Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

STTK tyrmää työnantajan tavoitteen: “Ilman ammattiliittoa yksittäinen työntekijä on tuuliajolla”

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK arvioi työmarkkinakierroksen edenneen odotetusti.

Demokraatti

Demokraatti

– Sopimuksia syntyy tasaiseen tahtiin, toisaalta työtaisteluilta ja niiden uhilta ei täysin ole vältytty. Myös julkisen sektorin neuvottelut ovat alkaneet ja kevään edetessä on aika arvioida kokonaisuutta.

STTK:n hallitus tyrmää työnantajien tavoitteen rikkoa pala palalta suomalaista neuvottelu- ja sopimusjärjestelmää ja viedä työehdoista sopiminen lopulta yksittäisen työntekijän ja työnantajan väliseksi ilman ammattiliiton ja luottamushenkilöiden työntekijälle luomaa tukea.

– STTK:n lähtökohta on, että työehdoista sovitaan jatkossakin työ- ja virkaehtosopimusten puitteissa ja myös silloin, kun työehdoista neuvotellaan työpaikkatasolla paikallisesti sopien, puheenjohtaja Antti Palola linjaa tiedotteessa.

Järjestön mielestä työelämän eriarvoistuminen, yhteiskunnan polarisaatio, työn murros ja viimeksi globaali pandemia ovat osoittaneet, että perusasetelma ei ole työelämän isossa kuvassa muuttunut miksikään: työnantajalla on direktio-oikeus ja työntekijä on aina työelämän heikompi osapuoli.

– Neuvottelutilanteissa ja etenkin työelämän myrskyissä ilman ammattiliittoa yksittäinen työntekijä on tuuliajolla. Liitto on työntekijän turvasatama, Palola korostaa.

STTK:n hallitus toivoo, että työnantajat mieltävät ammattiliiton yhteistyökumppaniksi, eivät vastustajaksi, saati viholliseksi.

– Ammattiliitto on luottamuksen, osallisuuden, osallistumisen ja hyvän työkulttuurin perusta. Työntekijälle ammattiliiton jäsenyys luo turvaa, myönteisen asenteen työhön ja aktiiviseen työntekijyyteen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE