x

Suomalainen Wellingtonissa: Ensimmäinen kerta kun täällä ollessa on oikeasti pelottanut

Kuva: AFP PHOTO/Marty Melville
Maanjäristys autioitti Uuden Seelannin kadut Wellingtonissa.

Uuden Seelannin pääkaupungissa Wellingtonissa asuva Riikka Hannula oli juuri menossa nukkumaan, kun maanjäristys iski.

– Tämä on ensimmäinen kerta kun täällä ollessa on oikeasti pelottanut. Järistys ei ollut pohjoisella saarella, mutta se tuntui täälläkin asti.

Uusi-Seelanti on maanjäristyksille altista aluetta, sillä se sijaitsee Australian ja Tyynenmeren mannerlaattojen rajalla. Tähän mennessä Hannulan kokemat järistykset ovat olleet pieniä.
Hannulan mukaan ensimmäinen järistys tuntui kestävän melko pitkään. Seuraavaksi alkoivat jälkijäristykset, jotka myös tuntuivat melko voimakkailta.

– Kun järistykset jatkuivat, tuli olo että pitäisi varmaan mennä ulos, ja ulkona oli jo muitakin ihmisiä.

Tällä hetkellä Hannula on ulkosalla korkealla paikalla viranomaisten antaman tsunamivaroituksen takia. Hannula kertoo, että rakennukset eivät ole kärsineet Wellingtonissa näkyviä vaurioita.
– Viranomaiset tiedottavat aika hyvin, mitä pitää tehdä ja missä on turvallista olla. Katsotaan nyt, miten tilanne etenee.

Vuonna 2011 Uuden-Seelannin toiseksi suurin kaupunki Christchurch tuhoutui pahoin maajäristyksessä, joka vaati 185 ihmisen hengen.

BBC uutisoi alkuvuodesta, että järistyksen tuhojen korjaaminen on edelleen osin kesken.

Ihmiset pakenevat tsunamia

Uuden-Seelannin itärannikolla ihmiset ovat vetäytyneet sisämaahan pakoon maanjäristyksen aiheuttamaa tsunamia. Tiettävästi kukaan ei ole kuollut tai loukkaantunut, mutta järistys on tuhonnut taloja sekä katkonut puhelinyhteyksiä ja sähkölinjoja.

Uuden-Seelannin viranomaiset antoivat tsunamivaroituksen eteläiselle rannikkoalueelle voimakkaan maanjäristyksen jälkeen. Järistyksen voimakkuudeksi on ilmoitettu 7,8.
Järistyspaikka on noin 90 kilometriä Christchurchin kaupungista pohjoiseen. Järistyksen keskus on kymmenen kilometrin syvyydessä. Järistyksen jälkeen myös useat voimakkaat jälkijäristykset ovat ravisuttaneet maata.

Maa järisi puolenyön aikaan paikallista aikaa. Christchurchin asukas sanoi järistyksen kestäneen kauan.

– Olimme nukkumassa, kun heräsimme talon tärinään. Se kesti ja kesti, kertoi Tamsin Edensor uutistoimisto AFP:lle.

Syyskuussa maa järisi voimakkaasti noin 170 kilometriä Gisbornen kaupungista koilliseen. Se aiheutti jonkin verran aineellisia vahinkoja.

Helmikuussa 2011 Christchurchissä tapahtui voimakas maanjäristys, jossa kuoli 185 ihmistä.

STT-AFP, Wellington, Tommi Forsman 

 

 

”Homofobian” isä on kuollut

Psykoterapeutti George Weinberg on kuollut 87-vuotiaana, kertoo New York Times.

Weinberg tunnetaan ”homofobia”-sanan keksijänä. Hän käytti sanaa ensi kerran 1960-luvun puolessavälissä huomatessaan, miten jotkut hänen kollegoistaan kokivat epämukavuutta homoseksuaalien seurassa.

Termi levisi laajemmin 1960-luvun lopulla, kun muun muassa Time-lehti käytti sitä kannessaan.

Weinberg asui ja kuoli Manhattanilla, New Yorkissa.

Keskustelua aiheesta

Ranskan presidentinvaalit – peli kovenee

Kuva: Lehtikuva
Oikeiston presidenttiehdokas Francois Fillon on ryvettynyt useissa skandaaleissa.

Ranskassa presidenttiehdokas Francois Fillon on syyttänyt istuvaa presidenttiä Francois Hollandea häntä koskevan negatiivisen uutisoinnin junailusta. Fillon väitti torstaina tv-haastattelussa, että Hollande on johtanut ”salaista solua”, joka on vastuussa sensaatiohakuisista vuodoista.

Hollande kiisti heti tuoreeltaan Fillonin esittämät syytökset. Presidentti tuomitsi ne jyrkästi julkaisemassaan lausunnossa.

Oikeiston Fillonin vaalikampanjaa ovat varjostaneet useat skandaalit.

STT-AFP, Pariisi

USA äänestää tänään terveydenhuollosta – kaatuuko Trump?

Kuva: AFP PHOTO / Mandel Ngan
Obamacaren kannattajia Washingtonissa eilen.

Yhdysvaltojen edustajainhuoneen on määrä äänestää paikallistaa aikaa perjantaina republikaanien ajamasta terveydenhuoltouudistuksesta. Asiasta kertoo muun muassa Washington Post.

Uudistuksesta oli määrä äänestää jo torstaina, mutta republikaanit joutuivat lykkäämään äänestystä, koska esityksellä ei ollut mahdollisuutta mennä läpi.

Washington Postin mukaan presidentti Donald Trump antoi torstai-iltana paikallista aikaa uhkavaatimuksen edustajainhuoneen republikaaneille asiasta. Trump vaatii, että asiasta äänestetään perjantaina, ja jos uudistus hylätään, aikoo presidentti siirtyä eteenpäin muihin asioihin. Trump ilmaisi lehden mukaan avustajiensa välityksellä, että neuvottelujen aika on ohi.

Vaikea kompromissi

Republikaanit ovat käyneet kiihkeitä neuvotteluja saadakseen tarvittavan määrän edustajia lupaamaan äänestää lakiesityksen puolesta. Neuvotteluasetelmat olivat vaikeat, sillä lakiesitys on kivulias kompromissi. Jos siihen tehtäisiin konservatiivisiipeä miellyttäviä muutoksia, vaarana olisi, että republikaanit menettäisivät lisää maltillisten ääniä. Yksi konservatiivisiiven ajama muutos saisi esimerkiksi aikaan, ettei sairausvakuutus välttämättä enää kattaisi raskauteen liittyvää terveydenhuoltoa.

Trump on ajanut uudistuksen läpimenoa voimakkaasti. Äänestyksen häviäminen olisi Trumpille nöyryyttävä tappio.

Aiemman presidentin Barack Obaman luoman Obamacare-uudistuksen peruminen on ollut yksi republikaanien tärkeimpiä poliittisia tavoitteita.

 

 

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Lontoon terrori-iskun tekijän henkilöllisyys selvisi

Kuva: Lehtikuva-AFP

Lontoon eilisen terrori-iskun tekijä oli 52-vuotias Khalid Masood. Hän oli syntynyt Kentissä Kaakkois-Englannissa.

Masood käytti useita salanimiä. Hän oli asunut West Midlandsin maakunnassa, johon kuuluu myös Birminghamin kaupunki. Birminghamissa tehtiin yöllä useita ratsioita.

Poliisi oli tutkinut Masoodin toimia joitakin vuosia sitten.

Ennen 58 000 000€/päivä, nyt 68 000 €/päivä – ”Kärsimme iskusta vatsaan”

Kuva: Lehtikuva

Brasiliassa keskusteltiin keskiviikkona keinoista maan skandaalissa ryvettyneen lihateollisuuden pelastamiseksi.

Maatalousministeri Blairo Maggi sanoi maan senaatille, että Brasilian täytyy koota voimansa, toipua ja kiertää ympäri maailmaa osoittamassa, että kyse oli vain muutaman ihmisen vääristä teoista.

– Kärsimme nyt iskusta vatsaan, ministeri sanoi.

Brasilian hallitus myös vetosi keskiviikkona Maailmankauppajärjestö WTO:n jäsenmaihin, etteivät maat asettaisi ”mielivaltaisia” kieltoja brasilialaiselle lihalle. Useat maat ovat asettaneet lihantuonnille rajoituksia.

Brasilia vie lihaa lähes kaikkiin maihin

Skandaali sai alkunsa, kun poliisin tutkimukset osoittivat, että kymmeniä terveystarkastajia on lahjottu päästämään myyntiin pilaantunutta lihaa. Perjantaina poliisi ratsasi toistakymmentä lihatukkua, jakeli kymmenittäin pidätysmääräyksiä ja sulki yhden siipikarjatehtaan.

Kymmenille skandaaliin sotkeutuneille virkamiehille annettiin perjantaina pikapotkut virastaan ja syyttäjäviranomaiset ilmoittivat valmistelevansa oikeusjuttujen nostamista.

Brasilia vie lihaa lähes kaikkiin maailman maihin. Lihaa vietiin arviolta 63 miljoonan Yhdysvaltain dollarin (n. 58 miljoonaa euroa) edestä päivässä ennen skandaalia. Ulkomaankauppaministeriön mukaan tiistaina päivittäinen summa oli sukeltanut arviolta 74 000 Yhdysvaltain dollariin (n. 68 000 euroa).

AVAINSANAT