Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Suomalaispoliitikot twiittasivat osanottonsa Britanniaan – “Hyökkäys demokratiaa vastaan”

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) tviittasi surunvalittelunsa kuolleen brittikansanedustajan läheisille.

Pääministeri Juha Sipilä on esittänyt osanottonsa Britanniassa ammutun kansanedustajan Jo Coxin perheelle Twitterissä. Sipilän mukaan kansanedustajaan kohdistunut hyökkäys on samalla hyökkäys demokratiaa vastaan.

Useiden eri maiden valtionpäämiehet ja poliitikot ovat ilmaisseet surunsa ja myötätuntonsa sen jälkeen, kun työväenpuolueen kansanedustajaa Coxia ammuttiin ja puukotettiin iltapäivällä Birstallissa Yorkshiressa. Hän kuoli myöhemmin sairaalassa.

Myös muut suomalaispoliitikot ovat välittäneet surunvalittelunsa Jo Coxin perheelle Twitterissä. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne sanoo, että EU on rauhan unioni, eikä poliittinen väkivalta voi koskaan alistaa demokratiaa. Myös kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo painottaa, ettei väkivallalle ole sijaa demokratiassa. Vihreiden Ville Niinistö muistuttaa, että Cox oli tunnettu ihmisoikeusaktiivina. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson pitää uutisia hirveinä. Hän uudelleentviittasi kuvan, jossa Coxin mies Brendan Cox sanoo, että hänen vaimonsa haluaisi ihmisten taistelevan yhdessä hänet tappanutta vihaa vastaan.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE