Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Suomeen peräti kuusi 850 000:n eurojackpot-voittoa – näillä paikkakunnilla juhlitaan

Eurojackpotissa ei löytynyt perjantaina täysosumia (kierros 24/2018), joten myös ensi viikolla on 5+2-osumille tarjolla maksimipotti 90 miljoonaa euroa. Toisen voittoluokan 5+1-osumia löytyi 28 kappaletta, ja niistä peräti kuusi Suomesta. Voitto-osuus on yli 850 000 euroa.

Demokraatti

Demokraatti

Toisen voittoluokan voitot jakaantuivat Saksaan (11), Suomeen (6), Hollantiin (2), Ruotsiin (2), Tanskaan, Espanjaan, Tšekkiin, Italiaan, Sloveniaan, Slovakiaan ja Puolaan. Suomen tarkalleen 853 136,90 eurot menivät nettipelaajille Hämeenlinnaan, Jyväskylään ja Tampereelle (2) sekä Ruskon S-Marketissa ja Ähtärin R-kioskissa pelattuihin riveihin.

Myös kolmannen voittoluokan osumia tuli runsaasti, kaikkiaan 41. Ne löysivät tiensä Saksaan (21), Suomeen (5), Norjaan (3), Puolaan (2), Italiaan (2), Hollantiin (2), Espanjaan (2), Tanskaan, Tšekkiin, Ruotsiin ja Slovakiaan. Voitto-osuus on 30 927,90 euroa. Suomen voitot menivät Kajaanin ABC:ssä pelattuun kymmenen osuuden porukkapeliin, Alikeravantien K Nesteellä pelattuun peliin Keravalle, Poltinahon R-kioskissa Hämeenlinnassa pelattuun riviin sekä nettipelaajille Kuopioon ja Tampereelle.

Eurojackpotin oikea rivi (kierros 24/2018) on 1, 5, 7, 9, 21 ja tähtinumerot 3 ja 10.

Perjantai-Jokerin voittorivi on 9 6 2 3 3 9 5. Perjantai-Jokerissa löytyi yksi 6+1 -tulos, joilla voittaa tuplauksen ansiosta 40 000 euroa. Voittaja on nettipelaaja Joensuusta.

Lomatonnin voittorivi on Marrakech 79.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE