Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

STTK:n Murto: Kilpailukykysopimus ei edellytä luottamusmiespakkoa

Suomen Yrittäjät (kuva) ja Perheyritysten liitto arvosteleevat työmarkkinajärjestöjen tulkintaa helmikuussa solmitusta kilpailukykysopimuksesta. STTK puolestaan ihmettelee yrittäjäjärjestöjen tiedotteessa esitettyä tulkintaa sopimuksen sisällöstä.

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK tyrmää yrittäjäjärjestöjen tulkinnan luottamusmiespakosta.

STTK:n mukaan kilpailukykysopimukseen ei sisälly vaatimusta luottamusmiespakosta, sillä kaikissa järjestäytyneissä yrityksissäkään ei ole luottamusmiestä.

Keskusjärjestön mukaan kilpailukykysopimuksen myötä järjestäytymättömät yritykset saatettaisiin samaan asemaan paikallisen sopimisen osalta kuin järjestäytyneet yritykset.

Suomen Yrittäjät ja Perheyritysten liitto arvostelevat, että pieniäkin yrityksiä koskeva luottamusmiespakko “tuhoaisi” kilpailukykysopimukseen liittyvän paikallisen sopimisen. Luottamusmiespakko olisi liittojen mukaan myös perustuslain vastainen.

STTK ihmettelee Suomen Yrittäjien ja Perheyritysten liiton tiedotteessa esitettyä tulkintaa kilpailukykysopimuksen sisällöstä.

– Luottamusmiespakko on ajatuksena mahdoton, sillä kaikissa järjestäytyneissä yrityksissäkään ei ole luottamusmiestä. Luottamusmiehen valinta järjestäytymättömässä yrityksessä ei edellytä myöskään työnantajan järjestäytymistä, sanoo johtaja Katarina Murto STTK:sta.

Paikallisen sopimisen edistäminen edellyttää ennen kaikkea luottamuksen ja paremman neuvottelukulttuurin kehittämistä työpaikkatasolla.

Lisää aiheesta

Kilpailukykysopimuksen myötä sopimusjärjestelmään tehtäisiin Murron mukaan merkittävä muutos.

– Järjestäytymättömät yritykset saatettaisiin samaan asemaan paikallisen sopimisen osalta kuin järjestäytyneet yritykset. On oikeudenmukaista, että osapuolet ja menettelytavat ovat samanlaiset niin järjestäytyneille kuin järjestäytymättömille työnantajille ja ne määräytyisivät työehtosopimuksen mukaan. Ei ole tarkoituksenmukaista, että järjestäytymättömät yritykset saisivat paremmat edut kuin järjestäytyneet yritykset.

STTK suhtautuu myönteisesti paikalliseen sopimisen edistämiseen.

– Se täytyy kuitenkin tapahtua työehtosopimusten puitteissa. Paikallisen sopimisen edistäminen edellyttää ennen kaikkea luottamuksen ja paremman neuvottelukulttuurin kehittämistä työpaikkatasolla. Suomen yrittäjien ja Perheyritysten liiton näkemykset eivät tätä edistä, arvioi STTK:n Murto.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE