Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

STTK kannustaa uurnille: Vaaleissa ratkotaan asumisen, hyvinvoinnin ja päivähoidon suunta

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK kannustaa jäseniään ja kaikkia suomalaisia uurnille huhtikuun kuntavaaleissa. Kampanjassaan järjestö muistuttaa, että vaikka kuntien rooli muuttuu maakuntien roolin kasvaessa kunnat hoitavat tulevaisuudessakin asukkaille tärkeitä ja läheisiä tehtäviä.

STTK:n kampanja keskittyy kolmeen teemaan: aktiiviseen asunto- ja elinkeinopolitiikkaan, hyvinvointiin ja varhaiskasvatukseen.

Väestö liikkuu Suomessa kohti suuria keskuksia, mutta elämää on kaupunkien ulkopuolellakin. Järjestö huomauttaa, että myös pienet kunnat tarvitsevat aktiivista asunto- ja elinkeinopolitiikkaa, jos ne haluavat säilyttää vetovoimaisuutensa.

– Se on keskeinen asia, kun tavoitteena on parantaa työllisyyttä ja säilyttää hyvinvointipalvelut, STTK viestii.

Muutoksen ytimessä ovat ihmiset.

Kunnissa on sosiaali- ja terveydenhuoltouudistuksen (sote) seurauksena edessä vuosia kestävä myllerrys. Toimihenkilökeskusjärjestö muistuttaa, että se koskee yhtä lailla sote-palveluissa työskenteleviä kuin palveluiden kohteena olevia kuntalaisia.

– Muutoksen ytimessä ovat ihmiset, joiden hyvinvointiin panostamalla, kouluttamisella ja hyvällä johtamisella varmistetaan uudistusten läpimeno.

Lisää aiheesta

Työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen on tärkeää työllisyyden vahvistamiseksi ja perheiden hyvinvoinnin turvaamiseksi. STTK haluaa laadukasta päivähoitoa, mikä tarkoittaa kohtuullisen kokoisia lapsiryhmiä, hoidon laatuvaatimuksista huolehtimista ja riittävää työntekijöiden määrää.

STTK on tuottanut teemojensa tueksi videot, joiden avulla se haluaa nostaa tärkeitä asioita keskusteltavaksi. Katso videot klikkaamalla tekstiä.

Kuntalaisten hyvinvointiin panostettava

Asuntoja on kaavoitettava lisää

Laadukasta päivähoitoa lapsille

 

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE