Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

STTK:n puheenjohtaja nimesi syyn hallituksen surkealle suunnanmuutokselle: “Erityisen tulehtuneeksi työmarkkinoiden ilmapiiri muuttui, kun…”

Antti Palola näkee hallituksen olevan Suomen Yrittäjien otteessa.

Työntekijäkeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Antti Palola katsoo Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäisen ärhäköiden otteiden olevan iso syy työmarkkinatilanteen kärjistymiseen.

Demokraatti

Demokraatti

– Palkansaajapuolelle on tarjoiltu haastavia asioita koko vaalikauden ajan Erityisen tulehtuneeksi työmarkkinoiden ilmapiiri muuttui keväästä 2016 lukien, kun ⁦⁩ aloitti ⁦⁩ toimarina, hän näkee.

Työntekijäjärjestöissä katsotaan varsin vahvasti, että juuri Pentikäinen ja Suomen Yrittäjätä vetelee naruja porvarihalituksen ja sen pääministerin Juha Sipilän (kesk.) takana.

Palola viittaa kommentissaan Helsingin Sanomiin, jossa oli Pentikäisen haastattelu.

Lehdessä keskustataustainen Pentikäinen avaa pettymystään Sipilän hallitukseen viittaamalla hallitusohjelmaan, jossa luvattiin edistää paikallista sopimista työmarkkinoilla.

— Paljon on tehty, mutta paljon jää myös tekemättä juuri työmarkkinoilla.

Pentikäinen vastaa Twitterissä Antti Palolalle.

– Hieman hymyillen luin taas Antin arviota. Kannan vastuuni tekemisistäni, mutta muistutan. että tuloni aikoihin syntyi ja käytiin vääntö luottamusmiespakosta. Tämä vääntö alkoi jo ennen tuloani. , Pentikäinen näkee.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE