Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Suomalaiset komissaarit ovat olleet tosi all male panel” – Europarlamentaarikko Hautala haluaa komissaariehdokkaaksi

Europarlamentaarikko Heidi Hautala (vihr.) haluaisi puolueiden nimittävän EU-vaaleihin omat komissaariehdokkaansa. Samalla vihreiden Vantaan puoluekokouksessa puhunut Hautala ilmoittautui itse puolueensa komissaariehdokkaaksi. Hautalan mukaan suomalainen tapa sopia asia ei ole tätä päivää.

– Komissaariehdokkaat kerrotaan ilmoitusasiana hallitusneuvottelujen käytäväkeskustelujen jälkeen. Kaksi niin sanottua pääpuoluetta sopivat sen asian. Usein paikka myös menee pääministeripuolueelle, Hautala sanoo.

Hautala on varma, että komissaariehdokasvaali lisäisi kansalaisten innostusta seurata EU-politiikkaa ja äänestää EU-vaaleissa.

– Kaikki puolueet, jotka osallistuvat eurovaaleihin, voisivat nimetä komissaariehdokkaan. Olisi aivan loogista, että komissaariehdokkaat olisivat ehdolla eurovaaleissa.

Hautala myöntää, että hänen ehdotuksensa muistuttaa kärkiehdokasmallista, jota eurooppapuolueet aikovat nimittää.

Sitähän se olisi. Tuotaisiin esiin puolueiden Eurooppa-kantoja ja sitä miten suhtautuisivat eurooppalaisten puolueiden kantoihin. Sehän on ollut spitzenkandidatin (kärkiehdokas) idea. Se avaisi myös sitä, mitä komissaarilta oikeasti odotetaan.

Paitsi linjakeskustelua komissaariehdokasvaalit edistäisi Hautalan mukaan myös myös naisehdokkaiden näkyvyyttä.

– Suomalaiset komissaarit ovat tähän saakka olleet tosi all male panel. Itä-Euroopassa löytyy maita, joissa on sama tilanne ja ne eivät ole olleet jäseniä kuin vuodesta 2005.

“Pahoin pelkään, että jokainen menee omaan koloonsa.”

Hautalan mukaan komissaariehdokkaiden valitseminen etukäteen sopisi suomalaiseen poliittisen avoimuuden kulttuuriin.

– Olen aina ajatellut, että Suomessa on ollut perustuslailla taattu avoimuus voimassa vuodesta 1766 eli Ruotsin vallan ajoista saakka. Meidän pitäisi löytää politiikan avoimuutta lisääviä keinoja. Se sopisi meidän perinteeseen tosi hyvin.

Toisin kuin nyt komissaariehdokkaiden valtasuhteet määrittyisivät sekä EU-vaalien että eduskuntavaalien tuloksen perusteella.

– Millä logiikalla pääministeripuolueen tai edes hallituspuolueen pitäisi nimittää komissaariehdokas? Se ei ole loogista. Komissaarit ovat vähintään yhtä paljon tilivelvollisia Euroopan parlamentille ja komissaariksi nousee koko ajan nimenomaan europarlamentaarikkoja. Tuo on kummallinen päähänpinttymä.

– Esimerkiksi Cecilia Malmström Ruotsissa on hoitanut komissaarin tehtäviä menestyksellä jo toista kautta. Kun hänet nimitettiin toiselle kaudelle, hän oli oppositiopuolueen edustaja. Tässä pitäisi pikkuisen uskaltaa ajatella toisella tavalla.

– Eurovaalien tuloksen pitäisi vaikuttaa komissaarin nimittämiseen vähintään yhtä paljon kuin eduskuntavaalien tuloksen. Avasin sillä tavalla pelin, että ehdotin itseäni vihreiden komissaariehdokkaaksi. Nyt ei näytä olevan kilpailua siitä kovin paljona.

Odotatko, että muut puolueet asettavat omat ehdokkaansa?

– Pahoin pelkään, että jokainen menee omaan koloonsa ja sanoo, että ei se vaan käy. Kysyn, että miksi se ei käy.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE