Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Suomeen julistettiin poikkeusolot – näin Marin kertoi tilanteesta tiedotustilaisuudessa

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Valtioneuvosto on todennut yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa, että maassa vallitsevat poikkeusolot valmiuslain 3. pykälän 5. momentin mukaisesti eli vaikutuksiltaan erityisen vakavaa suuronnettomuutta vastaavan hyvin laajalle levinneen vaarallisen tartuntataudin perusteella.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Pääministeri Sanna Marin (sd.) täsmensi paraikaa käynnissä olevassa hallituksen tiedotustilaisuudessa, että poikkeusolot todetaan samoin perustein kuin vuosi sitten keväällä.

– Tässä vaiheessa ei ole välitöntä tarvetta valmiuslain perusoikeuksia rajoittavien valmiuslain toisen osan toimivaltuuksien käyttöönotolle, hän sanoi.

Marinin mukaan näiden käyttöönottoa ei kuitenkaan voida sulkea pois, koska niiden käyttötarve riippuu lähiaikojen epidemian kehityksestä.

Hallitus käsittelee tilannetta uudestaan seuraavan kerran jo tämän viikon keskiviikkona.

Hallitus myös arvioi, että valmiuslain 15. luvun säännöksiä 106. ja 107. pykälien osalta on välttämätöntä alkaa soveltaa poikkeusolojen soveltamisen jälkeen. Pykälä 106 koskee hallintoviranomaisen viestintää poikkeusoloissa ja pykälä 107 toimivallan ratkaisemista.

“Tautitilanne on vakava ja paheneva.”

Valtioneuvosto on myös antanut tänään eduskunnalle esityksen perustuslain 23. pykälän nojalla esityksen laiksi majoitus- ja ravitsemistoiminnasta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta.

– Esityksen sisältö on, että ravitsemusliikkeiden tilat suljettaisiin asiakkailta määräaikaisesti kolmeksi viikoksi. Lain on tarkoitus tulla voimaan 8.3. ja se olisi voimassa 28.3. saakka.

– Laki ja sen voimaantulo ovat kuitenkin riippuvaisia eduskunnan käsittelystä ja hyväksymisestä, Sanna Marin muistutti.

Eduskunnan puhemies on arvioinut, että lain käsittelyyn tarvitaan vähintään 4 päivää.

Marinin mukaan ravitsemusliikkeiden määräaikaisella sulkemisella pyritään hidastamaan epidemiaa muiden keinojen ohella.

– Tautitilanne on vakava ja paheneva. Siksi hallitus katsoo välttämättömäksi, että vähennämme fyysisiä kontakteja kaikkien käytettävissä olevien ja käyttöön otettavien toimenpiteiden kautta.

Marin vetosi jokaiseen suomalaiseen…

–  Suojellaan omaa, läheisten ja kanssaihmisten terveyttä. Vältetään paikkoja ja tilanteita, joissa kontakteja voi syntyä. Pidetään etäisyyttä, huolehditaan hygieniasta ja käytetään maskeja. Jokainen voi vaikuttaa siihen, millaiseksi kevät ja kesä muodostuu. Kiitos, että välität ja toimit vastuullisesti, hän sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE