Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Suomalaisarvio: “USA on räjähdysaltis ruutitynnyri” – väki hurjistui, mellakat ovat levinneet ympäri maan

Olenko minä seuraava, mielenosoittajan kyltissä kysytään.

Mustan miehen kuolemasta poliisien pidätystilanteessa johtuvat mellakat jatkuivat ja levisivät ympäri Yhdysvaltoja viikonloppuna.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Mielenosoitukset saivat alkunsa, kun George Floyd, 46, kuoli maanantaina. Valkoinen poliisi painoi häntä polvella niskasta liki yhdeksän minuutin ajan, vaikka Floyd valitti ja anoi armoa.

Väkivaltaisuuksia oli lauantain vastaisena yönä ja aamulla Suomen aikaa ainakin 30 kaupungissa. Muun muassa Detroitissa 19-vuotias nuori mies kuoli, kun mielenosoituksen yhteydessä avattiin tuli, kertoi uutiskanava CNN.

Minneapolisiin, mistä kaikki sai alkunsa, oli määrätty yöllinen ulkonaliikkumiskielto, mutta se ei saanut protestoijia pysymään poissa kaduilta.

Kiellosta huolimatta kaduille tullut Naeema Jakes perusteli ulkonaliikkumiskiellon rikkomista sillä, että halusi solvata poliiseja.

– Haluan, että katsotte silmiini ja tunnette mitä minä tunnen. Tämä on tuskaa, tämä on kipua, Jakes sanoi uutistoimisto AFP:lle.

Minnesotan kuvernööri Tim Waltz vaati mielenosoittajia palaamaan koteihinsa lauantaina. Hänen mukaansa Floydin kuolemasta koettu raivo on oikeutettua, mutta lauantain mellakoinnilla on hyvin vähän tekemistä asian kanssa.

Lisää aiheesta

– Minnesotalaiset, palatkaa koteihinne. On aika palauttaa rauha kaduillemme ja naapurustoihimme. Tilanne on muuttunut vaaralliseksi minnesotalaisille ja viranomaisille, hän kirjoitti Twitterissä.

“Tämä kaikki kertoo mustien kohtelusta.”

Floydin kuoleman aiheuttanut poliisi ja kolme hänen seurassaan ollutta poliisia ovat saaneet potkut. CNN:n mukaan Floydia niskasta painanut poliisi on saanut syytteet muun muassa kolmannen asteen murhasta.

CNN:n mukaan kolmannen asteen murha on Minneasotan osavaltiossa käytössä oleva oma pykälänsä, jossa henkilö aiheuttaa ihmisen kuoleman, mutta teko ei ole ollut suunniteltu.

Floydin omaiset antoivat lausunnon, jossa he sanoivat olevansa tyytyväisiä poliisin pidättämisestä, mutta pettyneitä, koska syytteet olivat liian lieviä. He toivovat syytettä ensimmäisen asteen murhasta, joka tarkoittaisi, että surma oli suunniteltu.

– Haluamme murhasyytteet, ja haluamme, että myös muut poliisit pidätetään, lausunnossa sanottiin.

– Tuska, joita musta yhteisö tuntee tämän murhan vuoksi ja se, mitä tämä kaikki kertoo mustien kohtelusta Yhdysvalloissa, leviää pitkin Yhdysvaltojen katuja.

Floydin ruumiinavausraportin mukaan hänen kuolinsyynsä ei liittynyt sen paremmin hapenpuutteeseen kuin kuristamiseenkaan.

“Kuolemantapaukset yleensä painetaan villaisella.”

Mustien kokema poliisiväkivalta on puhuttanut Yhdysvalloissa jo pitkään, ja tapauksia on ilmennyt viime vuosina lukuisia.

Suomalaistutkijan mukaan protestit tulee nähdä historiallisesta näkökulmasta.

– Ennen kaikkea on kysymys poliisiväkivallasta ja siitä, että se ei johda koskaan mihinkään seurauksiin. Eli aina kun kuolemantapauksia tulee poliisien toimesta, niin ne yleensä painetaan villaisella, eikä niistä tule tuomiota. Se, mikä tästä tapauksesta tekee poikkeuksellisen, on että nyt poliisi on saanut syytteet, kiteyttää Turun yliopiston John Morton -keskuksen professori Benita Heiskanen.

Se, että protestit ryöstäytyivät nopeasti väkivaltaisiksi, johtuu professorin mukaan myös Yhdysvaltain nykyisestä tilanteesta.

– USA on nykyisin räjähdysaltis ruutitynnyri. Ihmisiä painavat koronakokemukset, työttömyys ja monet muuta asiat. Silloin nämäkin tuntemukset ovat entistä enemmän pinnalla.

STT–Hannu Aaltonen, Sanna Raita-aho

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE