Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

STTK: Sosiaaliturva ei saa heikentyä tulorekisterin vuoksi

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK kannattaa valtiovarainministeriön tulorekisterihanketta.

STTK kuitenkin painottaa, että uudistus pitää tehdä yritysten ja palkansaajien hallinnollista taakkaa vähentäen. Tulorekisterihanke ei saa myöskään toimia perusteena muuttaa sosiaalivakuutuslainsäädäntöä kuin teknisiltä osin kustannusneutraalisti.

– STTK pitää tulorekisterihanketta kannatettavana. Onnistuessaan se vähentäisi sekä työnantajien että palkansaajien hallinnollista taakkaa, sekä helpottaisi sosiaalietuuksien hakemiseen liittyvää byrokratiaa, STTK:n johtaja Katarina Murto sanoo.

– On kuitenkin korostettava, että tulorekisterihanke ei saa toimia perusteena muuttaa sosiaalivakuutuslainsäädäntöä kuin teknisiltä osin kustannusneutraalisti. Häntä ei saa heiluttaa koiraa, eli sosiaaliturvaa ei saa heikentää tulorekisterin johdosta, Murto lisää.

STTK uskoo, että tulorekisterin myötä yrityksille voi tulla kertakustannuksia palkkahallinnon tietojärjestelmien osalta, mutta kustannukset maksavat itsensä takaisin todennäköisesti melko pian.

– Yritykset uusivat palkkajärjestelmiään joka tapauksessa aika ajoin. Uudistus tukisi osaltaan siirtymistä digitalisaation aikaan, Murto jatkaa.

– Tulorekisterihankkeeseen liittyy niin paljon selvitettäviä yksityiskohtia, että sen valmistelu tulee tehdä maltilla ja huolella.

Lisää aiheesta

Elinkeinoelämän keskusliitto kertoi tänään kannattavansa sähköistä palkansaajista kerättävää tulorekisteriä, mutta huolellisesti valmisteltuna. Rekisterin avulla pitää pystyä keventämään työnantajien hallinnollista taakkaa ja helpottamaan viranomaisten toimintaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE