Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

STM:n virkamieheltä raju varoitus Meri-Lapin sote-kaavailuista: “Maakunta on saman tien äkillisen muutostuen maakunta”

Sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Kirsi Varhila.

Sosiaali- ja terveysministeriön osastopäällikön Kirsi Varhilan mukaan Lapin maakunnan itsenäisyys voi olla uhattuna Meri-Lapin sote-ratkaisujen takia.

Meri-Lapin kuntien ensi viikon sote-päätökset voivat keikuttaa koko maakuntaa. Iso osa sote-palveluista ja rahoista saatetaan lyödä kiinni yksittäiselle yritykselle Meri-Lapissa 15 vuodeksi. Yrityksen enemmistöomistajaksi on vahvoilla Mehiläisen ryhmittymä.

Varhila sanoo suoraan, että sote-uudistuksen jälkeinen Lapin maakunta ei pysty toimimaan, jos kolmasosa rahoituksesta on betonoitu pitkien sopimusten myötä.

– Kyllä maakunnan toimintaedellytykset tuossa hyvin viedään. Yhteisyritys ei sinänsä sitä aiheuta, mutta yrityksen puitteissa tehtävä ulkoistus, ilmeisesti Mehiläisen kanssa, tuottaa maakunnalle aikamoisen haasteen palvelustrategian ja palveluverkoston suunnittelun suhteen, Varhila sanoo STT:lle.

Jos kaavailtuun ratkaisuun Meri-Lapissa päädytään, Varhilan mukaan olennaista on, millainen sopimus ulkoistuksesta tehdään.

– Olen ymmärtänyt, että siellä on aikamoiset sanktiosakot, jos sopimus irtisanotaan ennenaikaisesti. Olen kuullut kymmeniä miljoonia euroja olevia summia. Se aiheuttaa maakunnalle tilanteen, että maakunta on saman tien äkillisen muutostuen maakunta. Aika nopeasti alkavat neuvottelut, joudutaanko maakunta liittämään johonkin toiseen maakuntaan, jos se ei taloudellisesti pysty tuottamaan peruspalveluita, Varhila sanoo.

“Järjestely ei maakunnan rahoja syö”.

Tällä viikolla kerrottiin, että sosiaali- ja terveysministeriö selvittää Lapin sote-palvelujen toteuttamista osana maakunta- ja sote-uudistusta. Selvityshenkilöiksi on nimetty Maija Rask ja Hannes Manninen.

– Tässä kohtaa toivoisi, että poliittinen päätöksentekijä odottaisi sen verran, että saisi nämä selvityshenkilöiden näkemykset käyttöönsä, mutta toki itsenäisiä kuntiahan kunnat siellä ovat ja voivat yhteisyrityksen perustaa, kunhan samalla huolehtivat perustuslain velvoitteesta taata julkisilla palveluilla asukkaiden peruspalvelut, Varhila sanoo.

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueen kuntien on tarkoitus päättää yhteisyrityksen perustamisesta ja sairaanhoitopiirin laajennetun kuntayhtymän perussopimuksesta valtuustojen kokouksissa ensi maanantaina. Aikeena on ollut, että Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin hallitus päättäisi ensi perjantaina yhteisyrityskumppanin hankinnasta.

Länsi-Pohjan sote-projektin johtaja Seija Parviainen sanoo että asiaa on valmistelu jo toistakymmentä vuotta. Vaikka rahoitus sidotaan 15 vuodeksi, Parviaisen mielestä ratkaisu yltää sotessa asetettuihin säästötavoitteisiin.

– Tässä on lähdetty siitä, että tämä Länsi-Pohjan järjestely ei maakunnan rahoja syö.

Mehiläisestä ei asiaa kommentoitu perjantaina, koska hankintapäätös on keskeneräinen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE