Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Suna Kymäläinen: “Venäjän rajaliikenne on ehdottomasti saatava kuriin ja rajanylittäjät täytyy saada testeihin”

Jukka-Pekka Flander

Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) on huolissaan Venäjän rajaliikenteen ja pahenevan koronatilanteen Suomelle aiheuttamasta uhkasta.

Demokraatti

Demokraatti

“Venäjän rajaliikenne on ehdottomasti saatava kuriin ja rajanylittäjät täytyy saada testeihin. Kiireellisin tehtävä virusmuunnoksen Suomeen leviämisen hidastamiseksi on rajoittaa nopeasti ja tehokkaasti matkailua ja parantaa rajojen terveysturvallisuutta. Muuntovirus tulee pysäyttää jo rajalle”, Kymäläinen painottaa tiedotteessa.

Suomessakin on jo saatu esimakua muuntoviruksen voimasta. THL:n ylilääkäri kertoi eilen, kuinka Suomeen Isosta-Britanniasta palannut nuori ei noudattanut karanteeniohjeistuksia. Tästä seuranneessa tartuntaketjussa on löydetty noin kolmekymmentä jatkotartuntaa ja tehty noin 400 karanteenimääräystä.

“Sisärajan kautta saapuva liikenne tulee rajoittaa vain välttämättömään työmatkaliikenteeseen. Maahantulorajoitusten rinnalla tulee ottaa käyttöön tehostetut karanteeni- ja terveysturvallisuustoimenpiteet, jotta Suomessa ehditään saavuttaa riittävä rokotekattavuus. Suomessa on tähänkin asti tehty asiantuntijoiden mukaan hyviä ja oikea-aikaisia päätöksiä koronaviruksen etenemisen hidastamiseksi. Tällä määrätietoisella linjalla meidän on syytä jatkaa. Suomen kansalaisilla on perustuslaillinen oikeus poistua maasta ja saapua maahan, mutta terveysturvallisuudesta ei tule tinkiä.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE