Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Stockmann myy Hobby Hallin – liikevaihto laski alkuvuodesta

Stockmannin tavaratalo Helsingissä.

Stockmann myy muun muassa verkkokauppaa harjoittavan Hobby Hallin suomalaiselle SGN Groupille.

Yhtiö ei tiedotteessaan kertonut kauppahintaa, mutta ei arvioinut kaupalla olevan merkittävää vaikutusta yhtiön tulokseen. Stockmann kertoo keskittyvänsä muun muassa Stockmann- ja Lindex-brändeihinsä.

Postimyynnistään tunnetun Hobby Hallin liiketulos oli viime vuonna 5,7 miljoonaa euroa tappiolla. Liikevaihtoa kertyi 86 miljoonaa.

Kauppa kattaa Hobby Hallin varat, vastuut ja koko liiketoiminnan, ja se toteutuu ensi vuoden alusta. Myynti- ja tukitoimintojen henkilöstö siirtyy vanhoina työntekijöinä SGN:lle.

Stockmann-konsernin liikevaihto laski tammi-maaliskuussa.

Liikevaihto oli reilut 273 miljoonaa euroa, kun se oli viime vuonna vastaavaan aikaan 345 miljoonaa.

Liikevaihdon laskuun vaikutti se, että Hullut päivät -kampanja järjestettiin tänä vuonna huhtikuussa ja viime vuonna maaliskuussa.

Lisää aiheesta

Liiketulos ennen poistoja oli 16 miljoonaa euroa pakkasella, kun se viime vuonna oli reilut 24 miljoonaa miinuksella.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE