai on tehty täytäntöönpanokelpoinen päätös maasta poistamiseksi.

Varsinaisia vastaanottopalveluja aikuiselle ulkomaalaiselle, joka ei palaa vapaaehtoisesti, voidaan antaa pääsäännön mukaan vielä 30 päivää.

Työntekijän ohjattava vapaaehtoisen paluun ohjelmaan.

Sosiaalineuvos Viveca Arrhenius kertoo, että suositukset perustuvat nykylainsäädäntöön. Uutta on, että kuntien pitää selvittää sosiaali- ja terveyspalveluihin hakeutuvan ihmisen oleskeluoikeus Suomessa. Tämä tehdään käytännössä silloin, kun ihmisellä ei ole sosiaaliturvatunnusta.

Kunnat saavat henkilön tilanteesta tietoa Maahanmuuttoviraston vastaanottoyksikön tilannekeskuksesta esimerkiksi soittamalla. Esimerkiksi vastaanottopalveluiden piirissä olevalla ihmisellä ei ole sotua, mutta silloin tällä on henkilökortti tai tilannekeskuksesta osataan kertoa henkilöstä.

Arrheniuksen mukaan ihmiselle, joka näyttäisi olevan maassa laittomasti, tulee selittää, että tällä on oikeus saada kiireellistä sairaanhoitoa tai kiireellisiä sosiaalipalveluja.

– Sen jälkeen vielä työntekijöiden tulee ohjata hänet vapaaehtoisen paluun ohjelmaan, joka on Maahanmuuttovirastossa.

Suosituksilla pyritään Arrheniuksen mukaan kokonaisvaltaiseen otteeseen, jossa kunnilla on tieto, mihin pitää olla yhteydessä, jos jotain kysymystä halutaan selvittää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE