Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

12.10.2026 12:27 ・ Päivitetty: 12.10.2026 12:36

STT: Polttoaineiden hinnoista kärsiville helpotusta tukipaketilla – tällainen ehdotus on hallituksen pöydällä

JARNO VUORINEN / LEHTIKUVA / STR

STT:n tietojen mukaan hallituksen neuvotteluissa on pöydällä paketti, jolla tuettaisiin polttoaineiden korkeista hinnoista eniten kärsiviä autoilijoita.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kyse on ennemminkin kymmenien miljoonien kuin satojen miljoonien eurojen suuruisesta tuesta, hallituslähteistä kuvaillaan. Hallitus joutuu rahoittamaan tukitoimet säästämällä muualta.

Nyt pöydällä olevat keinot ovat kohdennettuja toimia työmatkoihin ja ammattiliikenteeseen. Asunnon ja työpaikan välistä työmatkakuluvähennystä oltaisiin hieman korottamassa nykyisestä ja ammattiliikenteelle kaavaillaan pientä tukea. Hallituslähteistä kerrotaan, että jakeluvelvoitteen taso olisi pysymässä entisellään, mutta siihen olisi tulossa lisää joustoja.

Jakeluvelvoitetta koskevista toimista hallitus on päässyt STT:n tietojen mukaan yhteisymmärrykseen.

Jakeluvelvoitteessa on kyse siitä, kuinka suuren osan polttoaineesta tulee olla uusiutuvaa. Suomen jakeluvelvoite on tänä vuonna 19,5 prosenttia, ja ensi vuonna sen on määrä nousta hallitusneuvotteluissa sovitun mukaisesti 22,5:een.

KIISTAA pitkään käydyissä neuvotteluissa on ollut erityisesti jakeluvelvoitteen alentamisesta, joka on ollut perussuomalaisille ja kristillisdemokraateille tärkeää, mutta jota kokoomus ja RKP eivät kannata. Jakeluvelvoitteen muutokset näkyisivät bensapumpulla viiveellä.

Keinoista on erään hallituslähteen mukaan päästy yhteisymmärrykseen viime viikon loppupuolella, mutta yhä kiikastaa se, mistä tarvittava raha otetaan.

Hyvin kohdennettuina toimilla pystytään tuomaan jonkinlainen helpotus, STT:lle sanotaan. Sellaisia keinoja ei kuitenkaan ole, joilla pumppuhinta tulisi alas ilman, että se maksaisi vähintään satoja miljoonia euroja.

Kokoomus toi kokonaisehdotuksen pöytään perjantaina ja käytännössä siihen odotetaan enää perussuomalaisten kantaa, STT:lle kerrotaan.

Sanna Nikula / STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU