Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Suomalaismepit: Von der Leyen heitti puheessaan haasteen Kiinalle

LEHTIKUVA / AFP Yves Herman

Euroopan unionin kansainvälisen roolin linjaaminen oli suomalaisten europarlamentaarikkojen mukaan komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin keskiviikkoiseen puheen kohokohtia.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Moni suomalaismepeistä arvioi, että Unionin tila -puheessa von der Leyen haastoi Kiinaa. Puheen tärkeäksi anniksi nostettiin maininta Global Gateway -strategiasta, jolla EU pyrkii investoimaan infrastruktuuriin eri puolilla maailmaa ja rakentamaan uusia yhteyksiä.

Strategia olisi eräänlainen vastaus Kiinan jo vuosia käynnissä olleeseen Uusi Silkkitie-hankkeeseen, jonka puitteissa on lainattu rahaa hankkeisiin Aasiassa, Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa ja jopa Euroopassa.

Kokoomuksen Sirpa Pietikäinen kutsuu selkeää haastetta Kiinalle yhtenä von der Leyenin puheen helmistä.

–  Hän nosti esiin ajatuksen, että Eurooppa olisi kumppanuus-, ei riippuvuusjohtaja, Pietikäinen sanoi puheen jälkeen suomalaismeppien yhteisessä tiedotustilaisuudessa.

Myös vihreiden Heidi Hautala on samoilla linjoilla.

–  Tehdään selväksi se, että myös Euroopan unioni haluaa rakentaa yhteyksiä maailmassa, mutta niitä rakentetaan hyvän hallinnon ja laadun pohjalta, Hautala sanoo.

Lisää aiheesta

Huhtasaari näkee puheessa haasteen Natolle

Von der Leyen piti vuotuisen Unionin tila -puheensa Strasbourgissa EU-parlamentin täysistunnon edessä. Yksi puheen vahvoista teemoista oli puolustuksen tiivistäminen.

Perussuomalaisten Laura Huhtasaari kokee, että puheella puolustusyhteistyön tiivistämisestä von der Leyen haastoi sotilasliitto Naton, vaikka tällaista haastetta ei lausuttu ääneen.

–  Koen, että von der Leyenin tavoitteena siellä taustalla on EU-armeijan luominen ja vähentää riippuvuutta Yhdysvalloista, joka on käytännössä sama kuin Nato, Huhtasaari sanoi.

Keskustan Mauri Pekkarinen taas katsoo, että EU:n puolustusyhteistyön tiivistämisessä ei ole kyse “uuden Naton luomisesta vanhan Naton tilalle”. EU:n 27 jäsenmaasta 21 on myös Naton jäseniä.

Pekkarinen tulkitsee, että von der Leyen peräänkuulutti puheessaan puolustus- ja turvallisuusyhteistyön tiivistämistä eri sektoreilla merkittävästi ilman, että siinä olisi välttämättä vahvaa sotilaallista elementtiä.

Pekkarinen huomauttaa, että askelia tähän suuntaan on jo EU:ssa otettu, mutta nyt tavoitteena olisi uusia pidempiä askelia.

–  Olin aistivinani, kuulevinani aika paljon samoja säveliä, joita Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö on julkisuudessa ainakin kerran kertonut.

Myös Miapetra Kumpula-Natri (sd.) sanoo, että von der Leyenin puolustuspoliittisissa linjauksissa on paljon samaa, mitä Suomi on puolustuspoliittisessa selonteossa linjannut.

–  (Puolustusyhteistyön) vahvistaminen on Suomen toive ja tavoite.

“Kauppapolitiikka on politiikkaa”

Von der Leyen tarttui puheessaan myös maailmanlaajuiseen puolijohdepulaan, joka on vaikeuttanut monien tuotteiden, kuten autojen ja pelikonsolien valmistusta.

Tärkeiden komponenttien saatavuuden varmistamiseksi komissio haluaa panostaa eurooppalaiseen sirutuotantoon.

Suomalaismepeiltä tämä ajatus sai kannatusta.

Kumpula-Natri nosti puheesta esiin tavoitteen pakkotyöllä valmistetun tavaran kieltämisestä EU:n markkinoilla. Kumpula-Natri pitää avausta tärkeänä askeleena kauppapolitiikan kehittämisessä.

–  Kauppapolitiikka on politiikkaa, jolla on tavoitteita ja se ei ole vain vapauksien avaamista, Kumpula-Natri sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE