Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Suomalaisdekkaristi: “Suuren hypermarketin säilykehyllyt olivat jo melkein tyhjinä”- Italia on laittanut uuden vaihteen silmään

Italia on laittanut uuden vaihteen silmään uudenlaisen koronaviruksen leviämisen ehkäisyssä. Yhteensä 11 kaupunkia on Lombardian alueella jo eristetty, ja kymmeniätuhansia ihmisiä on kielletty poistumasta niistä. Kouluja on suljettu eri puolilla Pohjois-Italiaa. Lisäksi baareja, ravintoloita, yökerhoja ja elokuvateattereita on suljettu. Myös kirkonmenoja on peruttu ja hautajaisiin päästetty vain vainajan lähisukulaiset.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Lombardian keskuskaupungissa Milanossa esimerkiksi La Scala -oopperatalon esityksiä ja Serie A:n jalkapallo-otteluita on peruttu, minkä lisäksi Milanon muotiviikkojen yleisötapahtumia on peruttu. Venetsiassa on peruttu karnevaalit.

Viruksen pelossa ihmiset ovat Pohjois-Italiassa alkaneet hamstrata elintarvikkeita, mikä on tarpeetonta, sillä ne eivät ole loppumassa.

– Supermarketteihin ryntäämisen sijasta meidän pitäisi käyttää aikaa kaikkein haavoittuvimmista huolehtimiseen, kuten vanhuksista, jotka ovat erityistä riskiryhmää, Milanon pormestari Beppe Sala sanoi.

Ihmiset hamstraavat elintarvikkeita

Hamstrauksen vuoksi kauppojen hyllyt ovat paikoin tyhjentyneet, kertoo Cernusco sul Navigliossa, noin 50 kilometrin päässä karanteenialueilta asuva suomalaisdekkaristi Vera Vala STT:lle.

– Kaupassa oli tänä aamuna muutamia ihmisiä hengityssuojaimet naamalla ja suuren hypermarketin säilykehyllyt olivat jo melkein tyhjinä. Hengityssuojaimet ja käsidesit loppuivat kauan sitten.

Lisää aiheesta

Suomen ulkoministeriö on päivittänyt Italiaa koskevan matkustustiedotteensa. Ulkoministeriö kehottaa matkailijoita noudattamaan erityistä varovaisuutta, kun aiemmin kehotuksena oli noudattaa tavanomaista varovaisuutta.

Italiassa vahvistettiin maanantaina kolme uutta koronaviruksen aiheuttamaa kuolemaa, mikä nosti uhriluvun kuuteen. Lisäksi yli 200 ihmistä on saanut tartunnan, kertoo viruksen torjunnasta vastaavan viraston johtaja Angelo Borrelli. Määrän uskotaan edelleen nousevan.

WHO kehottaa varautumaan pandemiaan

Maailman terveysjärjestön WHO:n johtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus kehottaa ihmisiä varautumaan mahdolliseen pandemiaan. Järjestö ei kuitenkaan vielä pidä yli 2 600 ihmistä tappanutta uudenlaista koronavirusta pandemiana.

EU-komissio ei kuitenkaan aja tällä hetkellä Schengen-alueelle koordinoituja rajoituksia vapaaseen liikkuvuuteen koronaviruksen vuoksi. Kriisinhallintakomissaari Janez Lenarcic sanoo, että päätökset mahdollisten sisärajatarkastusten aloittamisesta kuuluvat jäsenmaille.

Tilanne vaikuttaa pahalta myös Iranissa, jossa kansanedustaja väitti maanantaina hallituksen peittelevän koronavirusepidemian vakavuutta.

Iranin viranomaiset kertoivat maanantaina neljästä uudesta koronaviruskuolemasta. Virallisten tietojen mukaan maassa on kuollut virukseen nyt 12 ihmistä ja runsaat 60 ihmistä saanut tartunnan.

Iranilaisen puolivirallisen uutistoimiston Ilnan mukaan kansanedustaja Ahmad Amirabadi Farahani sanoi jo 50 ihmisen kuolleen koronavirukseen Qomin kaupungissa pääkaupunki Teheranin eteläpuolella. Iranin terveysministeriö kiisti jyrkästi Farahanin kertomat tiedot.

Lisäksi useat Iranin lähialueiden maista kertoivat maanantaina ensimmäisistä koronavirustartunnoista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE