Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Suomalaistutkija toppuuttelee puheita Euroopan armeijasta: “Yksimielisyyttä puolustuksesta ei juurikaan ole – varsinkaan Saksan ja Ranskan välillä”

Tutkija Matti Pesu (kuvassa) Ulkopoliittisesta instituutista pitää Ranskan presidentin Emmanuel Macronin ja Saksan liittokanslerin Angela Merkelin puheita yhteisestä eurooppalaisesta armeijasta pikemminkin retorisina heittoina kuin realistisina ehdotuksina.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Hänen mukaansa puheenvuorojen taustalla on laajempi viime vuosina kiihtynyt keskustelu siitä, että Euroopan tulisi tehdä enemmän puolustuksen saralla.

Merkel sanoi eilen Euroopan parlamentin täysistunnossa, että yhteinen armeija helpottaisi puolustusyhteistyötä. EU:n puolustusyhteistyö olisi Merkelin mukaan täydentävää sotilasliitto Natolle. Merkelin mukaan Euroopan on aika ottaa kohtalo omiin käsiinsä, kuten hän on sanonut aiemminkin.

Ranskan presidentti Macron puhui yhteisen armeijan puolesta viime viikolla, ja jo aiemmin armeijaa on kannattanut myös komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kutsui Macronin ehdotusta loukkaavaksi. Tviiteissään Trump on tulkinnut, että Eurooppa suojautuisi yhteisellä armeijallaan Yhdysvalloilta, Kiinalta ja Venäjältä.

“Merkel oli kuitenkin varovainen.”

Tutkija Pesu tulkitsee Macronin puhetta niin, että Macron halusi saada huomiota Ranskan tavoitteille saada aikaan eurooppalaisille kyky toimia yhdessä Euroopan lähialueilla ilman Yhdysvaltojen apua. Näihin tavoitteisiin liittyy myös Macronin tekemä eurooppalainen interventioaloite, jonka ajatuksena on tehostaa mukana olevien maiden toimintakykyä.

Lisää aiheesta

Pesun mukaan Merkel antoi omalla puheenvuorollaan tukea Macronille ja tämän idealle siitä, että Euroopan pitäisi olla entistä itsenäisempi. Pesu huomauttaa, että Merkel oli kuitenkin varovainen. Merkel painotti, että pitäisi työskennellä yhdessä kohti pitkän aikavälin visiota.

Yhteistä visiota ei kuitenkaan tahdo löytyä.

– Euroopassa ei ole juurikaan yksimielisyyttä siitä, miten eurooppalaista puolustusta tulisi kehittää – ei varsinkaan Saksan ja Ranskan välillä, Pesu arvioi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE