Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Suomella on nyt mahdollisuus ottaa johtopaikka” – Ihalainen nostaa yhden kärkiteeman yli muiden

Suomi toimii ensi vuoden loppupuolen EU:n puheenjohtajamaana. Kansanedustaja Lauri Ihalainen (sd.) esittää, että kauden kärkiteemaksi nostetaan kiertotalous, jonka kehittäjien eturiviin Suomi on noussut.

Marja Luumi

Demokraatti

– Suomella on nyt mahdollisuus ottaa kärkipaikka tehokkaamman ja kestävän talouden edistäjänä. Uuden menestyksen mahdollisuudet ovat havainneet myös lukuisat muut maat. Kärkipaikan tavoittelijoita EU:ssa on jo useampia, joten nyt olisi hyvä tarttua ainutlaatuiseen tilaisuuteen, Ihalainen perustelee.

Hän muistuttaa, että Eurooppa etsii nyt tarinaa, joka antaisi uskoa tulevaan ja toivoa paremmasta tuleville sukupolville. Perinteinen, valmistava teollisuus on ollut jo pidemmän aikaa etenkin aasialaisten kilpailijoidensa tiukassa kirityksessä.

– Vanha resepti ei enää yksin toimi, kun uutta kasvua on löydettävä kestävämmin, ilmastoystävällisin keinoin. Kasvu on irrotettava luonnonvarojen tuhlaamisesta.

Suomessa myös perinteinen teollisuus on osallistunut kiertotalouden kehittämisen mihin myös perinteinen teollisuus on osallistunut. Ihalaisen mukaan kyse on uudenlaisesta, tehokkaammasta talouden mallista, jossa kulutus perustuu omistamisen sijasta palveluiden käyttämiseen: jakamiseen, vuokraamiseen sekä kierrättämiseen.

“Kiertotalous voi synnyttää useita miljoonia työpaikkoja Eurooppaan.”

Ihalainen pitää kiertotaloutta suurena liiketoimintamahdollisuutena Euroopalle.

Lisää aiheesta

– Se voi tuoda Euroopan taloudelle noin 1 800 miljardien euron vuosittaisen lisäarvon ja synnyttää useita miljoonia työpaikkoja Eurooppaan. Samalla se parantaa Euroopan omavaraisuutta ja kilpailukykyä.

Suomessa laadittiin maailman ensimmäinen kansallinen kiertotalouden tiekartta vuonna 2016. Sen innoittamana moni eurooppalainen maa – kuten Ranska ja Slovakia – ovat tehneet omansa.

– Kiertotalous tarjoaa mahdollisuuksia yrityksille, kunnille ja maakunnalle. Se edellyttää kiertotalouden sisällyttämistä strategisiin ja sen pohjalta arkisiin tavoitteisiin, Ihalainen painottaa.

Ihalainen korostaa, että Suomen uraauurtava työ luo luontevan pohjan puheenjohtajuuskauden kärkiteemalle. Suomi edistää kiertotaloutta laaja-alaisesti globaaleilla areenoilla, Suomessa on sitouduttu poliittisesti kiertotalouden kehittämiseen ja kiertotaloutta opetetaan kaikilla luokka-asteilla – muun muassa.

– Suomella olisi tuolloin mahdollisuus tuoda esille täällä kehitettyjä kiertotalouden ratkaisuja ja toimintamalleja sekä haastaa EU:ta kunniahimoisempiin tavoitteisiin ja näkemään kiertotalouden mahdollisuudet, Lauri Ihalainen toteaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE