Suomalaisten taloudellista lukutaitoa lisätään – ”Taloustaitojen harjoittelu aloitettava jo lapsena”

Suomalaisten taloudellista lukutaitoa halutaan parantaa.
Suomalaisten taloudellista lukutaitoa halutaan parantaa.
Suomalaisten taloudellista lukutaitoa halutaan parantaa.

Suomi on toimittanut taloudellisen kehityksen ja yhteistyön järjestö OECD:lle toimenpideohjelman, jolla on tarkoitus lisätä suomalaisten taloudellista lukutaitoa. Finanssialan keskusliitto pitää taloudellisen lukutaidon kehittämistä tärkeänä.

– Tavoitteet ovat hyviä, mutta niitä on myös vietävä käytäntöön. Talousosaamista on lisättävä opetusohjelmiin kaikilla tasoilla. Perusopetuksessa on kuljettu hyvään suuntaan, kun taloustaitoja on lisätty. Myös muista koulutusasteista ja opettajien osaamisesta on pidettävä huolta, FK:n tutkimuspäällikkö Tarja Kallonen sanoo tiedotteessa.

OECD:lle tavoitteet taloudellisen lukutaidon kohottamisesta on linjannut työ- ja elinkeinoministeriön yhteydessä toimiva taloudenhallinnan neuvottelukunta.

– Taloustaitojen harjoittelu on aloitettava jo lapsena. Jos pienestä pitäen on saanut kaiken helpolla, voi itsenäiseen elämään siirtyminen ja oman talouden hallinta olla vaikeaa, neuvottelukunnan varapuheenjohtajana toimiva työ- ja elinkeinoministeriön kaupallinen neuvos Eeva-Liisa Koltta-Sarkanen sanoo.

Finanssialan keskusliiton mukaan yksi konkreettinen askel suomalaisten taloustaitojen parantamisessa olisi Suomen osallistuminen kansainvälisen PISA-tutkimuksen taloustaitoja mittaavaan osioon.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat