Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sunnuntaisuomalainen: Bernerin työryhmän jättänyt avautuu – “Autoveron poistosta varoiteltiin”

Liikenne- ja viestintäministeriön pitkäaikainen virkamies arvostelee oman ministeriönsä valmistelutyötä ministeri Anne Bernerin (kok.) kohutussa tieliikenneselvityksessä.

Finanssineuvos Marja Heikkinen-Jarnola kuului työryhmään, jonka tehtävä oli selvittää liikenneverkkoyhtiön perustamista. Hän kertoo, että työryhmän sisällä oli näkemyseroja muun muassa autoveron poiston kompensoimisesta autonomistajille. Autoveron poistosta varoiteltiin.

– Kyse ei ollut vain autokaupan markkinahäiriöstä, vaan ongelmana oli nykyisen autokannan sisältämä autovero-osuus ja sen kompensointi. Autojen jälleenmyyntiarvon huomattava lasku olisi ollut asia, joka olisi koskenut lukumääräisesti kaikkein suurinta osaa kansalaisista. Mutta sitä aihetta ei ehditty käsittelemään, Heikkinen-Jarnola sanoo Sunnuntaisuomalaiselle.

Työryhmä nimitettiin huhtikuussa 2016. Näkemyserot johtivat siihen, että Heikkinen-Jarnola jättäytyi pois työryhmästä viime marraskuussa.

Heikkinen-Jarnolan mielestä liikennehankkeessa ei “kaikilta osin” noudatettu hyvää hallintotapaa.

– Ei kaikilta osin niin hyvää hallintotapaa kuin olisi hyvä. Ehkä ongelmana oli kiire suhteessa hankkeen kokoon. Jos aikaa olisi annettu riittävästi, olisi pystytty menemään harkitummin eteenpäin.

Liikennehankkeen ohjausryhmää johtanut ministeriön ylijohtaja Juhapekka Ristola kiistää Sunnuntaisuomalaiselle, että valmistelussa olisi ilmennyt näkemyseroja autoverosta.

– Näkemys on ymmärrettävä, jos valmisteluun osallistui vain pistemäisesti. Asiasta (autoveron kompensointi) keskusteltiin valmisteluryhmässä runsaastikin. Näkemyseroja etenemisestä ei kuitenkaan ole tiedossani, Ristola kommentoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE