Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Suomalainen tehtaanpiippu on paras ilmastoteko” – Halla-aho ei nostaisi bensan hintaa

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi-Halla-aho sanoo, ettei polttoaineiden hinnan nostaminen vaikuta autoilun määrään eikä päästöihin. Perussuomalaisten mediatilaisuudessa puhuneen Halla-ahon mukaan ihmiset eivät aja huvikseen, vaan päästäkseen töihin, kauppaan, kouluun ja palvelujen ääreen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Hänen mukaansa yksityisautoilijan kurittaminen ilmastoverotuksella tuhoaa koko maan asumiskelpoisuutta.

– Kun työpaikat katoavat sekä elin- ja liikkumiskustannukset nousevat, ihmisillä ei ole paljon muuta vaihtoehtoa kuin keskittyä kaupunkeihin, Halla-Aho sanoo.

Hän huomauttaa myös, että polttoaineiden hinnan korotukset maksaa jokainen kuluttaja, koska kuljetuskustannukset siirtyvät kuljetettavien tuotteiden hintoihin.

Halla-ahon mielestä metsäteollisuuden toiminnan vaikeuttaminen ajaa teollisuutta sinne, missä se saastuttaa eniten.

– Metsäteollisuuden tuotteiden kysyntä kasvaa maailmalla. Tähän Suomi ei voi vaikuttaa. Sen sijaan Suomi voi vaikuttaa siihen, valmistetaanko näitä tuotteita vastuullisesti Suomessa vai kiihdyttääkö Kiina Kaakkois-Aasian sademetsien parturoimista ja tuotteiden valmistamista kivihiilisähköllä pyörivissä tehtaissaan, Halla-aho sanoo.

Hänen mukaansa suomalainen tehtaanpiippu on paras ilmastoteko, koska vaihtoehto suomalaiselle tehtaanpiipulle on kiinalainen tehtaanpiippu.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE