Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

“Suomea voi jo kutsua palkkatasa-arvon takapajulaksi” – naisten palkat on nyt maksettu tältä vuodelta

iStock

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n mukaan Suomessa on otettu takapakkia palkkatasa-arvossa viime vuoteen verrattuna. Tänään vietetään vuosittaista STTK:n palkkapäivää.

Demokraatti

Demokraatti

Se merkitsee, että laskennallisesti tästä sunnuntaista vuoden loppuun naiset työskentelevät ilman palkkaa.

STTK on jo vuosia laskenut naisten ja miesten välisen keskimääräisen palkkaeron, joka perustuu Tilastokeskuksen ansiotasoindeksin toisen vuosineljänneksen tietoihin.

Vuonna 2020 miesten keskiansiot ovat 3 906 euroa ja naisten 3 274 euroa kuukaudessa. Naisten palkat ovat keskimäärin 83,8 prosenttia miesten palkoista, mikä on 0,4 prosenttiyksikköä vähemmän kuin viime vuonna.

– Palkkatasa-arvossa on otettu takapakkia edelliseen vuoteen verrattuna. Suunta on valitettava ja väärä. Kansainvälisessä vertailussa Suomea voidaan jo kutsua palkkatasa-arvon takapajulaksi, STTK:n johtaja Katarina Murto harmittelee tiedotteessa.

Eurostatin vuoden 2019 laskelman mukaan sukupuolten välinen palkkaero oli EU-maissa 16 prosenttia. Suomessa luku oli 16,7 prosenttia. Suomea surkeammin asiat olivat vain Slovakiassa, Itävallassa, Britanniassa, Saksassa, Tsekissä ja Virossa.

Hallitusohjelmassa on kunnianhimoiset tavoitteet tasa-arvon edistämiseksi. STTK kritisoi sitä, että eri toimien valmistelu on edennyt hitaasti.

Lisää aiheesta

– STTK kaipaa tekoja. Lainsäädäntö edellyttää, että samasta ja samanarvoisesta työstä on maksettava sama palkka. Samapalkkaohjelma on vihdoin saatava valmiiksi ja toteutus vauhtiin.

“Hyvitykset ovat olleet käsittämättömän pieniä.”

Järjestö korostaa, että pelkkä segregaatio ei selitä palkkaeroa, eikä sen purkamisen odotteluun voida tuudittautua.

– Palkkaepätasa-arvoa lisäävät perusteettomat palkkaerot on kitkettävä lainsäädännöllä lisäämällä palkka-avoimuutta.

STTK haluaa edistää palkka-avoimuutta vaiheittain niin, että henkilöstön edustaja saisi tietoonsa yksilöidyt palkkatiedot kaikkine palkanosineen koko työpaikan osalta. Vain siten perusteettomiin palkkaeroihin voitaisiin helpommin puuttua.

– Tasa-arvo ja syrjimättömyys ovat oikeudenmukaisen työelämän perusta.

Hyvitykset lain rikkomisesta ovat vähintään 3 240 euroa ja työhönottotilanteessa enintään 16 210 euroa.

– Hyvitysten määrät ja tähän asti tuomitut hyvitykset syrjinnästä ovat olleet käsittämättömän pieniä, kun kyse on työnantajan syrjivästä toiminnasta. Koska palkkatasa-arvo vaikuttaa ottavan taka-askelia, tarvitaan nykyistä tiukempia sanktioita. Muuten ei palkkatasa-arvossa päästä eteenpäin, Murto toteaa.

STTK esittääkin tasa-arvolaissa säädettyihin hyvityksiin tuntuvaa korotusta ja toivoo, että valmistelu tältä osin alkaa nopeasti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE