Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Suomen Ekonomit: Tage Lindberg on irtisanoutunut

Nora Vilva

Tage Lindberg on irtisanoutunut Suomen Ekonomien palveluksesta, järjestö kertoo tiedotteessa.

Demokraatti

Demokraatti

Ekonomien mukaan julkisuudessa esitettyjen asioiden takia hänellä ei ole edellytyksiä hoitaa työtehtäviään. Lindberg on ollut 5.6. alkaen sivussa tehtävistään, ja irtisanoutumisen myötä työvelvoite päättyi välittömästi.

MTV Uutiset kertoi maanantaina, että SDP:n pitkäaikainen taustavaikuttaja olisi jo ainakin vuosikymmenen ajan käyttäytynyt erikoisesti ja epäasiallisesti puoluetoimintaan halunneita nuoria naisia kohtaan. MTV:n jutun voi lukea tästä linkistä.

Jutussa kerrottiin, että Lindberg on tarjonnut naisille eräänlaista media- ja puoluetyövalmennusta, ja lupaillut valmennettavilleen muun muassa politiikkauralla etenemistä tai pääsyä erilaisiin puoluekoneiston tehtäviin.

Suomen Ekonomien sisäinen selvitys tapauksesta on edelleen kesken. Järjestön mukaan sen henkilöstöäon rohkaistu tuomaan esiin kokemuksia tai havaintoja asiassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE