Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Suomen eläkejärjestelmä sijoittui kolmanneksi kansainvälisessä vertailussa

Suomen eläkejärjestelmä on sijoittunut kolmanneksi parhaaksi kansainvälisessä eläkevertailussa. Melbourne Mercer Global Pension Index -nimisessä vertailussa ensimmäiseksi sijoittui Hollanti ja toiseksi Tanska.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Viime vuonna Suomi oli viides. Suomen sijan paraneminen johtuu vertailun mukaan pääosin siitä, että eläkkeiden korvaustason laskentaan liittyvä muutos satoi Suomen laariin.

Mercer-indeksissä eri maiden eläkejärjestelmiä arvioidaan eläkkeiden riittävyyden, järjestelmän kestävyyden ja hallinnon luotettavuuden näkökulmasta. Suomi sijoittui kymmenen parhaan joukkoon kaikissa kategorioissa. Suomen järjestelmä oli paras luotettavuudessa ja läpinäkyvyydessä.

Kärkikaksikon Tanskan ja Hollannin välinen ero on pieni ja ne ovat muita selvästi edellä.

– Jäämme kärkikaksikosta kestävyysnäkymissä. Tanskassa ja Hollannissa on Suomea huomattavasti suuremmat eläkevarat. Myös maksuja rahastoidaan suuremmassa mittakaavassa, sanoo johtaja Mikko Kautto Eläketurvakeskuksen tiedotteessa.

Suomi pärjäisi vertailussa vielä paremmin, jos minimieläketurva olisi suurempi, ikääntyneiden työllisyysaste korkeampi ja eläkevaroja rahastoitaisiin enemmän. Myös puolisoiden eläkeoikeuden jakaminen parantaisi pisteitä.

– Indeksileikkausten takia vähimmäiseläkkeiden taso on heikentynyt viime vuosina. Ja vaikka 60 vuotta täyttäneiden työllisyysaste on kehittynyt positiivisesti, siinäkin on vielä parantamisen varaa, sanoo Kautto.

Lisää aiheesta

Mitalisijojen jälkeen tulivat Australia, Ruotsi, Norja ja Singapore. Vertailussa oli mukana 34 maata.

– Monet ikääntyvään väestöön liittyvät haasteet ovat samanlaisia ympäri maailmaa riippumatta maan yhteiskunnallisesta, poliittisesta, historiallisesta tai taloudellisesta vaikutusvallasta, sanoo David Knox Merceriltä vertailussa.

STT–TUULI OIKARINEN

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE