Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

STTK:n Palola äimistelee ministerin ratkaisua: “Herättää kummastusta”

Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (sin.) on nimittänyt selvitysmiehen kartoittamaan siirtymistä yleiseen ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan.

STTK:n puheenjohtajan Antti Palolan mielestä on sinänsä tärkeää päivittää suomalaiseen sosiaaliturvaan liittyvää tietoa ja tarvittaessa tehdä uudistuksia.

Palola kuitenkin hämmästelee, miksi yksi ansioperusteiseen sosiaaliturvaan liittyvä elementti halutaan nostaa tässä vaiheessa erilliseen tarkasteluun.

“Yksittäinen, vain ansioperusteiseen sosiaaliturvaan kohdistuva kartoitus herättää kummastusta. Yleinen ansiosidonnainen työttömyysturva merkitsisi huomattavaa muutosta järjestelmän rahoituksen kannalta.”

STTK korostaa, että nykyinen ansioturva kannustaa palkansaajia kantamaan vastuuta omasta sosiaaliturvastaan. Työttömyyskassan jäsenyys auttaa varautumaan työttömyyden aikaisen toimeentulon kohtuulliseen turvaan.

“Ansioturvan taso määräytyy oman palkan ja työnteon perusteella. Siksi se kannustaa työntekoon ja myös oman osaamisen kehittämiseen läpi työuran. Ketään ei myöskään pakoteta olemaan työttömyyskassan jäseneksi, vaan se on vapaaehtoista. Tämä mahdollistaa yksilön oman harkinnan elämäntilanteen ja näkemysten pohjalta.”

Palola esittää, että sosiaaliturvaa uudistettaessa tarkastellaan kokonaisuutta eikä yksittäisiä elementtejä nosteta tikun nokkaan.

Lisää aiheesta

“STTK:n lähtökohdat perusturvan kokonaisuudistukseen ovat selkeät. Keskeistä uudistuksessa on oltava työn ensisijaisuus, syrjäytymisen ehkäisy, järjestelmän selkiyttäminen sekä palveluiden uudistaminen ja merkittävä lisäresursointi.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE