Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Elokuva

Suomen ehdokas Oscar-kisaan valittu — “Koskettava ja eheä elokuva sisältää myös huumoria”

Juho Kuosmasen ohjaama Hymyilevä mies on valittu Suomen viralliseksi Oscar-ehdokkaaksi.

Elokuvan päärooleja näyttelevät Jarkko Lahti, Oona Airola ja Eero Milonoff.

Hymyilevä mies voitti tänä vuonna Cannesin elokuvajuhlilla arvostetun Un Certain Regard -palkinnon. Elokuva on ehdolla Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkintoon.

Suomen Filmikamarin johdolla muodostettu elokuva-alan ammattilaisista koostuva Suomen Oscar-raati perusteli valintaansa luonnehtimalla Hymyilevää miestä tyylipuhtaaksi elokuvaksi, jonka tositapahtumiin perustuva paikallinen tarina nousee taitavien elokuvantekijöiden käsissä universaalille tasolle.

“Koskettava ja eheä elokuva sisältää myös huumoria. Elokuva on persoonallinen ja kertoo tekijöittensä näkemyksellisestä suhteesta elokuvaan sekä korkeasta ammattiaidosta.”

Oscar-palkinnon virallisista valintakriteereistä vastaa Academy of Motion Picture Arts and Sciences (AMPAS), joka pyytää vuosittain kaikkia elokuvia tuottavia maita nimeämään yhden ehdokkaan parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-kilpailuun. Kategoriassa otetaan tänä vuonna huomioon elokuvat, jotka ovat saaneet elokuvateatteriensi-iltansa 1. lokakuuta 2015 ja 30. syyskuuta 2016 välisenä aikana.

Lopulliset Oscar-ehdokkuudet julkistetaan 24. tammikuuta 2017. Oscar-palkinnot jaetaan 89. kerran 26. helmikuuta 2017 ympäri maailman televisioitavassa gaalassa.

Lisää: Demokraatin arvio elokuvasta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE