Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Suomalaisjärjestöt vaativat palautusten keskeyttämistä Afganistaniin – “Maata ei miltään osin voi pitää turvallisena”

Mielenosoitus turvapaikanhakijoiden palautusta vastaan Helsinki-Vantaan lentokentällä 3. huhtikuuta 2017.

Useat suomalaiset avustus- ja ihmisoikeusjärjestöt vetoavat, että Suomi keskeyttäisi palautukset Afganistaniin. Järjestöt vaativat palautusten lakkauttamista, kunnes Afganistanin turvallisuustilanteen heikentymisen vaikutukset on arvioitu uudelleen.

– Afganistanissa on viimeisen reilun viikon aikana tehty useita tuhoisia terrori-iskuja, eikä maata voi enää miltään osin pitää turvallisena. YK vaihtoi jo vuonna 2017 maan turvaluokitusta konfliktin jälkeisestä aktiivisen konfliktin maaksi, järjestöt kertovat kannanotossaan.

Kannanoton takana ovat muun muassa Amnesty Internationalin Suomen-osasto, Kirkon ulkomaanapu ja Pelastakaa Lapset ry.

Viime lauantaina yli sata ihmistä kuoli ja yli 200 haavoittui Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa tehdyssä iskussa. Ääriliike Taleban ilmoitti tehneensä itsemurhaiskun, joka oli yksi pahimmista kaupungissa vuosiin. Viikkoa aiemmin yli 20 ihmistä kuoli hotellihyökkäyksessä, jonka otti nimiinsä niin ikään Taleban.

“Vastuu pakolaisten suojelusta kuuluu myös Suomelle.”

Uutistoimisto AFP kertoi hiljattain, että jotkin avustusjärjestöt lähettävät ulkomaiset työntekijänsä pois maasta tai siirtävät toimintansa muualle Afganistaniin kiihtyvän väkivallan pelossa.

Järjestöjen mukaan Suomen on kohdeltava turvaa hakevia oikeudenmukaisesti ja inhimillisesti. Ne huomauttavat, että seitsemän kymmenestä Afganistaniin palautetusta joutuu pakenemaan uudelleen. Järjestöt viittaavat avustusjärjestö Norwegian Refugee Councilin viime viikolla julkaisemaan tutkimukseen.

Järjestöjen mielestä erityisen huolestuttavaa on esimerkiksi se, kun palautetaan ihmisiä, jotka ennen Eurooppaan pakenemista ovat jo eläneet paperittomina maan ulkopuolella ja joilta siten puuttuvat kaikki turvaverkot Afganistanissa.

– Vastuu pakolaisten suojelusta kuuluu koko kansainväliselle yhteisölle, myös Suomelle, joka maailman mittakaavassa on vauras maa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE