Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Sulkapalloilijan t-paidasta tyrmistys Tokiossa – kiinalaismieliset poliitikot hermostuivat

LEHTIKUVA / AFP Pedro Pardo
Angus Ng Ka-long Tokion olympialaisissa mustassa t-paidassaan.

Hongkongilaisen sulkapalloilijan t-paita on herättänyt keskustelua Tokion olympialaisissa. Angus Ng Ka-longin pitämä musta t-paita keräsi kritiikkiä hongkongilaisilta kiinalaismielisiltä poliitikoilta, joiden mielestä se oli poliittinen kannanotto.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ng piti lauantaina kisojen ensimmäisessä ottelussaan yksinkertaista mustaa paitaa, johon oli painettu hänen nimikirjaimensa sekä Hongkongin nimi. Mustat t-paidat on toisinaan yhdistetty Hongkongin demokratialiikkeeseen. Kaksi kansallismielistä poliitikkoa kritisoi paitavalintaa epäisänmaalliseksi.

Muilla hongkongilaispelaajilla oli viralliset urheiluvälinevalmistaja Yonexin sponsoroimat kilpailuasut, joissa oli myös Hongkongin vaakuna.

Ng kiisti, että hänen asunsa olisi ollut poliittinen kannanotto ja sanoi, ettei hän ole enää Yonexin sponsoroima. Hän sanoi asunsa täyttäneen kaikki olympialaisten vaatimukset.

Hongkongin olympiajoukkueen johto puolusti sulkapalloilijaa ja harmitteli, että tämä oli vedetty mukaan poliittiseen kohuun. Hongkongin olympiakomitea huomautti, että pelaajan asu oli sääntöjen mukainen. Hongkongin sulkapalloliiton mukaan tiukka aikataulu johti siihen, ettei pelaajan paitaan ehditty painattaa Hongkongin vaakunaa.

Aihe on herkkä, sillä Hongkongin demokratialiike on ollut kahden vuoden takaisista suurmielenosoituksista lähtien Kiinan keskushallinnon hampaissa. Kiina on kaventanut poliittisia vapauksia ja opposition liikkumatilaa Hongkongissa muun muassa uudella tiukalla kansallisen turvallisuuden lailla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE